Appiukkoni Tapani on pitkän linjan lintuharrastaja. Hän on tehnyt useita kertoja Lapin-lintujen bongausretken pohjoiseen. Pääsin mukaan tämänvuotiselle turneelle.
Matkalla oli kaksi tukikohtaa. Ensimmäinen, Raattama, sijaitsee Pallastunturin vieressä Kittilän kunnassa. Saavuimme Raattamasta varatulle vuokramökille maanantaina 27.6. iltapäivällä. Suomea riepotteli helleaalto ja lähemmäs 30 asteen lämpötilat olivat vallalla Lappia myöten. Tunturipatikalla saattaisi tulla kuuma.
Varhain tiistaiaamuna suuntasimme Ounastunturin korkeinta huippua, Outtakkaa kohden:
Matkaa Outtakkalle ja takaisin kertyi reilut 20 kilometriä. Huipulla joimme kahvit, ja sitten takaisinpäin. Palatessamme olimme lähes törmätä riekkoon, joka räpisteli nopeasti pakomatkalle. Tunturikiurua haimme hyvän tovin eräällä rinteellä, kun BirdNET-sovellus väitti sellaisen päästävän alueella ääniään. Emme kuitenkaan löytäneet muuta kuin kivitaskuja. Äänimaailmasta piti puolestaan huolen tunturinummien tyyppilintu kapustarinta, jonka piipitystä saikin kuulla lähes päivät läpeensä. Nähdyksi tulivat myös keräkurmitsa, tunturikihu sekä pikkukuovi.
Outtakkalta palatessa oli kovin piristävää pulahtaa upealta rannalta vilvoittavaan Hietajärveen. Hietajärven ohi tuli juostua vuosi takaperin, ja samalla harmiteltua, kun ei ollut aikaa uida noin hienossa paikassa. Tulipa sekin nyt tehtyä.
Montellin majan kierros
Toisena patikkapäivänä suuntasimme Hetta-Pallas-klassikkoreitillä olevalle Montellin majalle ja kiersimme sitä ympäröiviä keroja.
Viimeisen keron huipulla pari poroa teki tuttavuutta. Sitä ennen oli pistäydytty Nammalakurun autiotuvassa päiväkahvilla, suojassa auringolta ja verenimijöiltä. Retken lintuhavaintoihin kuuluivat heti alkutaipaleella nähty pohjantikka sekä kiiruna, jota haeskeltiin kuumeisesti, ja joka löytyi vihdoin viimeisen keron päältä.
Karigasniemeen
Raattaman seikkailujen jälkeen suuntasimme edelleen pohjoisemmaksi, Norjan vastaiselle rajalle Karigasniemeen. Sinne mennessämme kävimme katsomassa erään kahvilan ikkunasta reissun upeinta lintua – vaikkakaan siinä ei ollut samanlaista löytämisen hohtoa kuin tuntureilta kohdetta hakiessa. Taviokuurnat ja monet muut linnut söivät appeitaan lintulaudalta ikkunan toisella puolen, kun matkaajat nauttivat kahvia ja lounasta vieressä.
Karigasniemellä majoituimme Camping Tenorinteen vaatimattomaan, mutta oikein kelpo mökkiin. Asettumisen jälkeen suuntasimme läheiselle Ailigakselle, saamelaisten pyhälle tunturille. Ailigaksia on kolme ja tämä on niistä korkein (620 m). Ailigaksen maastoilla tuli nähtyä muun muassa useita tunturikihuja.
Seuraavana päivänä oli luvassa tuntureiden makuun päässeille jaloille hieman erilainen kokemus. Kumisaappaat jalkaan ja uhanalaiselle palsasuolle nimeltä Piesjänkä:
Piesjängän reissulla kiikareihin osuivat ainakin tylli, liro ja mustaviklo. Sanonta siitä, että hyttysiä on mustanaan ei ollut suolla yhtään liioiteltua. Kahvitauolle nousimmekin jonkin rinteen päälle.
Hikisen suokeikan jälkeen sauna ja pulahdus Inarijoessa tekivät terää. Kuvassa yllä vastarannalla Norja. Kuulemma kahlaamalla pääsee vastarannalle, joku oli kokeillut.
Seuraavana päivänä reissu oli paketissa. Oli aika palata kotiin vielä muutaman lintupysähdyksen ja Iissä yöpymisen kautta. Jalkapatikkaa tuli mittariin yhteensä 70 kilometriä ja 2 000 metriä pystysuoraksi muutettua nousua (sekä laskua). Eri lintuja tuli Tapanin rosteriin yli 50.
Olen ostanut ajatuksen kevytretkeilystä: Miksi raahata painavaa tavarakuormaa, kun on mahdollista selviytyä keveämmin? Alla piilee toinen, kiinnostavampi näkökulma: Tulemme itse asiassa varsin vähällä ihan hyvin toimeen. Ajatuksen ostin viimeistään luettuani Ossi Määtän mainion Kevytretkeilijän oppaan.
Retkeilyssä keventäminen kannattaa aloittaa kolmesta suuresta, joita ovat:
Kantolaite
Makuupussi ja -alusta
Majoite
Minulla on pyöräretkeilyä (bikepacking) varten hankittu varustus. Nyt kiinnostuksen kohteena on vaellus kävellen, ja mahdollisesti juosten (fastpacking). Näitä varten tarvitsen repun (juoksuvaellukseen todennäköisesti toisenkin).
Varusteiden keventämisen mahdollisia kustannuksia ovat ainakin käyttömukavuudesta tinkiminen, kulutuskestävyydestä karsiminen (usein, mutta ei aina, kevyempi kangas kestää kulutusta huonommin) sekä kovempi hinta.
