30.7.2022 Kaurialan kentän kupeesta Hämeenlinnassa lähetettiin matkaan 190 maratoonaria ja puolimaratoonaria. Maratonille osallistujia oli 70.
Hieno reitti kulki Hämeenlinnan keskustassa, vei Vanajaveden rantaan ja sitten Paasikiventietä vesistön yli Verkatehtaan puolelle. Verkatehtaalta reitti kulki rantaa myötäillen Aulangon vehreyteen. Mäntykärki juostiin ympäri, ja reitti lähti tuomaan hiljalleen takaisin kohti Kaurialan kenttää. Viipurintieltä taas vesistön yli ja paluumatkalla pääsi sivuuttamaan hienon Hämeen linnan.
Reitillä oli vaihdellen asfalttitietä ja hiekkapolkua. Oli jännä huomata, että hiekalla tarpoessani toivoin pääseväni mahdollisimman pian takaisin asfaltille Hoka Cliftonit jalassani. Kengät tuntuivat liian pehmeiltä hiekkateille, vaikka olen Porin metsääkin niiden kanssa juossut monet kymmenet kilometrit.
Maratonin lähtöaika oli myöhään siihen nähden, että useimmat käymäni maratonit ovat alkaneet kello 10 tai 12. Hämeenlinnassa matkaan lähdettiin kello 14. Se ei kuitenkaan tuntunut vaikuttavan suuremmin menoon, ellei sitten loppuaikaan. Olin suunnitellut juoksevani koko maratonin läpi kuuden minuutin kilometrivauhtia eli loppuaikaennuste olisi neljä tuntia 12 minuuttia ja siihen päälle huolloissa kuluva aika. Ensimmäinen kierros menikin prikulleen noin. Haasteet alkoivat totutusti 30 kilometrin maisemissa. Vauhti oli hiipunut jo ennen sitä. Loppuaika ylitti 20 minuutilla kolmen viimeisen maratonini loppuajan, syitä voi vain arvailla.
Meninkö ensimmäisen kierroksen liian hitaasti ja sain siten paikkoja jumiin? Oliko harjoittelusta puuttunut jotain oleellista? Sää ei ollut erityisen kuuma (puolipilvistä, välillä suoraa auringonpaistetta, yksi sadekuuro) ja vaikka lämmintä olisikin ollut, Yyterin maratonilla ja varsinkin Berliinissä oli huomattavasti kuumempi. Maratonia edeltävä tankkaus, lepo ja harjoittelun keventäminen olivat onnistuneet hyvin. 70 juoksijan hajaannuttua 20 kilometrin reitille sai juosta toista kierrosta taas yksin. Senkään piikkiin ei vauhtia voi laittaa, sillä vielä ylhäisemmässä yksinäisyydessä sai juosta Yyterin maratonilla. Joskus se menee näin, eikä selkeää syytä ole löydettävissä.
Tapahtuma oli kuitenkin hieno ja järjestelyt toimivat hyvin. Harmittelen sitä, että tämänkaltaiset tapahtumat tuntuvat kuitenkin hiipuvan hiljalleen. Eräs osallistuja mainitsi, että Hämeenlinnan kaupunkimaratonilla on aikoinaan ollut enemmän osallistujia ja kansa on kannustanut kadulla sankoin joukoin. Nyt kannustusjoukkoja oli melko kevyesti, eniten ravintoloiden terasseilla.
Taustalla Hämeenlinnan kaupunkimaratonin maaliportti Kaurialan kentällä.
Vihdoin olin osallistumassa kotimaratonille. Tätä ennen kotia lähimpänä ollut maratonosallistuminen oli Turussa Paavo Nurmi Marathonilla, mutta viime vuosina kohteina ovat olleet Berliini, Lappi ja Tukholma. Jotenkin tyhjä ja vapautunut oli olo, kun ei tarvinnut miettiä lukuisia matkajärjestelyjä. Ajatukset pystyi keskittämään itse juoksuun valmistautumiseen.
Olin lauantaina 21.5. Yyterin leirintäalueella kilpailukeskuksessa kymmenen aikoihin. Lähtö maratonille pamahtaisi klo 11. Paitsi kotia lähinnä oleva maraton, tämä oli myös reilusti pienin maraton, jossa olen ollut. Sillä on etunsa: Juoksunumero oli noudettu kahdessa minuutissa ja viidessä minuutissa olin tarkastanut niin lähtö- kuin maalialueen.
Laitoin numeron 585 paidan rintamukseen Berliinin maratonilta hankkimillani magnettisilla kiinnikkeillä, jotka ovat verrattomasti hakaneulakiinnitystä parempi keksintö. Kofeiinipitoinen geeli vatsaan, vähän juomaa, vessakäynti, päällysvaatteet säilytykseen ja olin valmis lähtöön.
Maratonille osallistujia oli vain kourallinen, arviolta kolmisenkymmentä. Oli joukossa yksi tunnetumpi nimikin, kun Hannu Manninen oli lähtöviivalla. Lämpötila oli kohoamassa kohti pariakymmentä astetta. Puolipilvistä oli luvattu, mutta olen tottunut siihen, että pilvilupaukset maratonpäivänä eivät yleensä pidä paikkaansa. Melko pilvettömän taivaan alla saikin jolkutella. Onneksi reitin puut tarjosivat hyviä varjopaikkoja ja matkalla kävi viilentävä tuulenvire säännöllisesti.
Liikkeelle
Matkaan lähdettin kohti Kaanaan vesitornia. Sen liepeiltä reitti otti suunnan kohti Porin keskustaa. Enäjärven sivuutettuaan reitti suuntasi Metsäkulman kautta Kyläsaaren suuntaan, jossa oli toinen huoltopiste 10 km tienoilla. Huoltopisteet tarjosivat urheilujuomaa, vettä, suolakurkkuja, rusinoita ja banaaneja. Yhdellä pisteellä oli myös sieniä. Vesivadissa olevia pesusieniä, joilla sai jäähdytellä itseään. Verraton keksintö!
Kyläsaaresta reitti kääntyi takaisin Kaanaata kohden. Puolimaratonmitan lähestyessä katsoin, että kahden tunnin alitus olisi mahdollinen vauhtia kiristämättä. Vaikka mieli hieman tekikin varmistaa kahden tunnin alitusta, pidin kuitenkin järkevämpänä keskittyä kokonaisuuteen ja tasaiseen vauhtiin. Maratonillahan tässä oltiin. Kaksi tuntia tuli omasta kellosta katsoessa alitettua, mutta valitettavasti kisan mittausdatassa ei tästä ollut jälkeä (vaikka siinä hujakoilla olikin mittauspiste).
Kuten tyypillistä, ensimmäinen kierros oli melko kevyttä rallattelua. Ainakin suhteellisesti ajateltuna. Kierroksella meitä oli viiden hengen porukka, joka piti 5:30-tahtia melko tasaisesti. Seuraavalla kierroksella sainkin olla lähes yksin, kun porukka hajaantui. Itselläni vauhti alkoi hiipua tasaisesti. Tankkauspisteillä otin veden ja urheilujuoman. Suolaistakin alkoi tehdä mieli, joten nautiskelin muutaman suolakurkun. Se oli siinä mielessä virhe, että seuraavalla juoma-asemalla join neljä mukia vettä. Ja se taas oli siinä mielessä virhe, että neste hölskyi ikävästi pari seuraavaa kilometriä vatsassa.
