Operaatio Lauhanvuori eli 230 km Porista sinne ja takaisin

Suunnitelma: Lauhanvuoren kansallispuistoon Porista mukavia reittejä pyöräillen yöksi. Alueen ihmettely ja siirtyminen naapuriin Kauhanevan-Pohjankankaan puistoon, siellä toinen yö.

Toteutus: Länsi-Suomea koetelleiden runsaiden sateiden vuoksi reissu yhtä yötä lyhyemmäksi ja kohteeksi vain Lauhanvuori. Eteneminen sitä kohti pitkin mukavia reittejä, mutta matkalla myös kaksi umpikujaa suon sekä järveksi sateista tulvineen tien muodossa. Kilometrejä ensimmäiselle päivälle 50 suunniteltua enemmän. Väsyneenä Lauhanvuoren ihmettely jäi kahteen paikkaan tutustumiseen.

Reissu oli kuitenkin taas mitä mainioin!

Matkaan lähdimme puoli kymmenen lauantaina, nokka kohti Pomarkkua. Isonevan tasan lähestyessä taivas tarjoili pisaroita, vaikka Länsi-Suomea piiskanneet saateet olivat jo enimmäkseen väistyneet. Perjantaina vettä oli tullut siihen malliin, että totesin useamman kerran ikkunasta katsoessani ”onneksi ei vielä tänään lähdetty”.

Kahvitauko Isonevan kupeessa.

Isonevan parkkialueella pidimme ensimmäisen tauon. Kahvit keittelimme ja nautiskelimme opastaulujen lippojen alla, sateen ropistessa. Matka jatkui Valkjärven suuntaan. Ajattelimme pitää lounastauon järven äärellä, mutta reunama oli vuorattu yksityistonteilla. Siispä eteenpäin. Tihenevää kasvustoa ja runsaasti sieniä tarjoavan pienen metsäpolun läpi Pyrstöntielle. Sen varrella Real Turmat -pussilounasta.

Reittisuunnitteluun käytetty Komoot vei Erkkilä-Ikävalkotielle ja yritti meitä sitä pitkin lähes kokonaan umpeen kasvaneen Vuorijärven läpi. Sateet olivat saatelleet itse tienkin järveksi. Rohkeasti kokeilemaan. Vesi oli varsin matalaa ja vain kengät kärjet kastuivat. Välillä vastaan tuli vedenpinnan yläpuolella olevia tienpätkiä. Viimeinen etappi rantaan oli pisin. Lähdin, jälkikäteen ajateltuna uhkarohkeasti, sitä polkemaan.

Vesireiteillä.

Vesi syveni. ”Ei varmaan syvene enää”, ajattelin. Syveni. ”No ei enempää”. Syveni. Siinä vaiheessa laitoin jarrut pohjaan ja jalan maahan. Vettä oli polveen asti. Rantaan oli vielä matkaa ja ranta näytti nousevan jyrkästi jostakin ehkä vieläkin syvempää. Keula takaisinpäin.

Nousimme mäen ja menimme tien pientareelle kuivattelemaan kenkiä, juomaan kahvit ja miettimään, mitäs sitten. Vaihtoehtoinen reitti kulki Siikaisten kautta ja toi matkaan ainakin parisenkymmentä kilometriä lisää.

Siikaisissa matkamiehet kohensivat tappiomielialaansa mainion kahvi- & oluttupa Kaarnan tarjoamin panimotuottein. Jos matka käy Siikaisiin, niin suosittelen tarkastamaan tämän nuoren yrittäjän vasta hiljattain avaaman tuvan.

Siikaisista eteenpäin! Kuljimme Honkajoentietä ja käännyimme pienille poluille, joita ainakaan Google Maps ei taida tunnistaa. Aikamme poljettuamme näimme oikealla opasteen näkötornille. Päätimme katsoa.

Katselmankallion luontotornissa.