Lähtötilanteessa big three:ni painaa:
Kantolaite: Ei ole
Makuupussi ja -alusta: Carinthia Tropen 1100 g + Therm-a-Rest NeoAir Xtherm regular 430 g = 1530 g
Majoite: Robens Arrowhead 1800 g
Pelkän painon vuoksi en ehkä olisi lähtenyt päivittämään, mutta Carinthian Tropen -makuupussi on jättänyt minut kylmäksi Suomen kesäyössä, vaikka ylläni on ollut lisäksi meronivillakerrasto. Arrowhead-teltta on puolestaan melko ahdas minulle, enkä ole saanut tuuletusta oikein kuntoon.
Reppu: Osprey Exos 58
Repuksi valikoitui Ospreyn Exos 58 (1230 g / n. 170 €). Vaatimuksina oli hieman kestävämmillä kankailla varustettu ja kohtalaista tukea tarjoava reppu, johon mahtuu noin 60 litraa ja jolla kantaa tarvittaessa noin 15 kiloa (Exos kantaa 18 kg). Budjetti oli pari sataa ja repun tavoitepaino 1000 – 1200 g.
Vaihtoehtoina pyörittelin myös näitä:
Osprey Levity (60 l, 900 g, 200 €, mutta liian vähän tukea(?))
Gossamer Gear Mariposa 60 (60 l, 920 g, 300 €; liian kallis eikä tuuletusta selässä)
Zpacks Arc Haul Zip (64 l , 780 g, 288 € + alv ja tullimaksu USA:sta = n. 400 €; liian kallis)
Granite Gear Blaze 60 (60 l, 1350 g, 320 € + alv ja tullimaksu UK:sta; liian kallis & painava)
Atom Packs The Mo 60 l (900 g, n. 316 eur + alv ja tullimaksu UK:sta; liian kallis)
Makuupussi: Kustomoitu Cumulus LiteLine 400
Vaatimukset makuupussille olivat: Comfort-lämpötila nollan tuntumassa, paino 800 – 900 g, kankaat vähän kestävämpää sorttia, kosteuden kestävyyttä ja hinta alle 400 €.
Vertailin esimerkiksi seuraavia:
Rab Ascent (comfort 1, paino 1060 g, hinta 240 €)
Mammut Nordic Down 3 Season (comfort 0, paino 1000 g, hinta 270 €)
Cumulus Panyam 450 (comfort 0, paino 810 g, hinta 275 €)
Marmot Phase 20 (comfort -1, paino 660 g, hinta 370 €)
Valinta olisi ollut varmaan Marmotin Phase 20, jos sitä olisi ollut saatavilla jossakin. Toisaalta Marmotin keveys on saatu aikaan esimerkiksi ohuilla kankailla ja halusin panostaa hieman kestävämpään pussiin.
Päädyin tilaamaan Cumulukselta LiteLite 400 -pussin (vakiona comfort 2, paino 705 g ja hinta 249 €) seuraavilla kustomoinneilla:
Lisäuntuvaa sen verran, että comfort-arvoksi tuli 0
Untuvaksi kosteutta sietävää hydrofobista untuvaa
Ulkokankaaksi kosteutta pitävä Pertex Quantum Pro 36 g
Painoa pussille tuli 786 g ja hinnaksi postikuluineen 392 €.
Teltta: 3F UL Gear Lanshan 2 Pro
Teltan vaatimuksia olivat suhteellisen kevyt paino (maks. 1000 g luokkaa), tilavuus, hengittävyys ja ainakin yksi telttaeteinen (absidi). Keinuin kauan kupoliteltan ja sauvojen varaan pysytettävän teltan välillä.
Kupoliteltoista kiinnostavin olisi ollut Nemo Hornet 2P, hinta noin 400 €.
Lähes oikopäätä olisin hankkinut joka paikassa hehkutetun Durstonin X-Mid 2P -teltan, mutta sitä ei ole saatavilla mistään ja tulevat erät myydään loppuun hetkessä.
Zpacksin Duplex olisi myös ollut kiinnostava, mutta sen hankintaa rajoittivat samat asiat kuin Zpacksin repunkin: Tilaus Yhdysvalloista ja sen mukanaan tuomat arvonlisäverot sekä tullimaksut.
Kelailin aikani Redditiä ja katselin YouTube-videoita. Päädyin hankinnassa Kiina-ihmeeseen eli Lanshan 2 Pro -telttaan. Painoa sillä on tarvikkeineen noin 1100 g, hinta noin 170 €. Sisäänkäyntejä ja absideja on kaksi, ja tilaa kuin pienessä palatsissa.
Lanshan pystytetään vaellussauvojen varaan, mutta olin sellaisetkin juuri hankkinut. Teltta ei kuitenkaan taida palvella pyöräilykäytössä, ellen saa sauvoja taiteltua jotenkin näppärästi mukaan. Sauvat painavat noin 200 g kappaleelta, joten niiden kanssa telttavarustuksen yhteispaino nousee 1500 grammaan. Vaeltaessa sauvat ovat toki joka tapauksessa mukana.
Päivitetty big three
Kantolaite 1230 g
Makuupussi ja -alusta 786 g + 430 g = 1216 g
Majoite 1100 g
= 3456 g
Teltan ja makuupussin päivittämisen myötä painosäästöä tuli 1014 grammaa. Kolmen suuren yhteispainon referenssinä voi pitää Kevyretkeilijän oppaan mukaan 3 – 4 kilogrammaa, joten sikäli päivitys oli onnistunut.
