Parikymmenen kilometrin päähän Porista Pikku Rottajärvelle. Laavunkin siellä kerrottiin olevan. Reitti kulki samoin kuin reissulla Sisälmystenlahdelle, mutta Rottapäkintieltä koukattiin oikealle. Sää salli, pilvet olivat laskettavissa yhden käden sormilla. Pohjoisesta puhalsi viileä tuuli, mutta metsäteillä siitä ei enää ollut tietoakaan.
Ennen Pikku Rottajärveä (soistunut ja pikemmin pieni lampi) vastaan tuli kaksi hieman isompaa (pienen lammen kokoisia nämäkin) vesialuetta. Koetin niitä etsiä kartoista, mutta äkkiseltään näyttää siltä, että ne jäävät minun ja Tomin salaisuudeksi. Vesialueiden keskelle kulki pitkospuita (jutun kansikuvassa). Maisema oli kerrassaan upea. Rauhallinen, ja kuitenkin linnuista eloisa. Tällaisiin haluaa aina pysähtyä.
Pikku Rottajärvelle tunkattiin metsäpolkua pitkin. Keskellä soistunutta järveä totesimme, että eteenpäin ei kannata jatkaa ilman kumppareita. Jos sittenkään. Siirryimme takaisin ja löysimme muinaisen rantaviivan tuntumasta nuotiopaikan. Siihen kahvila pystyyn.
Viime reissulla tuumimme, että seuraavalla kerralla on kaasukeitin mukana. Hankin Jetboil Flashin. Keitintarjontaa on paljon, kaikenlaista ja kaikenhintaista. Flash oli kalliimmasta päästä kaasukeittimiä, mutta vaikutti näppärälle ja nopealle. Nopea se onkin. Puoli litraa vettä kiehahtaa parissa minuutissa.
Menetin kaasukeitinneitsyyteni. Trangialla on tullut pelattua, ja nuotiolla. Ei tällaisella.
Flash on polttimen ja keittoastian yhdistelmä. Astian sisälle pakkaantuvat poltin, kaasupullon tukijalka, pieni kaasupullo (100-grammainen) ja eri paistoastioiden kanssa tarvittava adapterikin (ostettava erikseen).
Toiminta: Astian kansi auki. Poltin esille. Kaasupullosta korkki irti, polttimen ruuvaus pulloon. Astiaan vesi valmiiksi, pohjasta pois suojaava muovikuori. Polttimen hanaa auki, nappia painamalla sytyttimestä kipinää ulos. Astian ruuvaus paikalleen. Kahden minuutin päästä kahvin uutto saattoi alkaa.
Kaasu on jotenkin pelottava juttu. Kuvittelin, että ensikertalainen mämmikoura räjäyttää kätensä irti. Tai ainakin polttaa hehtaarin metsää ja pääsee paikallislehden kansikuvapojaksi. Että jostain liitäntöjen välistä suhahtaa liekkivana ja tuikkaa pertex-hihan tuleen. Toistaiseksi on selvitty.
Kahvien ja Tomin tuottamien maineikkaiden suklaa-maapähkinävoileivonnaisten (with a touch of sea salt) jälkeen suuntasimme takaisin. Komootilla suunniteltu reitti lupasi tulevaksi alpine path -luokiteltua maastoa. Olisiko se lumihuippuja ja alppimaisia jyrkänteitä? Kohtaisimmeko itse lumimiehen?
Alppipolku oli kalliopolkua hienoissa maisemissa. Maa valkeana jäkälästä, naavapartaisia vanhoja puita.
Tuli bongattua potentiaalisia leiriytymiskohteita. Ehkä jossakin kohtaa hitaampaa patikointia näissä maastoissa. Polkupyörä parkkiin isomman polun päähän ja siitä metsän siimekseen. Kyllä maistuisi.
Loikokulma 