Katselmankallion luontotorni ja sen vieressä oleva laavupaikka olivat kerrassaan upea löytö. Pilvinen taivas oli auennut ja kun aurinko lankesi juuri siinä tilanteessa yllemme, ei ollut kaukana ettemme olisi jääneet niille sijoille yötä viettämään.

Luontotornista oli hieno näkymä viereiselle Haapakeitaalle. Tornissa oli hienosti kirjattuna, mitä minkäkin ilmansuunnan näköalasta löytyi.

Jatkoimme Herranmetsätielle ja sen päätteeksi Komoot oli suunnitellut taas metsäretkiä. Umpeen kasvanut peltotie haiskahti seikkailulle. Seikkailu tuli vastaan vähän matkaa jatkettuamme ja seikkailun nimi oli suo. Tunnustelu jalkapatikalla antoi vastaukseksi parin litimärkiä kenkiä. Suohon puolimetriseen vesilammikkoon jämähtänyt pyörä oli se, mitä tässä kohtaa ehkä vähiten kaipasimme. Olimme jo lähellä Etelä-Pohjanmaan rajaa – mutta sittenkin lopulta vielä niin kaukana: Vaihtoehtoinen reitti Koittankosken kautta toi matkaan jälleen parisenkymmentä lisäkilometriä.

Vihdoin lähestyimme Isojokea. Sen läpi kohti Lauhansarvea. Sisään Lauhanvuoren alueille. Aurinko alkoi jo laskea, ilma kylmetä. Tienviitta aumakivelle, toinen kivijatalle. Muutamia kilometrejä eteenpäin ja tie kääntyi oikealle Spitaalijärvelle, jonka äärellä on niin telttapaikkoja kuin keittokatos.

Otimme asemat kauempaa rannasta. Olo oli ryvettynyt, Spitaalijärveen piti päästä pulahtamaan. Kylmissäni järveä kohti kävellen ajattelin, että en pulahda. Koetin vettä laiturilta ja se oli lämmintä kuin linnunmaito. Pulahdan!

Aurinko laskee Lauhanvuorella.
Auringonlasku Spitaalijärvellä.

Pulahdin, ja oli niin kylmää, että hampaat lähes kalisivat. Oli kuitenkin puhdistava pulahdus! Sitten iltapuuro tulille ja teltta pystyyn. Uni maistui 14-tuntisen työpäivän ja 150 ajetun kilometrin jälkeen.

Spitaalijärven nimi tulee siitä, että järven vedellä uskottiin muinoin olevan spitaalia parantava vaikutus. Vettä kannettiin Venäjän ruhtinaille asti.

Hyvää huomenta Spitaalijärvi, huomenta Lauhanvuori!

Aamu Spitaalijärvellä

Heräsin, kun valo kävi telttaan seinämän läpi. Kello oli vasta vaille viisi ja aurinko jo ilotteli Spitaalijärven yllä. Nukuin vielä kolmatta tuntia. Sitten ylös, pesuille ja tavaroita tuulettamaan.

Viime reissun jälkeen majoittumismukavuutta lisäämään hankin ilmatäytteisen Therm-a-Restin NeoAir Xtherm -makuualustan vaahtomuovisen taiteltavan tilalle. Eristää lämpöä aivan eri tavalla. Silti heräsin yöllä vilunväreisiin, vaikka yllä oli lisäksi merinovillakerrasto. Seuraavaksi täytyy päivittää makuupussi. Nykyiseni on Carinthian Tropen, jonka comfort-lämpötila on viisi astetta. Eipä tuntunut pitävän mukavana merinoon kääriytynyttä matkaajaa arviolta seitsemän asteen yössä.

Aamiaisen jälkeen pakkasin tavarat ja suuntasimme Lauhanvuoren näkötornille muutaman kilometrin päähän.