Painoa saan viilattua vielä ainakin hieman alas poistamalla Exoksesta muutaman ylimääräisen osan ja kenties vaihtamalla teltan vakiotarvikkeita kevyempiin.
Toivon samalla nukkumismukavuuden lisääntyvän roimasti vilunväreheräilyjen poistumisen, majoitustilan lisääntymisen sekä ilmastoinnin parantumisen myötä. Varmaa on, että patikointimukavuus paranee kilon kevenemisen myötä.
Porista Ahlaisiin. Siellä koukkaus Saanteeseen. Takaisin Ahlaisten keskustaan ja kohti Merikarvian kupeessa olevaa Selkämeren kansallispuiston yhtä harvoista mannerkohteista; Sälttöötä. Siellä yö ja sitten kohti kotia. Siinä oli suunnitelmamme, kun lähdimme lauantaina 13.6. Tomin kanssa tien päälle pyörämatkailemaan.
Sää salli. Päivälle oli luvattu päälle pariakymmentä astetta. Onneksi oli luvattu myös puolikasta pilvipeitettä aurinkoa varjostamaan. Lämpöennuste piti paikkansa, pilviennuste ei. UV-indeksin oli mainostettu olevan niin korkeissa lukemissa, että laitoin pitkää päälle, tosin mahdollisimman ohuelti.
Puoli kymmenen rullasin uutukaisen Kona Unit X:n matkalle ladattuna Tomin asumukselle. Latauksista ja pyörästä enemmän tekstin loppupuolella. Sen kuitenkin sanon jo tässä, että Unit X on aikaisempaa Evon 29eriä menevämpi peli. Huomasi jo ensipolkaisulla.
Kona Unit X ja Ortliebin takalaukut (Classic-sarja) sekä tankolaukku (Backpacker-sarja).
Sanon senkin, että majoitteen olin pakannut tankolaukkuun. Toisessa takalaukussa oli ruoanlaittovälineet, ruoat ja huoltovälineet. Toisessa puolestaan vaatteet ja hygieniatarpeet. Makuualusta oli viimeisen päälle tyylikkäästi jätesäkissä tavaratelineeseen vyötettynä. Keskirungossa oli yksi vesipullo ja etuhaarukassa kaksi. Vain keskimmäisen olin täyttänyt alkumatkasta. Selässä oli juomareppu, jonka puolentoista litran vesirakko oli täynnä. Repussa kuljetin myös lompakon, varavirtalähteen, latausjohdon, nenäliinoja ja muuta pientä. Yhteensä tavarat painoivat noin 12 kiloa ja vesien paino päälle.
Lyttylä, hiekkatie ja kahvitauko
Kesäauringon valossa ja lämmössä kulkueen nokka osoitti ensin kohti Lyttylää. Sieltä etenimme pienen tauon jälkeen Kellahden kautta Ahlaisia kohden. Tauot ovat tärkeitä. Jo lyhyestä jaloittelutauosta saa paljon pontta seuraavalle etapille.
Toinen tärkeä on suosia idyllisiä ja mielenkiintoisia hiekkateitä. Vanhoja teitä, metsäautoteitä. Polkujakin, mutta niiden kohdalla matkanteko on usein hitaampaa. Kun ei tiedä, mitä reitti eteensä tuo. Asfalttibaanalle on silti pakko välillä altistua, jotta pääsee haluamaansa. Kyllähän sellaisella rullaa, mutta matkanteko ei usein ole niin mielekästä. Se on lähinnä kilometrinnielentää.
Jossain Puodan maastoilla kahvitauko. Löytyi hyvä kallio tien oikealta puolelta. Olin hankkinut kokeiluun Coffee brewer -kahvipussin, johon kaadetaan kuuma vesi, odotellaan uuttumista ja tarjoillaan kaatonokasta. Nelisen desilitraa kahvia valmistui helposti. Ensipuraisulla tuote meinasi puistattaa, mutta jo seuraavalla kulauksella juoma todettiin ihan kelvoksi. Litrahinnaksi Kilohinnaksi laskin noin sata euroa, jää harvemmaksi herkuksi.
Kahvia nautiskellessa oli hyvä pysähtyä hetkeen. Ilma oli lämmennyt kovin. Tuulenvire oli heikko, vaikka meri häämötti heti kapean metsäalueen takana. Pyöräillessä ilmavirta jäähdyttää. Vasta pysähdyttyä huomaa, miten on saattanut tulla huhkineeksi. Hiki voi olla hetkessä.
Pyörämatkailussa hienoa on vapaus valita, ja mahdollisuus päästä. Pyörällä pääsee sinne, minne auto ei vie, mutta nopeammin kuin jalat veisivät.
Kantamus ei kuormita hartioita. Bikepacking-pyörässä kantamus on usein jaettu ohjaustanko-, runko- ja satulalaukkuun sekä ehkä muutamiin muihin. Virtaviivainen oloasu mahdollistaa ketterän menon maastossa. Tomin asetelma on puhtaasti tätä.
Itse olen mieltynyt klassisempaan tyyliin ladata tavaraa taakse telineen sivuille takalaukkuihin. Se heikentää hieman maastokelpoisuutta, tuo riskin liialle takapainotukselle ja lisää jonkin verran ilmanvastusta. Hyvinä puolina takalaukut ovat pieniä tilaihmeitä ja tavara on niistä helposti saatavissa.
