Olen harrastanut kestävyysjuoksua kymmenisen vuotta. Tasapainoksi, meditaatioksi, kunnon kohotukseksi, itseni voittamiseksi ja kehittämiseksi.

Ennen perhettä ja useita harrasteita kilometrien nielemiseen oli määrättömästi aikaa. Nykyisin juoksu on isompiin asioihin nähden toissijainen. Happihyppely, maukas rasite, hiilarien polttaja. Tavoitteena on vuositasolla juosta 1000 km ja yksi maraton.

Myöhemmin minua alkoi kiinnostaa polkujuoksu. Kenties sitä kautta kiinnostuin entistä enemmän luonnosta ja luonnossa liikkumisesta kävellen, juosten ja pyöräillen. Pyöräilyä olen harrastanut koko pienen ikäni, mutta lähinnä hyötyliikuntana.

Juoksun inhoaja lenkkipoluille

Joskus ennen vuotta 2010 inhosin liikuntaa, varsinkin juoksemista.

Eräänä päivänä koulusta kotiin palattuani olo oli energinen. Päätin lähteä kävelemään.

Energinen olo ei ottanut laantuakseen. Laitoin juoksuksi. 300 metrin päästä oli verenmaku suussa. Kävelin, ja juoksin taas.

Etenin joitakin kilometrejä näin. Kotiin päästyä olo oli todella hyvä.

”Voisin aloittaa juoksuharrasteen, jos juoksukengät eivät olisi niin kalliita”, ajattelin (hinnat eivät sopineet opiskelijabudjetille alkuunkaan).

Päätin, että jos saan kengät alle viidenkympin, ostan ne.

Seuraavien viikkojen aikana luukusta kolahti mainos, jossa Nike Downshifterit olivat tarjouksessa 49 eurolla. Koska lupauksia oli tehty, ne piti lunastaa.

Nyt olin käyttänyt neljänneksen kuukauden käytettävissä olevista rahoista. Piti alkaa juosta.

Siitä se lähti.

Seuraavana kesänä juoksin noin 800 km.

2010 juoksin ensimmäisen puolimaratonin sekä Pirkan Hölkän.

2011 tavoittelin ensimmäistä maratoniani, mutta menin murtamaan kalloni. Juoksin vielä kuntoutussairaalaa ympäri puolimaratonin (olin ilmoittautunut Helsinki City Runille, mutta minua – halvaus- ja näköoireista potilasta – ei sinne ymmärrettävästi päästetty).

Välissä oli vuosien tauko, jolloin en mitannut juoksujani, enkä juossut paljoakaan. Treenasin lihaskuntoa, juoksin ylämäkisprinttejä ja keskityin opiskeluihin.

2016 tein comebackin. Lupasin treenata Porin nuorkauppakamarin porukan Karhu-viestikuntoon. Pitihän siinä itsekin olla kunnossa.

2017 oli aika palata puolimaratoneille – ja vihdoin kuittasin myös ensimmäisen maratonin. Se oli ollut hampaankolossa vuodesta 2011 asti.

Blogista

Loikokulmassa julkaisen juttuja paitsi juoksemisesta, myös levosta, pyöräilystä, kävelystä, luonnosta, reippailusta, treenailusta ja sen sellaisista – yksin, perheen ja kaverien kanssa.

Päivitystahti on oleva erittäin maltillinen.