Haasteita
Jokainen maraton on erilainen ja jokainen tuo jotain uutta. Viimeistään 30 kilometrin merkkipaalun ylitettyäni havaitsin, että selkäni on aivan jumissa. Mistä se voisi johtua? Jossain kohtaa lamppu syttyi, kun päähäni pälkähti, että olin juoksemassa samoilla kengillä kuin millä olin juossut Berliinin maratonin viime syksynä. Siihen päälle olin tallannut kenkiä vielä noin 700 juoksukilometrin verran. Ei ihme, että ensin jalat ja sitten selkä saivat toimia iskunvaimentimina. Tätä kirjoittaessani juoksua seuraavana päivänä huomaan, että iskunvaimentimet eivät ole ihan hetkessä toipuneet ja kehon jumitilat ovat joltain osin erilaisia kuin aikaisempien maratonien jälkeen.
Kenkähaasteen lisäksi maratonin toisella kierroksella kiusasi se, että kuljin ylhäisessä yksinäisyydessäni. Berliinin tai Tukholman maratonien kaltaisissa massatapahtumissa ei voi tulla sellaista hetkeä etteikö ympärillä olisi muita samassa sopassa taivaltavia. Kannustuspisteet ja rumpuryhmät ovat valloittaneet reitin varret. Nyt juoksin Meri-Porissa lintujen laulaessa. Tienylityspaikoilla seisoneet järjestysmiehet sekä tankkauspisteiden väki kannustivat ja se tuntui yllättävän hyvältä. Yksin juokseminen ja kannustuslaumojen puute söivät kuitenkin henkistä resurssia niin, että se ei ainakaan helpottanut hyvään loppuaikaan pääsemistä. Ja taas toisaalta: Viimeisen 10 kilometrin juokseminen yksinäisyydessä on oma kasvattava koetinkivensä, arvokas kokemus. Lisäksi: Olihan vallan hienoa taivaltaa Suomen suvessa, kasvillisuuden vihertäessä ja lintujen visertäessä.
Maalissa
Maalialueella vastassa oli kannustusjoukoista parhaimpia, ja odotin sitä jo viimeisen neljänneksen aikana. Siellä oli poikani appivanhempieni kanssa. Viimeiset hölkät maaliin ja vihdoin sai päästää irti jatkuvan etenemisen tarpeesta. Menin hakemaan mitalia ja myös poika sai ikioman maratonmitalin (ilmeisesti aikaisempien vuosien malli) järjestäjiltä. Hernekeitto soppatykistä syötäväksi ja oli valmis suuntaamaan kotiin.
Ajaksi kellottui 4:21:55, joka on noin 30 sekunnin päässä ennätyksestäni. Ihan oiva tulos haasteet ja suht maltilliset treenikilometrit huomioon ottaen. Berliinin maratonille, jossa kellotin ennätykseni, treenasin enemmän ja monipuolisemmin.
Sananen tapahtumajärjestelyistä
Kuten sanottu, pienissä maratontapahtumissa on omat hyvät puolensa. Ja kuten huomattu, vähäinen osallistujajoukko tuo myös tietynlaiset huonot puolensa. Ajanoton suhteen olisi toivonut väliaikoja eri mittauspisteiltä, joita oli reitin varrella ainakin kolme tai neljä. Kisakeskus oli rakennettu siten, että leirintäalueen rakennuksen vierestä sai juoksunumeron, maalialue varustesäilytyksineen ja kuuluttamoineen olivat siitä parinsadan metrin päässä, ja lähtöalue oli siitä noin 300 metrin päässä. Kuulutuslaitteisto oli sen verran heikkotehoinen, että kuulutukset eivät kuuluneet sen paremmin juoksunumerojen noutopisteelle (jossa suuri osa porukasta parveili) kuin lähtöönkään. Tämä ei sinänsä haitannut, kun kriittisin info oli myös paperilla, jonka sai juoksunumeroa noudettaessa.
Tapahtuman vapaaehtoiset olivat ystävällisiä ja tsemppihenkisiä. Niin on juoksutapahtumissa usein, mikä on yksi tällaisten kokoontumisten hienoja puolia. Huoltopisteiden tarjonta oli hyvä ja huoltopisteitä oli riittävästi (noin viiden kilometrin välein). Reittimerkinnät olivat pääosin kohdillaan. Maahan oli piirretty kuljetut kilometrit ja ne löytyivät myös tien varsilta tolpista. Jostain syystä tolpat olivat joitakin satoja metrejä eri kohdilla kuin maahan piirretyt vastaavat numerot. Maahan piirretyt nuolet ja reitin varrella olevat punanuoliset kyltit sekä järjestysmiehet huolehtivat siitä, että risteysalueilla pääsi oikeaan suuntaan. Parissa kohtaa merkintöjä ei kuitenkaan ollut ja säikähdin jo päätyneeni väärälle reitille. Esimerkiksi Kaanaan kaupan vieressä kulkee useita teitä ja siihen olisi kaivannut opastusta. Viimeinen kilometri maaliin oli myös heikosti opastettu ja meinasin kääntyä väärään suuntaan, koska punainen nuoli yllään teksti ”Yyteri maraton” osoitti sinne. Se oli kuitenkin parkkialueen opaskyltti.
Ennakkotiedot ja viestintä voisivat olla myös paremmalla tasolla. Sivustolla ilmoitettiin, että jälki-ilmoittautuminen ei ole mahdollista kun taas toisessa kohdassa mainttiin, että jälki-ilmoittautuminen päättyy tiettyyn aikaan. Ajantasaisella ja aktiivisella viestinnällä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa voisi tapahtumaan saada uutta nostetta. Itse tapahtumajärjestelyt antavat kyllä siihen aihetta, ja syytäkin. Näin hyvän kotiseututapahtuman olemassaolon soisi kaikuvan useammille korville.
Maailman kuuden isoimman maratonin (World Marathon Majors) joukkoon kuuluvalle Berliinin maratonille päästään arvalla. Arpaonni suosi minua vuodelle 2020, mutta korona siirsi tapahtuman.
Vuoden 2021 toteutusta syyskuussa sai jännätä vielä kesällä, mutta hiljalleen koronan kurimuksen otteesta päästiin paremmin irti, kun muun muassa rokotuskattavuus parani. Punnitsin silti osallistumista tarkkaan. Päätin lopulta osallistua, koska Berliinissä ja tapahtuman järjestäjillä terveysturvallisuustoimet olivat erinomaisesti kunnossa. Käytännössä koronarokotustodistusta tai negatiivista testitulosta ja maskia kasvoilla vaadittiin useammassa paikassa.
Maratonmessut järjestettiin Templehofin vanhalla lentoasemalla. Massiivinen rakennuskompleksi mahdollisti hyvät turvavälit, vaikka osallistujia juoksuun oli 25 000. Saavuin paikalle suoraan lentoasemalta noin 9:30. Olin varautunut jonottamaan toista tuntia, mutta sisällä Templehofissa olin jo vartin jonottamisen, ja kahden tarkastuspisteen läpikäynnin, jälkeen.
Alueen perukoilta kävin noutamassa juoksunumeroni sekä kenkään kiinnitettävän seurantasirun. Samasta tilasta sain myös erikseen tilaamani finisher-paidan ja magneettiset kisanumerokiinnikkeet (jotka totesin juoksun aikana ja sitä ennen huomattavasti klassisia hakaneuloja paremmiksi).
Ulkona Templehofista olin jo kymmenen aikaan. Taksi majapaikkaan Gendarmenmarkt-aukion suunnalla. Taksikuski totesi lähes kuolemattomasti: You run 42 kk, huh? I’m a tobacco man. I run 500 meters. Then all out.
Huoneeseen päästyäni päätin suunnata kevyelle lenkille. Juoksin Deutscher Dom -kirkon maalla ja erehdyin ihastelemaan kirkkoa. Yht’äkkiä löysin itseni kiviseltä kirkkomaalta nelinkontin. Olin kompastunut johonkin kivetykseen tai vastaavaan. Vasenta nilkkaa jomotti. Könkkäsin takaisin hotellille.