Suuntima Saanteeseen
Alkumatkasta lausuin julki pari päivää kesähelteissä mielessä pyörineen ajatuksen. Jos jostain saisi huurteisen, niin sellaisen voisimme pysähtyä nauttimaan. Saanteen seilori Ahlaisten keskustassa tuli vastaan kuin tilauksesta. Turo’s Hevi Gee raikasi tässä perinteisen kyläbaarin ilmentymässä (sikäli, kun kyläbaareista mitään tiedän). Kaivattu huurteinen nautiskeltavaksi, ja sitten vielä kahvit.
Suuntima Saanteeseen (eli Sandöön) oli jo otettu, olihan seilorikin Sandöntien varressa.
Saantee oli ennakkotiedusteluissa hieman musta aukko. Google Maps ei kertonut sen ytimeen johtavan reittejä, ei liioin Komoot. Tai kertoivat yhden: Syvälahteen eteläpuolelle ja siitä meren yli. Emme olleet ehtineet varustaa pyöriämme propelleilla ja muulla vedenylityskyvyllä, joten maitse oli yritettävä.
Saanteen poluilla, keskellä vanhojen puiden ja saniaiskujien.
Kohdepisteen olimme asettaneet Saanteen pohjoiselle rannalle puoliväliin niemeä. Lähdimme tavoittelemaan sitä, mutta päädyimme nopeasti ohi sen ja eteläiselle puolelle. Korjausliikkeitä. Pian olimme polulla, joka kulki pohjoisrannan suuntaisesti kohti niemen kärkeä. Jokin yksityisranta trampoliineineen löydettiin, ja sieltä näimme edessä häämöttävän kallioalueen. Jatkoimme sitä kohti, mutta koska reittiä sinne ei löytynyt, etenimme sinne, minne polku vei.
Kohti Saanteen kärkeä.
Vanhaa naavapartaista havumetsää. Eteneminen kapealla polulla pysähtyi säännöllisesti myrskyn tielle kaatamaan puuhun. Osan saattoi kiertää, suurimmasta osasta oli talutettava yli.
Lopulta olimme kuitenkin melko lähellä Saanteen kärkeä Ulkonokalla. Tasaista rantaa ja muutama merimerkki. Joku oli kyhännyt puuparrusta penkin rantakivien väliin. Kaksi haikaraa lensi lähellä. Veneilijöitä oli paljon liikenteessä. Lounastauon paikka.
Lounastauko Saanteen Ulkonokalla.
Mainio Pullerontie
Lounaan jälkeen mietimme tavoittelevamme Sandöön hiekkarantaa Sisänokalla päin. Polunpätkä tyrehtyi, joten päätimme pelata tässä kohtaa varman päälle ja palata takaisin tuloreittiä pitkin.
Ahlaisten K-Marketista latasimme vesipullot. Sitten suunnaksi Merikarvia Pullerontien kautta. Matkan hienoimpia osuuksia! Koukeroista metsätietä, joka pian johti Pohjajoelle ja sen Kitukoskelle. Kävimme katsomassa hienon laavupaikan. Hieman hämärässä metsässä koski kertoi tarinaansa. Kaksi laavua, kota, puuvarasto ja jonkinlainen keittokatos. Tällä kertaa meidän piti kuitenkin jatkaa matkaa.
Kitukoskella.
Pullerontie vaihtui Kitukoskentieksi ja seuraili jokea aina Merikarvian rantatielle. Alkuperäinen suunnitelmamme oli mennä suoraan Sälttööseen. Koska iltapäivä oli nuori, päätimme kuitenkin pistäytyä vielä parikymmentä kilometriä pidemmällä Merikarvialla. Siellä ruokailu, kauppatäydennys ja takaisin kohti Sälttöötä.
Sälttöö-kokemus
Sälttöö lähestyi kilometri kilometriltä. Olihan tässä jo ajettu. Mittarilukema lähenteli sataa kilometriä. Kohta olisimme perillä. Parkkialue löydetty. Vielä 400 metriä polkua kohteelle.
Siinä se oli! Laavu, WC-rakennus, puuvaja. Tarkastimme pari polkua merelle päin. Rantamaisema oli upea, joskin ranta kaislojen valtaama. Hyttysiä oli metsä mustanaan. Kiittelin itseäni hatun päälle asetettavan hyttysverkon hankinnasta.
Sälttöön laavulla. Hyttysiä piisasi.
Maisema merelle Sälttöön laavupaikan lähellä.
Orientoiduimme asettumaan taloksi. Paikalle tuli toinen seurue. Tervetuloa, tietenkin, mutta tiheän puuston rajaama pienehkö alue alkoi heti tuntua jo liian pieneltä. Päätimme etsiytyä muualle. Sälttöön laavupaikka noin yleensä oli hienoinen pettymys, joskin olin ounastellut pettymystä jo muutaman kuvan sieltä nähtyäni. Hieman ahdas, hieman näköalaton.
Lähdimme tutkimaan Sälttöön muita osia. Matka tyssäsi etenemisyritys toisensa jälkeen yksityistielle tai pihaan. Sälttööntien varrelta löytyi harvapuisempi kallioalue, jonka reunoja koristivat suokasvit. Ilta-aurinko lankesi kalliolle kuin merkkinä meille. Hyttysiäkin oli vain sata kuutiosentillä – siis puolet vähemmän kuin laavulla.
Ilta-aurinko lankesi jäkäläpeitteiselle kalliolle Sälttöössä. Tässä oli leiripaikkamme.
Leiri pystyyn
Kello läheni iltakymmentä, kun aloimme viritellä telttoja pystyyn. Minulla Robens Arrowhead -budjettiteltta (120 €), Tomilla Alpkitin Soloist (£ 124).