Tornissa pääsee yli 240 metrin korkeuteen merenpinnasta. Näkyvyyttä hyvällä säällä on jopa 70 kilometriä. Lauhanvuori itsessään on 231-metrinen ja Länsi-Suomen korkeimmaksi sanottu kohta. Maisemaa silmänkantamattomiin.

Vuorelta laskettelimme alamäkeä Honkajoentielle hulppeaa vauhtia. Paluureitiksi oli valittu eilisen seikkailureitin sijaan nopein. Siis pikateitä pitkin. Onneksi sunnuntaina liikennettä olisi suhteellisen maltillisesti. Sata kilometriä tunnissa ohi pyyhältävä jäterekka on silti vähemmän hauska kokemus.

Kilometrinnielentä alkoi. Ensin Honkajoelle lounaalle. Siitä kohti Kankaanpäätä. Pomarkku ja pysähdys taas Isonevan parkkialueella. Noormarkkua kohden, ja edelleen Poriin. Toiselle päivälle kilometrejä kertyi noin 80, joten kokonaissaldoksi viikonlopulle tuli 230 kilometriä.

Se tuntui selässä, niskassa, hartioissa, ojentajissa, ranteissa ja reisissä. Leuassakin, koska tulin jauhaneeksi purukumia kymmeniä kilometrejä putkeen useita kertoja.

Epilogi

Kahden päivän aikana sateita tuli muutamaan otteeseen, mutta pääasiassa sää oli mitä parhain. Kuiva, eikä liian lämmin. Ensimmäisen päivän seikkailut ja ylimääräiset kilometrit olisivat saattaneet turhauttaa, mutta suossa ja tulvineella tiellä rämpimiset olivat hyviä kokemuksia. Kokemuksesta viisastuneena tulvinutta tietä en ehkä lähtisi enää ylittämään – tiedä, mitä kuoppia matkalla saattaisi olla.

Ylimääräiset menomatkan kilometrit veivät sen verran aikaa, ja mehuja matkaajista, että perillä kohteessa ei jaksanut katsoa kuin pari yksityiskohtaa. Spitaalijärvi oli hieno. Mieleen jäivät myös Katselmankallion torni ja viereinen keidasalue, pyöräily sienten kansoittamalla metsäpolulla, etenemiskokeilu suossa ja toinen tulvineen järvitien yli.

Hankin pyörään pidempiä reissuja varten Surlyn Moloko-tangon, joka tarjoaa useita erilaisia ajo-otteita. Ja muutenkin mukavammat asennot ranteille pitkien matkojen ajoon. Tanko on ollut joka euron väärti. Ranteita särki matkan jälkeen siltikin, mutta vanhan maastotangon kanssa ne olisivat varmaan jo tulehtuneet irti.

Kolmas uusi hankinta oli Ortliebin Bikepacker-sarjan runkolaukku M-kokoisena. Sen hankkiminen poisti tarpeen kuljettaa nesteytysreppua selässä: Sujautin juomarakon runkolaukkuun. Laukkuun laitoin myös joitakin pikkutavaroita, joiden oli hyvä olla käsillä tarvittaessa nopeasti (sormikkaat, valaisin, purukumit ja Namituvan Häjy-salmiakit).

Kaksi pienempää hankintaa olin myös tehnyt: Kannettavan tiskialtaan (!), joka palveli tällä erää vain kasvojenpesutarkoituksessa (pussiruokien kanssa tiskailua ei tule) sekä pyykkinarun. Naru oli erityisen näppärä pyyhkeen, uimahousujen ja suossa kastuneiden sukkien kuivattamiseen. Molemmat mainioita varusteita valmistavan Sea to Summitin tuotantoa.

Päiväpistäytyminen Pikku Rottajärvellä & Jetboil Flashin kenttätesti

Parikymmenen kilometrin päähän Porista Pikku Rottajärvelle. Laavunkin siellä kerrottiin olevan. Reitti kulki samoin kuin reissulla Sisälmystenlahdelle, mutta Rottapäkintieltä koukattiin oikealle. Sää salli, pilvet olivat laskettavissa yhden käden sormilla. Pohjoisesta puhalsi viileä tuuli, mutta metsäteillä siitä ei enää ollut tietoakaan.