Huoneessa laitoin kompressiosukan jalkaan ja pidin jalkaa koholla. Pyysin aulabaarista jäitä pussiin ja sidoin pussin nilkan ympärille. Nilkka oli reilusti turvonnut ja siihen sattui kävellessä.
Maratonpäivän aamu
Aamu valkeni ja nousin sängystä seisomaan. Vasen jalka ei tuntunut kantavan. Hypin yhdellä jalalla aamutoimille. Nilkka onneksi vetreytyi kävellessä ja sitä varovasti pyöritellessä. Menisin lähtöviivalle ja katsoisin, mitä tapahtuu.
Hotelli oli aikaistanut aamiaistaan maratonin vuoksi tunnilla ja olin syömässä kello 5:30. Vähän muroja, voisarvea, sämpylää: vaaleaa höttöä. Kahvia. Lähtöryhmäni lähtisi liikkeelle vasta 10:30.
Kävelin pari kilometriä lähtöalueen tuntumaan Brandeburgin portin viereen. Hölkkäsin kevyesti Tiergartenin poluilla, Goethen patsaan valvovien silmien alla. Vasen nilkka tuntui hölkätessä kivuliaalta ja erikoiselta.
Yhdeksän aikaan menin portista sisään juoksijoille tarkoitetulle alueelle. Valtiopäivätalon länsipuolella oleva laaja kenttäalue tarjosi väljyyttä huolimatta siitä, että paikalla parveili kymmeniätuhansia juoksijoita. Siirryin hiljalleen lähtöalueelle, johon pystytetystä näytöstä pystyi seuraamaan kärkiryhmän juoksua. Ilman lämpötila oli kohonnut jo lähemmäs 20 asteeseen ja päivän aikana se tulisi ennusteiden mukaan kohoamaan 25:een. Pilviä ei ennuste taivaalle tarjonnut.
Vihdoin juoksemaan
Kahden vuoden odotus oli vihdoin päättynyt, kun lähdimme liikkeelle kohti Voitonpylvästä. Nilkka pysyi mukana, se tuntui koko ajan paremmalta.
Viiden kilometrin juoksun jälkeen kipua ei enää juuri tuntunut. Koko juoksun ajan tapitin kuitenkin maata tiukasti, sillä kompastuminen tai vaikkapa muovimukiin liukastuminen olisi melko varmasti ollut juoksun päättävä kohtalokas tapahtuma.
Tavoitteeni oli ollut juosta alle neljän tunnin. Treenien perusteella hapenottokyky ja lihaskunto olivat tämän vaatimalla tasolla. Nilkkavamma hidasti vauhtia ehkä jonkin verran, mutta suurempi haaste oli edessä.
Olin treenannut 2 – 10 asteen lämpötiloissa. Nyt lämpömittari oli kavunnut kesälukemiin ja saimme nauttia varsin lämpimästä säästä. En tiedä, oliko se vai mikä syypäänä, mutta nesteet ja geelit eivät tuntuneet imeytyvän aluksi normaalisti. Otin myös geeliä ehkä liikaa ja liian nopeasti.
Kun vauhti alkoi selvästi hyytyä 20 ja 30 kilometrin välillä, aloin juoda ja nauttia geeliä hitaammin, rauhassa. Lopulta myös join enemmän kuin mitä olin aluksi suunnitellut, ja viilensin päätä säännöllisesti vesimukillisella.
Matka jatkui berliiniläisten tsempatessa hurjasti katujen varsilla. Jos katsoin sivustaseuraajaa silmiin, sieltä tuli takuulla ”go Jani!”-tsemppaus (juoksijoiden nimet olivat numerolapuissa). Matkalla näkyi myös jos jonkinlaisia kannustuskylttejä. Aika ajoin rumpu- tai puhallinryhmä, tai kitarabändi, tarjosi tahteja juoksuun. Hain varjopaikkoja puiden ja talojen katveesta.
30 kilometrin jälkeen meno muuttui helpommaksi syystä tai toisesta (energian imeytyminen, lämpöön tottuminen, juoksun zen…?). Keskivauhti parani 22 sekuntia kilometriä kohden väillä 30 – 35 km ja siitä vielä 12 sek. / km välillä 35 – 40 km.
Kun Brandenburgin portti ilmestyi näkyviin erään kulman takaa, kaikki tuska katosi. Vaikka jalat etenivätkin tässä kohtaa jo raskaasti, tieto siitä, että pian ylittyisi maaliviiva toi lapsenomaisen riemun liikkeeseen (vaikka tätä eivät loppusuoralta otetut kuvat todistaisikaan).
Maalisuoralla. Taustalla Brandeburgin portti.
Maaliviivan ylitin takaiskuista huolimatta ajassa 4:21:23, mikä paransi viimevuotista ennätystäni 41 sekuntia. On turhaa ajatella, mitä aika olisi ollut, jos en olisi venäyttänyt nilkkaani tai jos lämpötila olisi ollut maltillisempi, mutta ajattelenpa silti. Vessatauko jonotuksineen ensimmäisen kolmanneksen aikana maksoi sekin muutaman minuutin.
Berliinin maratonista tapahtumana
Sitä tulee helposti ajatelleeksi, että 25 000 juoksijan (ja normaaliaikana vieläkin isompaan) juoksutapahtumaan osallistuminen tarkoittaa tuntien jonottelua ja asioiden säätöä. Toisin sai kuitenkin todeta: Järjestelyt sujuivat paremmin kuin useamman 10 – 20 kertaa pienemmän tapahtuman kohdalla.
Asiat oli mietitty loppuun asti, vaikka niin järjestäjien kuin osallistujien lisähuolena oli tällä kertaa myös koronavirus ja sen vaatimat terveysturvallisuustoimet. Tapahtumassa oli vapaaehtoisia sankoin joukoin ja esimerkiksi messuilla juoksunumeroja jaettiin kymmeniltä pisteiltä.
Reitti ympäri Berliiniä oli hieno, nopea ja historiallisten rakennusten reunustama. Parasta kuitenkin olivat berliiniläiset. Vaikka erään Berliinin maratonkonkarin mukaan kannustus ei ollut mitään normaaliin nähden, oli sekin kuitenkin jo isointa ja äänekkäintä, mitä olen nähnyt. Erään kannustajan kyltissä luki we’ve missed you, olemme kaivanneet teitä. Se kyllä kuului ja näkyi.
Herran vuonna 2020 Jyväskylässä paransin maratonin ennätystäni 28 minuuttia, ja sain osana joukkuetta SAUL:n SM-pronssia!
SAUL SM-maratonin pronssia 2020.
Tavoitteena oli juosta ensimmäinen maratonin puolikas vauhdilla 6:30 ja toinen 6:10 – loppuajaksi siis 4:27 h. Kävi kuitenkin niin, että ensimmäiset 21 km etenin vauhdin 5:45 molemmin puolin ja jälkimmäisen puolikkaan hiipuen kohti 6:20 – 6:50 kilometrivauhtia. Mutta kas vain: Loppuajaksi 4:22:04!
Juoksulta varustesäilytyksen tiloissa palautuessa kuuluttaja ilmoitti vielä, että kolmihenkinen joukkueemme (merkinnän kuvassa) oli tullut kolmanneksi Suomen Aikuisurheiluliiton (SAUL) SM-maratonin M35-ikäsarjassa. Joten reissusta tuli vielä prossinen SM-mitali kaulaan. Minä oli sarjamme ainoa M35-ikäsarjalainen. Jouni ja Raimo ovat kokeneempaa kaartia, mutta he tuloksemmekin tekivät neljän tunnin pinnassa olevilla ajoillaan.
Jossain 30. kilometrin kohdalla Finlandia Marathonin reittiä. Taustalla Jyväsjärvi. Kuva: Antti Saarimaa.