Minulla ensimmäinen yö tässä asumuksessa, Tomilla toinen omassaan.
Robens Arrowhead viritetty majoittumista varten.
Teltan pohjalle asettelin vaahtomuovipatjan. Sen päälle makuupussilakanan. Robensissa oli niin kuuma, että makuupussiin en koskenut. Ilma ei tuntunut kiertävän, ja matkaajalla oli vielä aktiviteettilämpö päällä.
Lisämausteen oloon toi hien, aurinkovoiteen ja reitiltä näiden päälle kerätyn katu- ja siitepölykasauman nihkeä sekoitus. Pesupaikkaa olimme tiedustelleet jo ennakkoon laihoin tuloksin. Sälttöön ranta-alueet olivat laavun kohdalta kiveä, kaislaa ja levää. Merikarvialla oli jokin potentiaalinen ranta, mutta ”ääh, katsotaan sitten Sälttöössä”, pohdimme. Ja sitä rataa.
Jossain kohtaa kylmyys hiipi ylle ja sujahdin makuupussilakanaan sisälle. Seuraavassa kohtauksessa rullasin makuupussin auki, ja asetuin siihen. Aamulla heräsin lisäksi merinovillapaita päälläni. Havahduttuani yön läpi säännöllisesti pieniin vilunväreisiin.
Meri-Porin läpi kotiin
Aamupuuron- ja kahvin lomassa kuivattelimme varusteita. Makuupussi puuhun tuulettumaan. Robensissa sisä- ja ulkoteltan väliin oli tiivistynyt kosteutta, joten ne piti ravistella ja tuulettaa.
Kun leiri oli saatu pakattua pyöriin, oli aika suunnata kotimatkalle. Kilometrejä päivälle tulisi menomatkaa vähemmän, sillä nyt emme kulkisi edestakaisin yhdessäkään kohteessa. Eilen näin oli tehty sekä Saanteeseen että Merikarvialle.
Puoli kahdeltatoista ohitimme Haapalaisen Wanhan Kaupan. Aukeaisi vasta puolen tunnin päästä. Menin tiedustelemaan takaovelta, olisiko mahdollista ostaa kahvit jo aikaisemmin. Rouva avasi etuoven ja tuoreiden munkkien tuoksu leijui matkamiesten neniin. Munkkikahvit auringon hellimällä etupihalla ei ollut pahempi rasti alkumatkasta.
Laskettelimme tuota niin mainiota Pullerontietä Ahlaisiin. K-Marketilla huoltopysähdys. Liikenteeseen. Iso haukka liihotti 10 metrin päästä matkalla kohti Meri-Porin siltoja. Oodeensillan jälkeen otimme asemat oikealta puolelta aivan sillan kupeesta. Lounaspaikka meren äärellä oli jälleen maukasta ruokaa aisteille.
Matka jatkui. Revaskeri, Lynaskeri, Kuuttokari jäivät taakse. Niin myös Reposaaren silta. Nokka kohti Pihlavaa, jossa vielä reissun viimeinen pysähdys. Siitä vielä muutama polkaisu kotiin. Päivän kilometrit asettuivat kuuteenkymmeneen.
Epilogi
Kuumaksi ja aurinkoiseksi ennustettu sää ei onneksi ollut tukahduttava. Pyörän päällä ilmavirta jäähdyttää oivasti. Matkanteko sujui odotetunlaisesti. Uutukaisella polkupyörälläni olisin ehkä voinut ajaa hieman lisää kilometrejä alle ennen pidempää rypistystä. Meni se näinkin, vaikka vartalo taisi venyä aikaisempaa isompirunkoisessa pyörässä ainakin pari senttiä.
Itse Sälttöö – reissun kruunuksi ajateltu – oli laavupaikaltaan pienoinen pettymys. Metsämaasto ja merenranta olivat toki upeita. Enemmän tunnelmaa tarjosivat kuitenkin pistäytyminen Saanteessa sekä esimerkiksi Pullerontien kokemukset Kitukoskineen. Kahvihetki Puodan kallioilla jäi sekin mieleen hienona.
Varusteista – Tekninen osuus
Varustepakkailuun hankkimani etulaukku toimi ihan hyvin – vieden painoa takaa eteen ja jakaen sitä näin tasaisemmin. Myös vesipullot (kaksi etuhaarukassa ja yksi keskirungossa) palvelivat tässä tarkoituksessa. Etulaukku sekoitti vaihteiden toimintaa painamalla vaijeria. Osa keskimmäisistä vaihteista ei asettunut kohdalleen, vaan klonksui edestakaisin. Ortliebin etulaukun kohdalla tuli mukana vaahtomuovista tehtyjä palikoita, joilla laukun sai asennettua hieman irti ohjaustangosta. Paluumatkalle asensin laukun myös hieman kauemmas vaihteenvaihtajasta, jolloin ongelma hieman väheni.
Jatkoa ajatellen täytyy kuitenkin katsoa, miten vaihdevaijerin saisi toimimaan täysin vapaasti etulaukun kanssa.
Juomareppu leveine olkaimineen ei haitannut paljoa, mutta se hiosti selkää hieman. Täytyy pohtia, josko hankkisi runkolaukun, jossa voisi säilyttää juomarakon, eväitä ja työkaluja.
Reissun jälkeen laitoin tilaukseen ilmatäytteisen makuualustan, koska vaahtomuovinen ei tunnu eristävän maan kylmyyttä edes 15-asteisina öinä tarpeeksi hyvin.
