Herran vuonna 2020 Jyväskylässä paransin maratonin ennätystäni 28 minuuttia, ja sain osana joukkuetta SAUL:n SM-pronssia!
Tavoitteena oli juosta ensimmäinen maratonin puolikas vauhdilla 6:30 ja toinen 6:10 – loppuajaksi siis 4:27 h. Kävi kuitenkin niin, että ensimmäiset 21 km etenin vauhdin 5:45 molemmin puolin ja jälkimmäisen puolikkaan hiipuen kohti 6:20 – 6:50 kilometrivauhtia. Mutta kas vain: Loppuajaksi 4:22:04!
Juoksulta varustesäilytyksen tiloissa palautuessa kuuluttaja ilmoitti vielä, että kolmihenkinen joukkueemme (merkinnän kuvassa) oli tullut kolmanneksi Suomen Aikuisurheiluliiton (SAUL) SM-maratonin M35-ikäsarjassa. Joten reissusta tuli vielä prossinen SM-mitali kaulaan. Minä oli sarjamme ainoa M35-ikäsarjalainen. Jouni ja Raimo ovat kokeneempaa kaartia, mutta he tuloksemmekin tekivät neljän tunnin pinnassa olevilla ajoillaan.
Finlandia Marathonin reitti kiertää neljästi Jyväsjärven ympäri. Oikein hienoa rantamaisemaa. Jyväskylän keskustaa pääsee ihailemaan monesta kuvakulmasta. Matkalla on muutamia mäkiä, jotka viimeisellä kierroksella laittoivat jo kävelemään.
Sää oli melko tuulinen ja sen tunsi etenkin Lutakonaukiolla olevaa maalia kohti käännyttäessä: Reitti kulki tiukasti rantaa pitkin ja puhuri kävi järveltä. Pari kertaa juoksijat saivat kevyttä sadetta niskaan. Piristi mukavasti.
Kun lähes kaikki asiat sujuvat maratonilla
Ennakkotankkaus ja kilometrien vähentäminen viimeisillä viikoilla toimivat. Toiseksi viimeisellä juoksin noin parikymmentä kilometriä, viimeisellä enää viisi. Maratonviikon join reilummin nestettä ja torstaina tankkasin hiilihydraatteja marjasopan, mehun ja karkkien muodossa. Maratonpäivän aamiaisen suunnittelin tarkasti (ts. sain Juoksija-lehdestä kaavan: mustikkakeittoa, appelsiinimehua, kananmuna, vaaleaa leipää juustolla, riisipuuroa hillolla, banaani, kahvia) . Myös maratonviikko tuli nukuttua hyvin. Jopa itse kisaa edeltänyt yö meni varsin mallikkaasti.
Jalkaan hyvin sisäänajetut kengät. Jalkateriin vaseliinia ja päälle kompressiosukat.
Heti startissa tuli ensimmäinen pieni mutka: Suunto 9, jonka varaan olin laskenut tahdituksen, vaati kompassin kalibrointia. Piti pyöritellä laitetta kahdeksikon muotoisella liikeradalla. Ei oikein onnistunut vauhdissa. Hetken aikaa härveliä veivattuani se suostui aloittamaan mittauksen.
25 kilometriä eteni kevyesti. Kolmenkympin kohdalla tämä vasta alkaa, toistelin itselleni.
Numerolapun hakaneula alkoi jauhaa rintaa kipeästi (ei teippauksia – muistin asian vasta kisaa edeltävänä iltana, eikä meillä ollut laastaria saati muuta teippausmateriaalia). Se oli kuitenkin pientä vasemman hartian säteilevään kipuun verrattuna.
Happi kulki ja jalatkin kestivät suht hyvin, mutta hartiaan painoi. Pyörittelin kättä ja veri kiersi hetken vähän paremmin. Tukholman maratonille valmistautunessani kävin niska-hartiahieronnassa, koska olin todennut tuon alueen menevän ensimmäisenä jumiin pitkässä juoksussa. Syy on varmaankin konttorityössä yhdistettynä ylävartalon treenin puutteeseen. Jatkossa täytyy muistaa hieronta. Ja jatkossa täytyy ottaa jokin kahvakuulahomma tai muu vastaava rutiiniksi – jo näyttöpäätetyönkin vuoksi.
Jossain 32. kilometrin kohdalla se vasta alkoi
Se on erikoista, kun vielä 25. kilometrin kohdalla voi iloisesti rallatella, että nyt tulee ennätys, nyt laitetaan vaan tossua toisen eteen kepeästi. Siitä seitsemän kilometriä eteenpäin ja sitä miettii, että eihän tämä etene yhtään. Jalat tuntuvat vastustavan jokaista askelta vastalausein, jotka ovat askel askeleelta painavampia.
32. kilometrin kohdalla päätin, että raahaudun 35 kilometrin paalulle. Siinä päätin, että 37 km paalu olkoon seuraava etappi. Jossain siellä main taustalta tuli 51. maratoniaan juokseva konkari. Vaihdoimme pari sanaa ja hän ehdotti kävelemään mäen. Konkari totesi, ettei tässä enää alle neljän tunnin pääse. Sanoin ennätykseni olevan 4:50. Siihen konkari totesi heti, että sinähän rikot ennätykseksi kirkkaasti.
Tuosta kohtaamisesta, noista sanoista ja loppujen mäkien kävelystä sai yllättävän paljon uutta virtaa viimeisille kilometreille.
Maalia kohti hitaasti, mutta varmasti. Aika hiipui parilla viimeisellä kilometrillä seitsemään minuuttiin. Vielä muutamat mutkat maalisuoralle ja siellä jonossa maaliin. Käteen runsas eväspussi ja kohti varustesäilytystä. Siellä sain repun kouraani, istuin tuolille ja korkkasin eväspussista palautusjuoman.
Kohta kuuluteltiin joukkuesarjan sijoituksia. ”M35-sarjan joukkuekisassa kolmanneksi tuli….APK-maratoonarit!” Meidän tiimi! Raimo kipaisi noutamaan mitalit. Minun ja Jounin jaloilla ei liikkeelle kohti palkintopallia kyetty.
Jälkiajatukset
Finlandia Marathon 2020 / SAUL SM-maraton 2020 oli minulle kenties se paras maratonkokemus. Ei vähiten siksi, että sain kelloon ennätysajan ja kaulaan SAUL SM-mitalin. Valmistautuminen sujui hyvin, reitti oli mainio ja sää salli.
Tämä oli myös ensimmäinen maratonini, jossa jalkoihin ei tullut ensimmäistäkään rakkoa tai edes rakon alkua. Yksikään varpaankynsi ei tummunut. Vaikka maanantaina töissä portaiden alaspäin käveleminen oli varsin hidasta, se kuitenkin onnistui. Ja jo keskiviikkona jalat olivat palautuneet kipujen osalta.
Kurkkaa vielä maratonpäivän twiittiketju ”Janin matkassa maratonille”.
Loikokulma 