Finlandia Marathonin reitti kiertää neljästi Jyväsjärven ympäri. Oikein hienoa rantamaisemaa. Jyväskylän keskustaa pääsee ihailemaan monesta kuvakulmasta. Matkalla on muutamia mäkiä, jotka viimeisellä kierroksella laittoivat jo kävelemään.
Sää oli melko tuulinen ja sen tunsi etenkin Lutakonaukiolla olevaa maalia kohti käännyttäessä: Reitti kulki tiukasti rantaa pitkin ja puhuri kävi järveltä. Pari kertaa juoksijat saivat kevyttä sadetta niskaan. Piristi mukavasti.
Kun lähes kaikki asiat sujuvat maratonilla
Ennakkotankkaus ja kilometrien vähentäminen viimeisillä viikoilla toimivat. Toiseksi viimeisellä juoksin noin parikymmentä kilometriä, viimeisellä enää viisi. Maratonviikon join reilummin nestettä ja torstaina tankkasin hiilihydraatteja marjasopan, mehun ja karkkien muodossa. Maratonpäivän aamiaisen suunnittelin tarkasti (ts. sain Juoksija-lehdestä kaavan: mustikkakeittoa, appelsiinimehua, kananmuna, vaaleaa leipää juustolla, riisipuuroa hillolla, banaani, kahvia) . Myös maratonviikko tuli nukuttua hyvin. Jopa itse kisaa edeltänyt yö meni varsin mallikkaasti.
Jalkaan hyvin sisäänajetut kengät. Jalkateriin vaseliinia ja päälle kompressiosukat.
Heti startissa tuli ensimmäinen pieni mutka: Suunto 9, jonka varaan olin laskenut tahdituksen, vaati kompassin kalibrointia. Piti pyöritellä laitetta kahdeksikon muotoisella liikeradalla. Ei oikein onnistunut vauhdissa. Hetken aikaa härveliä veivattuani se suostui aloittamaan mittauksen.
25 kilometriä eteni kevyesti. Kolmenkympin kohdalla tämä vasta alkaa, toistelin itselleni.
Numerolapun hakaneula alkoi jauhaa rintaa kipeästi (ei teippauksia – muistin asian vasta kisaa edeltävänä iltana, eikä meillä ollut laastaria saati muuta teippausmateriaalia). Se oli kuitenkin pientä vasemman hartian säteilevään kipuun verrattuna.
Happi kulki ja jalatkin kestivät suht hyvin, mutta hartiaan painoi. Pyörittelin kättä ja veri kiersi hetken vähän paremmin. Tukholman maratonille valmistautunessani kävin niska-hartiahieronnassa, koska olin todennut tuon alueen menevän ensimmäisenä jumiin pitkässä juoksussa. Syy on varmaankin konttorityössä yhdistettynä ylävartalon treenin puutteeseen. Jatkossa täytyy muistaa hieronta. Ja jatkossa täytyy ottaa jokin kahvakuulahomma tai muu vastaava rutiiniksi – jo näyttöpäätetyönkin vuoksi.
Jossain 32. kilometrin kohdalla se vasta alkoi
Se on erikoista, kun vielä 25. kilometrin kohdalla voi iloisesti rallatella, että nyt tulee ennätys, nyt laitetaan vaan tossua toisen eteen kepeästi. Siitä seitsemän kilometriä eteenpäin ja sitä miettii, että eihän tämä etene yhtään. Jalat tuntuvat vastustavan jokaista askelta vastalausein, jotka ovat askel askeleelta painavampia.
32. kilometrin kohdalla päätin, että raahaudun 35 kilometrin paalulle. Siinä päätin, että 37 km paalu olkoon seuraava etappi. Jossain siellä main taustalta tuli 51. maratoniaan juokseva konkari. Vaihdoimme pari sanaa ja hän ehdotti kävelemään mäen. Konkari totesi, ettei tässä enää alle neljän tunnin pääse. Sanoin ennätykseni olevan 4:50. Siihen konkari totesi heti, että sinähän rikot ennätykseksi kirkkaasti.
Tuosta kohtaamisesta, noista sanoista ja loppujen mäkien kävelystä sai yllättävän paljon uutta virtaa viimeisille kilometreille.
Maalia kohti hitaasti, mutta varmasti. Aika hiipui parilla viimeisellä kilometrillä seitsemään minuuttiin. Vielä muutamat mutkat maalisuoralle ja siellä jonossa maaliin. Käteen runsas eväspussi ja kohti varustesäilytystä. Siellä sain repun kouraani, istuin tuolille ja korkkasin eväspussista palautusjuoman.
APK-maratoonarit saivat SAUL SM-pronssia 2020!
Kohta kuuluteltiin joukkuesarjan sijoituksia. ”M35-sarjan joukkuekisassa kolmanneksi tuli….APK-maratoonarit!” Meidän tiimi! Raimo kipaisi noutamaan mitalit. Minun ja Jounin jaloilla ei liikkeelle kohti palkintopallia kyetty.
Jälkiajatukset
Finlandia Marathon 2020 / SAUL SM-maraton 2020 oli minulle kenties se paras maratonkokemus. Ei vähiten siksi, että sain kelloon ennätysajan ja kaulaan SAUL SM-mitalin. Valmistautuminen sujui hyvin, reitti oli mainio ja sää salli.
Tämä oli myös ensimmäinen maratonini, jossa jalkoihin ei tullut ensimmäistäkään rakkoa tai edes rakon alkua. Yksikään varpaankynsi ei tummunut. Vaikka maanantaina töissä portaiden alaspäin käveleminen oli varsin hidasta, se kuitenkin onnistui. Ja jo keskiviikkona jalat olivat palautuneet kipujen osalta.
Pyysivät mukaan Suomen aikuisurheiluliiton (SAUL) SM-maratonille joukkuekisaan. Se juostaan Finlandia Marathonin reitillä ja puitteissa, joten valinta oli joko tai. SM-maratonille harvemmin tie vie, joten päätin tarttua tilaisuuteen. Finlandialla mitali jaetaan jokaiselle maaliin päässeelle, SM-maratonissa kolmelle parhaalle – mitali siis jää tältä reissulta väliin.
Tallinnan maratonin juoksin kotikonnuilla etäosallistumisena kombomaratonina. Siinä juoksut saa koostaa useammasta vähintään 4,2 km palasta. Juoksin neljällä lenkillä kasaan. Yhteisaika oli aavistuksen päälle neljä tuntia.
Muokkaus 26.9.2020: Tallinnan maratonilta saapui upea mitali ja oivaltavalla tekstillä varustettu paita:
Viisi viikkoa on kulunut siitä, kun päätin osallistua Finlandia Marathonille (19.9.) ja sen myötä laittaa juoksuvaihdetta päälle.
Alkuvuodesta rakentelin pohjia vielä silloin kalenterissa olleita NUTS Ylläs-Pallaksen reilun 60 kilometrin ultramaratonia sekä Berliinin maratonia varten. Kilometrejä tuli kuukausitasolla parhaimmillaan 122. Helmikuussa juoksujen päälle tuli vielä noin 60 kilometrin täyspakkausmarssi pariin vuorokauteen – rakensi uskoakseni peruskuntoa ihan hyvin.
Tavoitteet tippuivat koronan myötä kalenterista, joten kesää kohden juoksut alkoivat hiipua. Kesäkuussa juoksukilometrejä kertyi 61 ja heinäkuussa enää 17. Kesään tosin mahtui useampi aktiivinen pyöräilyviikko, joista parhaimpana tuli rullattua 254 km. Ja se tuli rullattua viikon sijaan kahteen vuorokauteen Lauhanvuori-operaatiossa. Kesä-heinäkuussa pyöräilykilometrejä tuli yli 600. Peruskunto pysyi yllä näiden myötä.