Pesupaikkaa emme tällä reissulla löytäneet, tosin valtavasti vaivaa asian eteen ei nähty. Jatkossa peseytymismahdollisuuden kartoittamiseen täytyy panostaa enemmän. Mukaan voisi myös ottaa kosteuspyyhkeitä hätävaraksi. Jos pesupaikkaa ei löydy, saisi niillä oloon edes hieman raikastusta.
Robensin ilmastointia täytyy tutkia tarkemmin. Oletan, että rakenteen vuoksi ulkotelttaa ei saa syrjään juurikaan enempää kuin mitä sisääntuloaukolla varustettu kylki mahdollistaa, mutta hyvä olisi, jos saisikin.
Tiskausvarustus jäi käyttämättä, koska ruokailu tuli toteutettua pussiruokina. Jatkossa gourmetkokkailu vaatii paitsi ylimääräistä vettä kannettavaksi tiskivetenä (tai järveä, josta vesi kahmaista) myös jonkinlaista tiskiallasratkaisua. Gourmetkokkailu tosin vaatii myös asiaankuuluvia varusteita. Jetboil Flashin vakiokalustoon kuuluu vain litran vetoinen keittoastia. Pannut ja muut tulee hankkia erikseen, kuten myös adapteri, jonka avulla näitä on turvallista Flashin kanssa käyttää.
Kona Unit X on minulle uusi tuttavuus, joten matka tuotti erinäisiä kolotuksia. Luulen kuitenkin, että ranteiden asennolle täytyy tehdä jotain satulaa säätämällä, ohjainkannatinta vaihtamalla tai vaikkapa jonkinlainen ajotuki hankkimalla.
Pakkauslista
Takalaukku 1 (keittiö ja huolto)
Kahvikuppi
3 x lounas / päivällinen / Real Turmat (1 liikaa)
1 x aamupala / RT x
¨1 x iltapala / 2 x kaura + hera (ei kätetty)
100 g kahvia + kahvipussisysteemi (kahvia 50 g liikaa)
4 x proteiinipatukka (ei käytetty)
100 g manteleita (ei käytetty)
Pesusieni ja pesuainetta (ei käytetty)
Retkikeitin ja 350 g kaasu
Spork
Silmälasien puhdistuslappu (2 liikaa)
Varasisäkumi
Rengasrauta x 3
Pumppu
Kuusiokolotyökalu
Kevyt lukko
Istuma-alusta (en käyttänyt istuessa, mutta nukkuessa selän alla)
Ilmastointiteippi
Nippusiteitä
Takalaukku2 (vaatteet, lääkkeet, hygienia)
Merinovillakerraston housut (ei käytetty)
Yösukat (ei käytetty)
Korvatulpat (todella tärkeät – lintujen äänet yöllä ovat korvia huumaavia)
Silmälaput
Merinovillapoolo
Tuubihuivi x 2
Juoksutakki (ei käytetty, mutta mukana sateen ja tuulen varalta)
Yön yli -reissuja pyöräillen suunnitteilla. Korona-aika on laittanut ajatukset laavumajoituksen suhteen uusiksi. Laavut ovat olleet uutisten mukaan kovasti kansoitettuja. Oma hienoutensa siinäkin, että majoituksen voi asettaa melko vapaasti luonnon parhaille paikoille.
Vaihtoehtoja olisi ainakin kolmenlaisia:
Riippumatto ja tarppi (joka on näemmä ruma anglismi – oikeampi nimitys on louevaate tai erätoveri)
Bivy-pussi (eli bivouac sack) ja louevaate (heti aloin käyttää oikeaoppisia suomalaisia termejä!)
Yhden hengen teltta.
Riippumatto olisi villein ja vapain, retkeilyromanttinen. Se vaatii sopivalla etäisyydellä olevan puuparin kiinnitystä varten.
Bivy selvästi maanläheisin ja aika helpolta vaikuttava ratkaisu. Tosin muurahaisia ja hiiriäkin kylään kutsuva, sanovat.
Teltta. Tarjoaa selkeän suojan tuulelta ja tuiskulta. Yksityisin majoite. Kupoliteltan saa nakattua vaikka kalliolle tai hiekkarannalle. Teltalla mennään.
Hintaa ja ominaisuuksia
Kuukauden tuskailu ominaisuuksien vertailujen kanssa. Niin aina. Kupoli- vai tunneliteltta? Päädyin tunnelimalliin sellaisissa usein olevien absidien (miksi ei voida sanoa telttaeteinen tai muuta suomalaiseen suuhun sopivaa?) vuoksi. Eteiseen saa tavaraa ja siinä voi kokkailla tarpeen vaatiessa.
Käyttö kolmen vai neljän vuodenajan mittaan? Minulle riittävät reissut sektorilla kevät-kesä-syksy. Ehkä talviretkeilykärpänen vielä puraisee jossain kohtaa.
Toiseen päähän asettuvat Hillebergin Enan, noin 700 euroa. Keskitasolla Fjällräven Abisko 1 Lite, viitisensataa euroa. Pitkällisen harkinnan – joka olisi tarvittaessa kestänyt loputtomiin – jälkeen päädyin näitä edullisempaan päähän.
Ajatus: Kokeilen telttailua, maksan pienen oppirahan. Teen huomiot siitä, mikä halpamallissa on mahdollisesti pielessä. Jos homma (toivottavasti ei teltta) ottaa tuulta alleen, hankin jossakin kohtaa kokemuksen syvällä aivokäyrällä pohditun mallin.