Ennen Pikku Rottajärveä (soistunut ja pikemmin pieni lampi) vastaan tuli kaksi hieman isompaa (pienen lammen kokoisia nämäkin) vesialuetta. Koetin niitä etsiä kartoista, mutta äkkiseltään näyttää siltä, että ne jäävät minun ja Tomin salaisuudeksi. Vesialueiden keskelle kulki pitkospuita (jutun kansikuvassa). Maisema oli kerrassaan upea. Rauhallinen, ja kuitenkin linnuista eloisa. Tällaisiin haluaa aina pysähtyä.

Tuntemattomaksi jäänyt vesialue ennen Pikku Rottajärveä.

Pikku Rottajärvelle tunkattiin metsäpolkua pitkin. Keskellä soistunutta järveä totesimme, että eteenpäin ei kannata jatkaa ilman kumppareita. Jos sittenkään. Siirryimme takaisin ja löysimme muinaisen rantaviivan tuntumasta nuotiopaikan. Siihen kahvila pystyyn.

Keskellä soistunutta Pikku Rottajärveä. Seis, ja takaisinpäin,

Viime reissulla tuumimme, että seuraavalla kerralla on kaasukeitin mukana. Hankin Jetboil Flashin. Keitintarjontaa on paljon, kaikenlaista ja kaikenhintaista. Flash oli kalliimmasta päästä kaasukeittimiä, mutta vaikutti näppärälle ja nopealle. Nopea se onkin. Puoli litraa vettä kiehahtaa parissa minuutissa.

Menetin kaasukeitinneitsyyteni. Trangialla on tullut pelattua, ja nuotiolla. Ei tällaisella.

Flash on polttimen ja keittoastian yhdistelmä. Astian sisälle pakkaantuvat poltin, kaasupullon tukijalka, pieni kaasupullo (100-grammainen) ja eri paistoastioiden kanssa tarvittava adapterikin (ostettava erikseen).

Toiminta: Astian kansi auki. Poltin esille. Kaasupullosta korkki irti, polttimen ruuvaus pulloon. Astiaan vesi valmiiksi, pohjasta pois suojaava muovikuori. Polttimen hanaa auki, nappia painamalla sytyttimestä kipinää ulos. Astian ruuvaus paikalleen. Kahden minuutin päästä kahvin uutto saattoi alkaa.

Kaasu on jotenkin pelottava juttu. Kuvittelin, että ensikertalainen mämmikoura räjäyttää kätensä irti. Tai ainakin polttaa hehtaarin metsää ja pääsee paikallislehden kansikuvapojaksi. Että jostain liitäntöjen välistä suhahtaa liekkivana ja tuikkaa pertex-hihan tuleen. Toistaiseksi on selvitty.

Kahvin keittelyä, kenttätestissä Jetboil Flash. Pikanttina yksityiskohtana vaaleanpunainen roskapussi.

Kahvien ja Tomin tuottamien maineikkaiden suklaa-maapähkinävoileivonnaisten (with a touch of sea salt) jälkeen suuntasimme takaisin. Komootilla suunniteltu reitti lupasi tulevaksi alpine path -luokiteltua maastoa. Olisiko se lumihuippuja ja alppimaisia jyrkänteitä? Kohtaisimmeko itse lumimiehen?

Tunkkausta metsäpolulla.

Alppipolku oli kalliopolkua hienoissa maisemissa. Maa valkeana jäkälästä, naavapartaisia vanhoja puita.

Tuli bongattua potentiaalisia leiriytymiskohteita. Ehkä jossakin kohtaa hitaampaa patikointia näissä maastoissa. Polkupyörä parkkiin isomman polun päähän ja siitä metsän siimekseen. Kyllä maistuisi.