Juoksut Finlandia Marathonia varten
Viime kuussa sain juostua mittariin 154 km. Kolme-neljä 7 – 10 m lenkkiä arkisin ja pitkä lenkki viikonloppuisin (pisin 28 km). Tätä kirjoittaessa tälle viimeiselle täydelle viikolle on kasassa reilut 33 kilometriä ja tänään on tavoitteena juosta vielä 25 kilometrin veto.
Finlandia Marathonia varten juossut kilometrit asettuvat reiluun kahteensataan. Lukemani ovat yleisesti ottaen kovin pieniä, kun vertaa niitä juoksuyhteisöjen keskimääräiseen tekemiseen tai juoksuoppaiden harjoitusohjelmiin. Mielessä hiipii nytkin ajatus riittääkö tämä? Minulle on onneksi vakuuteltu, että kyllä se riittää.
Tavoitteet Finlandia Marathonille
Finlandialla minulla ei ole aikatavoitetta – ei tosin ole ollut aikaisemmillakaan maratoneilla. Juoksen kokemusta. Aikatavoitteen olemattomuudesta huolimatta juoksen myös aina itseäni vastaan. Jomottavan jalan aivoille lähettämän signaalin aivoissa aiheuttamaa lopeta jo! herjaa vastaan.
Sen verran päätin kuitenkin Finlandialla kokeilla, että juoksen ensimmäisen puolikkaan vauhdilla 6:30 min / km ja jälkimmäisellä pyrin saavuttamaan vauhdiksi 6 – 6:10 min / km. Näin puolikkaiden ajoiksi tulisi 2 h 17 min ja 2 h 10 min (6:10 vauhdilla). Kokonaisaika 4 h 27 min olisi roima parannus Tukholman maratonin neljään tuntiin ja viiteenkymmeneen minuuttiin.
Flunssista ja koronakaranteeneista on syksy tehty, joten saa vielä nähdä, sekoittavatko ne tämän sopan. Parasta toivotaan ja sitä kohden edelleen mennään.
Päivitys 27.4.2020: Sekä Berliinin maraton että NUTS Ylläs-Pallas on korona-pandemian vuoksi peruttu (tai siirretty).
Lapin polkujuoksuriennot olivat olleet jo joitakin vuosia mielessä. Vihdoin ymmärsin toimia ajoissa, sillä yleensä matkat on myyty loppuun siinä vaiheessa, kun ajatus osallistumisesta on tullut.
Heinäkuun puoliväliin sai kuitenkin tällä kertaa merkitä kalenteriin NUTS Ylläs Pallas 58 km. Klassikkoreitti kulkee Hetasta Pallakselle, ja on yksi Suomen vanhimpia vaellusreittejä.
Tavoite vaatii minulta erityisesti:
Nilkkojen vahvistamista ja runsaampia kilometrejä poluilla.
Reipasta mäkitreeniä – Porissa tämä on hieman haasteellisempaa. Täytyy ravata Ruosniemen laskettelurinteen maastoja edes-takaisin. NUTS-hilpaisu sisältää ymmärtääkseni pari kilometriä nousua, ja saman verran laskua.
Syksyllä Berliinin maratonille
Yritin päästä arvonnan kautta maratoonailemaan Berliiniin jo tälle vuodelle. Arpaonni ei suosinut. Matkatoimiston kautta olisi paikalle voinut päästä, mutta juoksubudjetti ei mahdollistanut tätä arvokkaampaa vaihtoehtoa.
Olin valmistautunut siihen, että arpaonni ei suosisi taaskaan. Hakijoita on pilvin pimein ja paikkoja suhteellisen rajallisesti, vaikka kyseessä on yksi maailman suurimmista maratoneista noin 44 000 osallistujallaan. Berliinin maraton kuuluu Abbott World Marathon Majors -sarjaan yhdessä Bostonin, Chigagon, New Yorkin, Tokion ja Lontoon maratonin kanssa.
Marraskuun lopulla, päivä NUTS-juoksuun ilmoittautumisen jälkeen, sähköpostiin kilahti kuitenkin riemastuttava viesti:
Too often we receive emails that start like, ”We are sorry to inform you that…” Not this time, though, since you are one of the lucky winners of the lottery and we be participating in the 47th BMW BERLIN-MARATHON 2020. Congratulations!
Tavoitteita kohti
Arpaonnen suosittua Berliinin maratonin kohdalla ensi vuoden juoksutavoitteet olivat selvät.
Lapin-juoksua varten nostan juoksukilometrit edellisille kuukausille ehkä 60 – 70 km viikkotasolle, pitäen sisällään myös runsaasti mäki- ja polkutreeniä.
58 km taipaleella on vain kaksi huoltopistettä. Järjestäjän vaatimuksissa onkin, että jokaisella juoksijalla on oltava mm. riittävä määrä evästä mukanaan. Täytyy siis testailla erilaisia eväitä, ja juosta muunkin pakollisen varustuksen (mm. avaruuslakana ja vedenpitävä kuoritakki) kanssa.
Lapin-reissun jälkeen pidän ainakin muutaman viikon palautumistauon juoksusta. Berliinin maraton juostaan 27.9., joten treenille jää tauon jälkeen aikaa vielä puolisentoista kuukautta.
Tänä vuonna päätavoitteena oli Tukholman maraton, joka sujui erinomaisesti – ja jäi mieleen yhtenä parhaista juoksukokemuksistani.
Syksyn puolella oli tarkoitus juosta vielä jokin toinen matka, esimerkiksi puolimaraton. Päätin kuitenkin pitää hieman taukoa reilummista viikkokilometreistä, ja juoksutavoitteista ylipäätään.
Tälle vuodelle juoksukilometrejä tuli Endomondon mukaan 815, mutta varsinkin keväällä jätin osan juoksuista mittaamatta. Todelliset kilometrit lienevät luokkaa 950 eli hieman viime vuotta vähemmän. Eniten kilometrejä tuli maaliskuussa, 160 (11 lenkkiä, joista kolme yli 20 km ja pisin 29 km).
Olen nitkutellut vuosia puhelimessa pyörivän Endomondon kanssa. Sovellus on hyvä ja toimii mukavasti, mutta lenkille lähtiessä sen kanssa säätäminen on aina oma ylimääräinen ohjelmanumero. Juoksun kulun seurantakaan ei onnistu näppärästi.
Hankin juoksuseuraksi Suunto 9 Baron. Se on palvellut syksyn ajan erittäin mallikkaasti.
Loppuvuodesta olen juossut huomattavan maltillisesti, ehkä yhden tai kaksi melko lyhyttä metsäjuoksua viikossa (jos sitäkään). Nyt lähden taas nostamaan juoksukilometrejä viikko viikolta ja siten kuukausi kuukaudelta. Siispä lenkille.
1.6.2019 oli kolmannen maratonini vuoro. Kaksi kertaa Turussa Paavo Nurmi Marathonia riitti, joten suuntasin kehutulle ja pidetylle Tukholman maratonille.
Lyhyesti
Valmistautuminen ja harjoittelu maratonille meni varsin hyvin. Juoksin Janne Holménin maratonohjelmalla, joskin jätin lopulta lenkkien aikatavoitteet pois – eihän minulla olisi aikatavoitetta Tukholmassakaan. Ohjelmasta jäi lisäksi väliin arviolta toistasataa kilometriä. Tammikuusta toukokuuhun tuli juostua arviolta 700 km. Pisin lenkki oli 28 km (ja se menikin hyvin 6:08 min / km keskinopeudella).
Ajaksi Tukholmassa kellottui 04:50:04, joka on henkilökohtainen ennätykseni. 35 ensimmäistä kilometriä, mukaan lukien pelätty Västerbron-silta, menivät varsin mallikkaasti. Viimeiset seitsemän kilometriä olivat takkuisempia. Keskivauhtina oli 6:56 min / km.