Robensin Arrow Head -tunneliteltta maksoi reilun satasen. 3000 mm vesipilari päällä, 6000 mm alla. Painoa noin 1800 grammaa. Rahalla saa parempaa. Esimerkiksi Enanissa pilarit 6000 päällä ja 9000 alla, painoa reilu kilo. Toisaalta 300 – 500 euroon saa Arrow Headin kanssa miltei samanpainoisia heikoimmilla vesipilareilla. Tällainen vertailu on tietysti aivan liian pelkistävää – teltat ovat paljon muutakin kuin grammoja ja vesipilarimillimetrejä.
Viikko Enanissa maksaisi hotellihuoneen verran yöltä (ei sis. aamiaista). Arrow Head 17 €/ yö, en aamiaista odotakaan. Mutta toisaalta, ja taas toisaalta, voi aina miettiä. Katsotaan, millaisen oppimiskokemuksen tulin hankkineeksi.
Polven teilanneen juoksun (ks. edellinen jakso) jälkipyykkiä: Lepäsin muutaman päivän ja kokeilin sitten lyhyitä (kaksi ja viisi kilometriä) juoksuja. Molemmilla kerroilla polvi kipeytyi. Sen jälkeen olen ollut reilun viikon levossa. Otin parin päivän kuurin tulehduskipulääkettä. Ensin ajattelin, että kyseessä on juoksijan polvi. Sitten luin patellajänteestä. Kipu tuntuu jalan ulkosyrjän sijaan polvilumpion alaosassa eli viittaisi ns. hyppääjän polveen. Pidän taukoa vielä ainakin tämän viikon.
Levossa neljän seinän sisällä tulee verkkokauppashoppailleeksi. Tilasin Juoksija-lehden ja siihen kylkeen Polkujuoksijan irtonumeron. Jälkimmäisen lueskelu ei varsinaisesti vähennä poltetta päästä poluille. Shoppailun äärelle vie myös seuraava pohdinta:
Olen miettinyt koko perheen eräilyprojektia. Miten päästä lähemmäs kolmevuotiaan kanssa mukavasti eräilemään. Nyt Suomemme sulkuaikana olemme käyneet lähimetsässä kävelyllä hanakasti. Ja kerran eväsretkellä, siitä poika tykkäsi erityisesti.
Halu on mennä koko perheellä syvemmälle metsän ytimeen, mutta eihän pieni jaksa kävellä. Eivätkä rattaat metsäpoluilla kulje. Siksi suunnitelmissa on ollut kantoreppu. Vaimolle ja itselle pitää hankkia samanlaiset tuulipuvut kunnolliset ulkoiluvaatteet, ainakin housut, Sallalle kengätkin.
Koska minulla lähtee helposti lapasesta, katselin lisäksi eteisellistä telttaa, rektikeitintä, ruokatermoksia, pojalle makuupussia, matkanuotioita ja mitä ikinä verkkokauppias minulle myydä keksiikään. Vaan entäs jos tehtäisiin vaiheittain:
Vähän pidemmät reissut lähimetsään lapsenkantorepulla ja hyvillä varusteilla – vaikka lounastamaan metsän siimekseen.
Jo jonkin aikaa ajatuksissa muhinut suunnitelma oli vihdoin tulossa toteen: Pyörän selässä Porista Eurajoen Pinkjärvelle, siellä eräilyä, yön yli ja takaisin kotiin.
Olimme ystäväni Tomin kanssa trendikkäiden asioiden äärellä, sillä tätä voidaan kutsua myös bikepackingiksi. Eli tavarat ja ukot pyörän selkään, ja seikkailemaan!
Pinkjärven laavuilla varustettu puoli on natura-aluetta ja maastot hienoksi luonnehdittuja. Päälaavu on Vuotavan kaksoislaavu. Pieni hiekkarantakin sieltä löytyy.
Otimme 10.8. kohteeksi syrjemmällä sijaitsevan Mustalahden laavun, koska halusimme välttää liiallista ryysistä. Vuotavan laavun lähelle pääsee autolla.
Lähdimme reissuun monessa suhteessa aloittelijoina: Meille ensimmäinen suht täysiverinen bikepacking-reissu, kokkailua luonnon ääressä retkikamoilla (harvemmin harrastettu) ja yö luonnossa (itselläni viimeksi armeijassa).
Kohti Pinkjärveä
Lähdimme Porista ajelemaan hiljalleen lauantaina klo 14. Reitti oli määritelty siten, että valtatiet vältettäisiin. Suunnistimme Lattomeren ja Nakkilan rajamaastojen kautta. Matkaa tuli noin 35 km.
Minulla oli pyörässä kaksi Ortliebin Classic-sarjan takalaukkua, yhteensä 40 litraa vetoisuudeltaan, ja tavaratelineen päälle viritellyt makuualusta, makuupussi ja matkatyyny. Selässä oli juomareppu, jonne oli pakattu kevyesti muutakin kamaa.
Tomilla asetelma oli puolestaan etupainotteinen: Tavaratelineessä edessä kulkivat mm. teltta (mukana varmuudeksi, jos laavu olisi täynnä), makuualusta ja -pussi. Takana viuhui majavan hännäksi ristimäni säilytysratkaisu, ja sen päässä lehmänkelloksi ristimäni emalimuki.
Reissu eteni mukavasti. Tiet tuntuivat käyvän koko ajan pienemmiksi. Juuri ennen Pinkjärveä edettiin viidakonkaltaisella hoitamattomalla tiellä. Mustalahden laavulle edettiin lopulta 500 metriä taluttaen varsin kivikkoista ja mutkaista polkua. Tämä pätkä oli varsin raskas tarvottava.