Harjoittelu
Harjoittelin vuoden alusta lähtien suunnitelman mukaisesti Janne Holménin maratonohjelmalla. Noudatin tavoiteajan 3:45 h ohjelmaa (koska se on maltillisin), mutta muokkasin sitä itselleni sopivammaksi (koska aikatavoitetta ei ollut).
Ohjelmassa on vain kolme lenkkiä viikossa. Joillakin viikoilla minulle tuli yksi lenkki, joillakin neljä. Pitkän lenkin juoksin viikonloppuisin, matka 20 – 28 km.
Pidin kirjaa juoksuista paitsi Endomondolla myös juoksuviholla. Seuranta on tärkeä motivointikeino.
Hallikilometrit eivät tallentuneet Endomondoon, koska GPS-signaali katkeaa hallin kattoon. Kaikkia ulkolenkkejä en myöskään mitannut. Mitattujen lenkkien saldoksi tuli Tukholman maratoniin mennessä 561 km.
Ohjelmasta jäi juoksematta arviolta toistasataa kilometriä. Teneriffalla loukkasin varpaani. Joinakin helmikuun viikkoina säätila oli sellainen, että lohtuna oli ainoastaan APK-maratoonarien hallitreeni torstaisin. 15.2. osallistuin samaisen porukan hallipuolimaratonille testimielessä. Viikolla 19 (6. – 12.5.) oli tarkoitus juosta viimeinen kova viikko, mutta päälle pukkasi flunssa. Kävin juoksemassa pari lenkkiä, mutta en uskaltanut riskeerata. Olin lopulta juoksematta, kunnes paranin.
Harjoittelukausi meni jälkikäteen tarkasteltuna oikein hyvin.
Valmistautuminen
Maratonviikon oli lähes juoksematta. Kävin juoksemassa 5 x 100 metrin avaavat vedot vajaan kilometrin lämmittelyllä. Edeltävällä viikolla ohjelmassa oli ollut enää 8 km juoksua.
Tein pientä hiilari- ja nestetankkausta maratonviikolla. Vissyä tuli juotua kymmenisen litraa. Erään urheilulääkärin mukaan imeytyy paremmin mineraalien vuoksi. Tuli syötyä vähän paremmin, erityisesti riisiä, pastaa, leipää ja perunaa. Jos ei käytännössä toimi, niin ainakin mielen tasolla.
Suuntasin 31.5. Turusta iltalaivalla Tukholmaan. Olin varannut premium-hytin ja kuumottanut Tallink Siljan asiakaspalvelua siitä, että sen sopisi olla laivan hiljaisimmassa kolkassa. Olikin. En saanut siltikään nukuttua. Nukuin ehkä silmäyksen, mutta yö tuntui lähinnä pitkältä sängyssä makoilulta. Minulla on tapana nukkua huonosti aina ensimmäinen yö uusissa majapaikoissa.
Aamulla varovainen aamiainen. Lähtöön oli vielä kuusi tuntia, joten uskaltauduin munakokkelien ja muiden äärelle, mutta esimerkiksi kuitupitoisia asioita välttelin.
Lähtöryhmä G:n aluetta. Vielä oli kello 7:30 hiljaista. Taivaalla tummia pilviä.
Suuntasin jo seitsemältä Tukholman keskustaa kohti, kun laiva lähtisi pian takaisin Suomeen. Maratonin tontit aukesivat vasta kahdeksalta. Google Mapsin mukaan lähialueiden kahvilat aukeaisivat vasta yhdeksältä. Sain vainun vaniljapullasta ja bongasin vastaantulijoilla kahvimukeja käsissä. Suuntasin vainun perässä ja kas, eräästä kulmasta löyty 7-Eleven. Suuntasin sinne kahville ja katselin ikkunasta, kun hevospartio kakki lastin suoraan maratonreitille.
Maratonmaastojen auettua sain käteen virallisen rompepussin, jossa myös tavarat tuli jättää säilytykseen. Sitten lunastin juoksunumeron, ajanseurantasirun sekä numerolapun rompepussiin ja arvotavarasäilytykseen. Maratonmessuilta (niinköhän ”expo” parhaiten kääntyy) ostin Tukholman maraton -hupparin, uuden juoksulippiksen (niitä menee yksi vuodessa, tosin en siltikään ole heivannut edellisiä) ja juoksuvyön (Flipbelt).
Oli luvannut reilusti sadetta, mutta pisarat pysyttelivät pilvissä. Taivaalla oli tumma kansi. Valmistauduin lähtöön monien muiden tapaan urheilukentän pinnassa. Venyttelin hieman jalkoja, join urheilujuomaa (Enervitiä, joka oli maratonin virallinen juoma matkan varrella ja jota olin hankkinut ennakkoon testiin jo alkuvuonna), kiinnitin ajanottosirun, söin banaanin sekä proteiinipatukan ja lepäilin.
Lepäilyä kentän pinnassa. Ajanottosiru Champion Chip kiinni kengän nauhoissa. Kätevämpi kuin juoksunumeron taakse laitettavat sirut, joiden kanssa pitää ”juosta rinta rottingilla, ilman, että kädet tulevat sirun tielle” ja ”muista laittaa sitten tarpeeksi näkyville se!”.
Vein arvotavarat niille tarkoitettuun säilytykseen ja sitten luovutin vaihtovaatteet toiseen paikkaan. Olin päättänyt vetää maratonin ”luomuna” eli ilman musiikkia tai omia seurantalaitteita – siis ilman puhelinta. Mukana oli vain neljä pussia geeliä, varmuuden varalta (yksi tuli käytettyä).
Päässä oli valkea lippis, yllä sininen pitkähihainen paita. Sen päällä vanha juoksutakki, jonka olin valmis heittämään roskiin. Jalassa olivat valkoiset shortsit, sukkina polvimittaiset kompressiosukat ja kenkinä hurjan hyviksi todetut New Balance 1080:t, jotka olin hankkinut erityisesti pitkiä lenkkejä ja maratonia varten numeroa normaalikokoani suurempana. Lähtöön asti päälläni oli vielä kertakäyttösadeviitta, joka piti lämpöä yllä.
Kävin ennen lähtöä viidesti vessassa. Ensimmäisillä juomapisteillä oli odotettavissa jonoa, joten mukana oli oma pullo alkua varten. Tämän vinkin sain Satakunnan Kansan valokuvaajalta hänen ottaessaan kuvia Kesäyön marssia käsittelevään juttuun.
Kovimmat juoksijat lähtivät matkaan kello 12. Sitten, klo 12:10, oli minun ja muiden hitaampien vuoro. Lähtöalue G sijaitsi puolen kilometrin päässä lähtöportista.
Ensimmäinen minuutti edettiin kävellen. Sitten päästiin jo vähän hölkkäämään, lopulta kunnolla juoksemaan. Mukaan oli ilmoittautunut ennakkoon 15800 juoksijaa.
Askel kulki.
Tukholman maratonin lähdössä. Kuva: Marathonfoto.
Maratonin kulku eli Heja, heja – bra jobbat!
Tukholman maratonin parhaita puolia oli kannustava yleisö. Ihmisiä oli kaduilla ja kannustusasemilla kuin missäkin kansanjuhlassa. Joka puolella kuului heja, heja! ja bra jobbat! Kannustusasemilla livebändit soittivat musiikkia. Matkalla oli harvoja osuuksia, joilla ei ollut musiikkia ja kannustajia.
20 km Djurgårdeniin menivät varsin kevyesti. Juoksu kulki, vatsassa ei vääntänyt, eikä edellisenä yönä laivalla krampannut pohjekaan häirinnyt.
Aloin odotella jo Västerbro-siltaa, joka usein mainitaan maratonin vaikeimpana paikkana – vaikka siihen oli matkaa vielä lähes 15 km. Västerbro on ensin pitkä loiva nousu ja sen jälkeen pitkä loiva lasku. Siinä ei 34 kilometrillä murjottu jalka lepää.
Keskittymiseni oli sillassa liian vahvasti ja ennen sitä tulleet mäki- ja tunneliosuudet söivät energiaa tarpeettomasti. Energiaa puolestaan tuli eräällä huoltopisteellä, jossa tarjottiin suolakurkkuja. Sellainen suuhun ja päälle kylmä suihku – tulipa energialataus! Suolakurkun uskalsin syödä, mutta useammassa pisteessä tarjottuja banaaneja en. Muistoissa edelleen 2011, kun söin Helsinki City Runilla banaaninpalan ja seuraavien kilometrien ajan tuntui, kuin vatsassa olisi ollut tiiliskivi.
Västerbro tuli. Useimmat laittoivat kävelyksi. Ajattelin, että minähän en ruotsalaiselle sillalle taivu. Ylämäkeen oli mukavaa vaihtelua juosta. Askelmittaa lyhensin. Joku pysähtyi venyttelemään ja sai jalkaansa ilmeestä päätellen kipeän krampin.
Västerbro meni. Ei se niin paha ollut, ajattelin. Sitten minulla ei ollut enää suunnitelmia motivaation pitämiseksi yllä, mielen keskittämiseksi seuraavaan kohteeseen.
Sillan ja parin mutkan jälkeen vastaan tuli 35 kilometrin mittausasema. Olin luvannut itselleni, että jos juoksen sillan yli, saan kävellä tarvittaessa sen jälkeen. Jalat ja varsinkin selkä olivat jumissa. Olo oli hieman kuvottava ja arvelin sen johtuvan ennen siltaa naukatusta kasvisliemestä – sitä en olisi kaivannut. Päätin kävellä minuutin ja juosta sitten vähintään viisi. Suunnitelma toimi. Sitten kävelin taas, tosin nyt en laittanut itselleni aikarajaa.
Jossakin kohtaa 4:45 h jänisten parvi pöllähti vierelle. Päätin juosta perässä. Pari kilometriä meni, sitten taas kävelyksi.
Karlaplanin jälkeen Tukholman stadionin torni alkoi häämöttää. ”Lopun juoksen”. Stadionin lähestyessä lupasin itselleni, että en tee itselleni tyypillistä viimeisten satojen metrien spurttia. Siinä venähtävät aina käsien lihakset, koska ne eivät ole lämpimänä.
Stadion oli täynnä hurraavaa väkeä, rataa kierrettiin kolme neljännestä. Pakko oli antaa yleisölle näytösluontoista ja niinpä spurttasin loppusuoralle. Juoksutyyli oli jotain sellaista kuin 42 km tampatuilla jaloilla olettaa saattaa. Käsien lihakset venähtivät ja kädet olivat toimintakyvyttömät hetken. Tällä kertaa se ei kauhistuttanut, koska kokemusta oli edellisiltä maratoneilta.
Tapahtuman puitteet olivat kohdillaan. Huolimatta lähes 16 000 juoksijasta tavaroiden säilytys, numerolappujen nouto, suihkut, reittihuolto ja maalihuolto toimivat mallikkaasti.
Kansa kannusti ja hurrasi. Musiikki pauhasi. Välillä kaiuttimet oli sijoitettu radan varten muutaman metrin päähän juoksijoista ja kun nupit olivat kaakossa, korviin meinasi sattua.
Matkalla sai urheilujuomaa ja vettä. Banaania tarjottiin useampaan kertaan. Suolakurkkua ja kasvislientä ainakin kerran. Kolajuomaa nautin kerran ja kahvia tarjolla kahdesti.
Jälkipuinti
New Balancen 1080:t numeroa normaalia kengännumeroa suurempana olivat nappivalinta: Viime vuonna Paavo Nurmi Marathonin jälkeen jaloissa oli useita rakkoja ja minulta irtosi varpaankynsiä. Entä tällä kertaa: Ei yhtään rakkoa, ei yhtään mustaa kynttä!
Vaatetus maratonille oli myös täydellinen. En heivannut vanhaa juoksutakkia roskikseen, vaan se keikkui mukana lanteille solmittuna. Kävellessä laitoin sen hetkeksi päälle, kun satoi vettä. Taivas aukeni muuten lopulta vasta klo 15 ja vettä tuli kaatamalla kolme varttia. Sitten sade lakkasi ja juoksun tuottama lämpö kuivatti nopeasti.
Evästankkaus niin pitkällä kuin lyhyellä tähtäimellä menivät nekin nappiin. Harjoitusohjelmassa olisi voinut olla vielä muutama 35 km lenkki, jotta jalat olisivat tottuneet viimeisten kilometrien ahdistukseen paremmin. Toisaalta realiteetit estivät tämän.
Kotijoukot tukivat ja kannustivat jälleen erinomaisesti, heille edelleen suuri kiitos!
Pikainen muistiinpano tämän vuoden Paavo Nurmi Marathonista, joka oli kautta aikain toinen maratonini. Se juostiin Turussa 18.8.2018.
Tavoitteeni oli nostaa viikkokilometrit 70 – 80 hujakoille muutamaa kuukautta ennen maratonia. Suomea koetellut helleaalto (Porissa pari viikkoa n. 30 asteen lämpötiloja) sekä samoihin aikoihin sairastamani kesäflunssa karsivat kuitenkin harjoitusohjelmasta noin 200 kilometriä pois.
Kesäkuussa tuli juostua noin 110 km (yksi 25 km ja yksi 27 km lenkki, lisäksi 90 km pyöräilyä kahdella keikalla), heinäkuussa 125 km (yksi 37 km lenkki, lisäksi 110 km pyöräilyä).
Reilua viikkoa ennen maratonia vähensin juoksemista ja muuta rientoilua oleellisesti. Juoksin pari napakkaa ja lyhyttä vetoharjoitusta. Tällä kertaa en tehnyt hiilaritankkausta höttöhiilareilla. Söin hieman normaalia enemmän kokojyväleipää ja vastaavia. Varastorauta-arvoni (ferritiini) oli todettu verenluovutusyrityksen jälkeisessä labratestissä alhaiseksi, joten söin myös rautakuurin ja hieman enemmän rautapitoista ruokaa. Kunnollisen nesteytyksen unohdin maratonviikolla, mutta juon pääsääntöisesti muutenkin melko paljon vettä. Erään urheilulääkärin mukaan nesteytystä kannattaisi hoitaa muutaman viikon ajan kivennäisvesillä.
Kisaviikolla pojalla oli yökauhukohtauksia tai muuta sellaista, joten viikon unet jäivät normaalia heikommiksi. En kuitenkaan ollut erityisen väsynyt. Maratonia edeltävät yöunet jäivät viiteen – kuuteen tuntiin, sillä suuntasin jo 6:30 bussilla Turkuun.
Juoksu
Lähdin seuraamaan neljän tunnin jänistä (tarkoitus oli seurata 4:15 jänistä, mutta en onnistunut löytämään tyyppiä lähtösumassa). Pysyin matkassa viitisentoista kilometriä. Tällä kertaa taktiikkani oli välttää urheilujuomia (jotka eivät sovi vatsalleni). Selässäni oli juoksuliivi, jossa 1,5 litran suolavesisäiliö. Minulla oli mukana myös seitsemän pussia Lidlin energiageeliä sekä Lidlin energiapatukka.
Maratonin ensimmäisellä kierroksella join vettä joka toisella juoma-asemalla. Sitten aloin juoda jokaisella. Kaadoin vettä viilennysmielessä myös hattuuni. Ensimmäisen geelin otin jossain 18 kilometrin hujakoilla, sitten tasaisesti noin 20 minuutin välein (jossakin välissä söin energiapatukan, kun alkoi hiukoa).