Mustalahden laavulla
Laavulla oli päiväretkeläisiä paistamassa makkaraa. Pyöräreissun päätteeksi maistui pulahdus järvessä. Olin selvittänyt ELYltä järven levätilannetta. Heillä ei kuitenkaan ollut ajantasaista tietoa. Silmämääräisen arvion perusteella leviä ei ollut.
Vuotavan laavulla on pieni hiekkaranta, mutta Mustalahdella ranta on kivikkoista. Pulahtamaan kivikkoiselle pohjalle pääsi kuitenkin helposti.
Pesujen jälkeen aloitettiin illallisen kokkailu. Tomilla oli ruokana valmispastamössö, minulla hieman korkeampaa gourmetia: Nuudelit ja tonnikala höystettynä tomaattipyreellä. Tomi oli sijoittanut Trangiaan, jolla illalliset kätevästi kokkailtiin.
Ruoan perästä reippailin hakemaan Vuotavan laavulta polttopuita. Kaksoislaavulla ei ollut ketään. Laavuista toisessa on ruokasali pöytineen, toinen on makuulaavu. Välissä nuotiopaikka. Hieman sivummalla on halkovaja. Sekä Vuotavan että Mustalahden laavuilla oli ilahduttava varustetaso: Löytyi kahvipannua, paistinpannua, kattilaa ja sytytyspaloja. Mustalahdella oli myös makuualustoja, viltti ja jopa tyyny!
Seuraavaksi oli jälkiruoan vuoro: Köyhiä ritareita suklaakastikkeella ja nutellalla höystettynä. Pyöriteltiin pullasiivut muna-öljy-mausteseoksessa ja paisteltiin Trangian pannulla. Hyvää tuli! Jälkiruoan jälkiruoaksi grillailtiin vaahtokarkkeja.
Yön hiipiessä asetuttiin unille. Hyttysiä ei paikalla juuri ollut. Pieni invaasio saapui laavulle hiilloksen hiivuttua täysin. Carinthia Tropen -makuupussi oli hieman liian lämmin laavulle. Yön lämpötila oli 14 asteen tuntumassa. Nukuin ensin pelkällä makuupussilakanalla, makuupussiin integroitu hyttysverkko naamalla. Joskus myöhemmin sujahdin makuupussiin. Ja aamulla herätessäni päällä oli myös merinovillaneule.
Nokipannukahvia ja kohti kotia
Aamulla pulahdin suoraan herättyäni Pinkjärveen. Tomi käynnisteli tulet. Laitettiin kahvit ja puurot valmistumaan, puuro tuli Trangialla.
Kahvin keittely vei yllättävän paljon aikaa. Asemoin pannua niin, että kahva ei kuumenisi, mutta liekki nuolisi kuitenkin hyvin. Veden kiehuttua laitoin joukkoon kahvin, sekoitin ja annoin kiehahtaa. Viiden minuutin odottelu ja kahvit tarjolle. Hieman laihaa oli, mutta kahvilta maistui. Ja erityisen hyvältä näissä olosuhteissa.
Oli aika laittaa leiri pakettiin. Pakkailu sivulaukkuihin sujui tehokkaasti. Makuupussi ja -alusta oli pakattuna jätesäkkiin.
Kotia kohti palattiin kasitien vartta pitkin. Nopeampi ajaa, mutta kaukana nautinnosta. Tomi jatkoi Poriin asti, minä piipahdin vielä Luvialla juoksemassa Krikutillin kympin – erinomainen juoksutapahtuma, rataprofiililta mukavan vaihteleva ja tunnelmaltaan sympaattinen. Järjestettäneen ensi vuonnakin elokuussa.
Ensimmäiseltä tällaiselta reissulta sai hyvin oppia. Sää salli ja kaikki meni, kuten piti. Makuualustasta huolimatta nukkuminen laavulla oli yllättävän kovaa. Luonnon helmassa uni ei tullut niin hyvin kuin olin odottanut. Tavaraa tuli otettua mukaan vähän liikaa.
Pari sanaa varusteista
Minulla oli pyöränä Evonin 29er, jota käytän kaikenlaiseen pyöräilyyn. Teetätin pyörään ennen reissua täyshuollon ja asennutin mm. tavaratelineen.
Tomilla oli alla Konan Rove ST, jossa Pelagon Commuter -etutarakka, Blackburnin runkolaukku ja satulaan kiinnitettävä takalaukku (”majavan häntä”) sekä Topeakin rungon keskiputkeen kiinnitettävä pientavaralaukku.
Itse lisäsin kuljetuskapasiteettia kahdella Ortliebin Classic Back-Roller Classic -laukulla. Melko arvokkaat, mutta kestävät ja todella erinomaiset käyttää!
Tuli hankittua myös juomapulloteline pulloineen, varasisäkumi renkaaseen, kompakti pyörän pumppu, makuualusta (Scandinavian Outdoorin oma malli) ja matkapyyhe. Mopo meinasi lähteä käsistä hankintoja tehdessä, joten kompressiopusseja ja drypackeja mehustellessani päätin, että nyt hankinnat seis!
Matkalle tuli pakattua:
6 litraa vettä (noin litra liikaa)
3 purkkia tonnikalaa (2 liikaa)
2 pussia nuudeleita (1 liikaa)
Vaahtokarkkeja (kaikki meni)
Suklaakastiketta
Nutellaa
6 pussia pikakaurapuuroa (2 liikaa)
4 pientä purkkia hilloa (2 liikaa)
Heraproteiinijauhetta
Pussinpohjallinen pannukahvia
Aeropress ja sille jauhettua kahvia (jäivät käyttämättä)
Kahvipannu (jäi käyttämättä, koska laavulla oli parempi)
Loikokulma 