Ylimääräisenä tavoitteenani oli olla kävelemättä, mutta joitakin kilometrejä tuli käveltyä. Hitain kilometri kulki aikaan 8:29 min, ensimmäiset noin 15 kilsaa kulkivat keskimäärin ajassa 5:40 min.
Ennen toisen kierroksen alkua (tänä vuonna Ruissalon osuutta oli onneksi lyhennetty toisella kierroksella ja matkassa oli lenkki uusilla alueilla) laitoin musiikin soimaan. Etenkin drum’n’bass-biisejä täyteen ladattu soittolista auttoi jaksamaan toisen kierroksen hyvin.
Maalissa olin ajassa 4 h 56 min, joten päätavoitteeni eli viiden tunnin alitus onnistui.
Jälkifiiliset ja huolto
Maratonin jälkeen olo oli huomattavasti parempi kuin ensimmäisellä kerrallani viime vuonna. Jalat olivat toki poikki. Käytin tällä kertaa kompressiosukkia, joten pohkeet eivät tuntuneet väsyvän niin paljoa. Käteni eivät myöskään turvonneet, josko liittyy sukkiin ollenkaan. Varpaissani oli kuitenkin enemmän rakkoja kuin koskaan, ja lisäksi kaksi kynnenalusta meni mustelmille. Jatkossa täytyy käyttää kompressiota vain säärystinmuodossa. Lisäksi varpaat täytyy käsitellä vaseliinilla tai vastaavalla. Nyt käytin kyllä talkkia, mutta se ei juuri tuntunut auttavan.
Musiikki toimi erinomaisesti ja sitä täytyy hyödyntää jatkossakin.
Ennakko- sekä kisatankkaus onnistui myös täydellisesti; vatsa ei turvonnut ollenkaan ja olo oli sen suhteen erinomainen koko matkan.
Palauttava illallinen hoidettiin perheen kesken Cantina Aztecassa, toimi!
Illalla majoituimme upeaan Park Hotel Turkuun ja kerrassaan ihana vaimoni sekä poikani antoivat maratoonarin nukkua hyvät yöunet. Seuraavana päivänä jatkettiin minilomalle Tallinnaan – reissulla tehdyt keskipitkät kävelyt poistivat maitohapot jaloista tehokkaasti, joten kotiin palatessa kunto oli lähes tuore!
Ensi vuonna tähtäimessä on Tukholman maraton, joka juostaan 1.6.
Juoksukauden 2017 ohjelma muodostui karkeasti tällaisesta kattauksesta (tässä järjestyksessä): Karhu-viesti (7,4 km osuus), Helsinki City Run (rapiat 21 km), Paavo Nurmi Marathon (rapiat 42 km) ja ensimmäistä kertaa järjestetty Puuvilla-juoksu (rapiat 21 km).
Samankaltaisella kattauksella mennään vuosi 2018.
Karhu-viestiin en ole vielä ilmoittautunut, mutta eiköhän sekin tule taas juostavaksi.
Helsinki City Runiin ja Paavo Nurmi Marathonille laitoin ilmoittautumiset sisään jo hyvissä ajoin. HCR:ssa saan olla mukana Helsinki City Running Dayn (HCRD) Street Teamissa. HCRD kokoaa yhteen päivään muun muassa puolimaratonin, täysmaratonin, mielenkiintoisen maratonviestin ja paljon muuta. Katso koko kattaus tapahtuman sivulta. Streettiimiläisyys tuo mukanaan mahdollisesti yhteistyökuvioita ja insightia tapahtumaan liittyen, olen mukana mielenkiinnolla ja odottavissa tunnelmissa.
HCR:n suurimpia muutoksia ovat lähtöajan aikaistaminen sekä uusi reitti. Uusi reitti näyttää kartassa erittäin mielekkäältä – jalkoja polttelee jo päästä noille baanoille. Lähtöaika on siirtynyt muutaman tunnin aikaisemmaksi – alkaen 11.30. Tämä on Porista saapuvalle heikompi uutinen, sillä esimerkiksi junalla kulkiessa matkaan täytyy lähteä seitsemän pintaan. Onpa sitä varsin väsyneenäkin juostu ihan hyviä tuloksia, joten tuskin tekee hallaa suoritukselle.
Nopeammin mutta vähemmän?
Hankin luettavaksi Run less, run faster -opuksen. Sen juoksusuunnitelmien keskiössä on kolme tehokasta lenkkiä viikossa – yksi radalla vedettävä toistoharjoitus (track repeats), yksi vauhtilenkki (tempo run) ja perinteinen pitkä lenkki. Kolmea viikottaista harjoitusta täydennetään sellaisilla aerobisilla harjoituksilla, joissa ei tarvitse olla jalkojen päällä (jotta jalat saavat lepoa), esimerkiksi soudulla ja pyöräilyllä.
Kirjassa on eri matkoille ja tavoiteajoille esitettyjä vauhtiprogressioita kullekin harjoitukselle. Kuten kirjan nimikin kertoo, harjoituksissa mennään varsin lujaa. Vastavuoroisesti teitä ei tarvitse kyntää ihan niin montaa kilometriä kuin perinteisemmissä juoksusuunnitelmissa.
Sopii tuoreelle isälle, ajattelin, mutta toisaalta jatkuvasti läkähdyksissä tempominen mietityttää, koska oman juoksufilosofiani keskiössä on mennä – ainakin ajoittain – mukavasti ja fiilistellen.
Tarkempaa ohjelmointia
Koska Paavo juostaan ensi vuonna vasta elokuun puolenvälin tienoilla, kesällä lienee hyvät mahdollisuudet niellä kilometrejä juoksukengillä. 75 kilometrin viikko viidelle päivälle jaettuna menisi vaikkapa näin (harjoitusten muotoja ei mietitty sen tarkemmin):
Ma lepopäivä
Ti 10 km rento
Ke 15 km loppua kohden kiihtyvä
To 10 km tasavauhtinen sprinteillä (tai kirjan tempo run)
Pe 10 km kisavauhtinen (tai kirjan track repeats)
La lepo
Su 30 km tasavauhtinen, rennohko
Run less, run faster -metodia ajattelin soveltaa heti alkuvuodesta Karhu-viestille valmistautuessani, sitten edelleen HCR:lle treenatessani. Maratonin kohdalla ohjelmointi lienee jostakin sen ja 75 viikkokilometrin tavoitteen välimaastosta. Sekin on mahdollista, että kiroan koko kirjan ohjelman alimpaan juoksijahornankattilaan, mutta kokeillaan.
Tavoitteita
Karhu-viestin tavoitteena on (kun matkaa ei vielä tiedä):
4:50 min / km (optimistinen)
5 min / km (realistinen)
5.20 min / km (pessimistinen)
[Juostu 7.4.] – Keskiaika 4:39 min / km, matka 10,3 km – Lähes täydellinen juoksu!
Helsinki City Runin tavoitteena (ennätykseni 1:53 h):
Paavo Nurmi Marathonin tavoitteena (tänä vuonna juossun ensimmäisen maratonin aika hieman yli 5 h):
Optimistinen – 4:30 h
Realistinen – Alle 5 h
Pessimistinen – Yli 5 h
Lisätavoite: Koko maraton läpi juosten (tänä vuonna kävelin loppupuolikkaalla välillä)
[Juostu 18.8.] – 4:56:15, realistinen tavoite toteutui, lisätavoite ei (kävelin pariinkin otteeseen), katso keikkaraportti.
Tällä hetkellä päällä on off season ja lenkkejä tulee vedettyä pari-kolme viikossa (neljästä noin kymmeneen kilometriin kappaleelta). Joulunajan olen yleensä pitänyt tyystin taukoa. Tammikuussa alkaa hiljalleen pohjan rakennus ja siitä jälleen kohti uutta juoksuvuotta.
Loikokulma 