NUTS Ylläs-Pallas 66 km ensikertalaisen jaloin

762-metrinen Laukukero dramaattisine varjoineen tarkkaili hiljaa oikealla puolella, kun laskettelimme alas neljän kilometrin mittaista baanaa Pallaksen Pyhäkerolta kohti maalia Pallastunturin hotellialueella.

Sitä ennen polkujuoksukenkien oli taottava 62 kilometriä läpi kerojen ja kurujen.

Lähtö oli Hettasta perjantaina 9.7. kello 12. Sitä edelsi pitkä matka Porista kahdella junalla ja kahdella bussilla lähtöasetelmiin. Lapissa oli ollut hiljattain ennätyshelteitä ja kisaviikon aikana tulikin tuijotettua ennusteita silmä kovana. Ennusteet näyttivät juoksupäivälle 20 asteen lämpötiloja ja pilvistä taivasta. Lähes täydellistä, jos toteutuisi. Lähipäiville oli ennustettu myös ukkosmyrskyä. Kaatosateen läpi ajettiin onneksi jo edellisenä päivänä Äkäslompolon kisakeskukseen saavuttaessa.

Perjantain sää paljastui ennusteiden mukaiseksi. Neste- ja pieni hiilihydraattitankkaus oli hoidettu ennen kisaa asianmukaisesti. Treeniäkin oli alla vuoden alusta lukien reilut 1200 kilometriä. Porin maastot eivät tosin tarjoile suuremmin mäkiä, joten treenin osuvuus tulevaan reittiprofiiliin oli kysymysmerkki.

Kysymysmerkeistä suurin oli kuitenkin noin kuukausi aikaisemmin venäyttämäni nilkka. Fysioterapeutti oli teipannut nilkkaa kinesioteipillä ja olin testannut teipin toimivuutta jo pari viikkoa aikaisemmin. En ollut kuitenkaan uskaltanut taivaltaa kovin teknisiä polkuja, jotta kisa ei jäisi väliin.

Kolmas kysymysmerkki oli suhteellisen heikosti nukutut yöunet, sillä Suomea paahtanut helleaalto ei varsinaisesti parantanut unen laatua. Heikompia unia kertyi alle viikon ajalta. Yöjuna Tampereelta Rovaniemelle ei sekään tarjoillut missään määrin hyvää unta.

Vihdoin liikkeelle

Mieli oli kaikesta huolimatta korkealla lähdön lähestyessä – Olihan tätä odotettu jo toista vuotta. Tarkoitus oli osallistua karkeloihin kesällä 2020, mutta kuten niin monet muut tapahtumat, myös sen koronapandemia oli pakottanut pois kalenterista. Fiilis oli Hettassa korkealla itse kullakin. Takuulla moni oli odottanut tätä hetkeä.

Liikkeelle lähdettiin autotietä pitkin ja ensimmäiset viisi kilometriä tarjoiltiin asfalttipäälysteisenä. Sitten käännös hiekkaväylälle, joka ylitti pian Ounasjoen. Etenimme helppoa väylää pitkin jo reilun 11 kilometrin päässä sijainneelle Mustavaaran huoltopisteelle.

Täytin siellä etupulloni (2 x 4 dl). Puolentoista litran juomarakko oli täynnä jo lähdössä, ja lataisin sen vasta Ketomellan huollossa. Pääeväänä minulla oli 11 pakettia Noshtin Vauhtikarkkia (energiamarmeladia). (Älä kysy, miksi noin paljon, en tiedä itsekään.) Lisäksi minulla oli neljä Clif Bar -patukkaa ruokaisampiin hetkiin, pari lakupatukkaa sekä suolapähkinöitä (jotka osoittautuivat tarpeettomiksi).

Pian huoltopaikan jälkeen tuli eteen ensimmäinen nousu Ounastunturin Pyhäkerolle. Sieltä laskettelimme alas Sioskuruun. Maasto oli kovin kivistä ja olin päättänyt, että varsinkaan alkumatkan kivikkoisilla osuuksilla en turhaan riskeeraisi nilkkaani.

Reitti jatkui Siosvaaran ohi ja 24 kilometrin kohdalla saavutimme Tappurin autiotuvan. Tappurilta Ketomellan huoltopisteelle reilun 31 kilometrin kohdalla taivalsimme mielestäni reitin ikävimmän osuuden. Se oli kapeaa ja paikoin kovin juurakkoista metsäpolkua. Metsä kuhisi paarmoista ja mäkäräisistä, jotka jostain syystä näyttivät olevan mieltyneet makuuni. Juoksupari Tomiin ne eivät juuri edes koskeneet. Laskin reissun jälkeen jaloistani 111 puremaa.

Letka eteni välillä hölkäten ja vähän väliä laitettiin kävelyksi, joka rikkoi rytmin (ja toi verenhimoiset sittisontiaiset sekä satiaiset kimppuun). Kapea polku ei tarjonnut paljoa ohituspaikkoja.

Nesteytyshaasteita

Vihdoin Ketomellassa!

Olin juonut kaikki kantamani nesteet ja latasin uuden satsin (2,3 litraa). Söin suklaata ja sipsejä. Korjasin juoksurepusta irti lähteneen juomarakon letkun magneettikiinnikkeen. Suunto 9 sekoili viidennen kerran ja koetti kalibroida kompassia lennosta.

Matka jatkui ihan mukavia hiekkapolkuja pitkin kohti Hietajärven uimarantaa. Melkein teki mieli pulahtamassa käydä. Hietajärvi sivuutettin lännestä ja pian nousimme Seipposen selkään. Reitti kääntyi kohti reilun 42 kilometrin kohdalla olevaa Hannukurun tupa-aluetta.

Jossakin Hannukurun jälkeen aloin miettiä, miksi energiat tuntuvat olevan vajaana ja mieli hieman maassa, vaikka olin syönyt jo ylimääräisiä energioita. Tomin kanssa asiasta keskusteltuani tajusin, että en ollut juonut tarpeeksi.

Siispä juoden. Pian olo oli parempi, mutta kävi myös niin, että olin pian juonut kaikkin nesteeni. Ketomellan huolto oli reitin viimeinen. Onneksi tiesin jossain kurussa olevan pari helposti saatavilla olevaa tunturipuroa.

Lumikeron päällä.

Ensin nousimme kuitenkin Ounastunturin korkeimmalle kohdalle Lumikerolle. Sieltä etenimme kivikkojen kautta Montellin majalle, josta edelleen Nammalankurun kautta Jäkäläkeron länsirinteitä pitkin Rihmakurulle. Jossakin kurussa latasin raikasta tunturipuron vettä suuhun, juomapulloihin ja hattuuni.

Kero-kuru-kero-kuru. Menimme ylös-alas-ylös-alas. Paljoa ei reitti tasaista baanaa tarjonnut, tosin ei se ollut oletuskaan. Reitti oli aavistuksen liian kivinen ja tekninen makuuni (ts. harjoitusolosuhteisiini) nähden. Ylämäet kävelimme suosiolla. Nousua kertyikin mittareihin noin 1700 metriä. Laskuosuuksia hölkkäsin, jos kivikko salli.

Kohti maalia

Keroille kavutessa tuli useamman kerran koettua valehuippuilmiö: ”Tuossa se huippu on”, totesimme – vain päästäksemme huomaamaan, että ”huipun” päältä näkyi seuraava huippu. Jonka päällä saattaisi taas todeta, että ei sekään huippu ollut.

Viimeinen huippu tai ei, olimme joka tapauksessa saavuttaneet Pallaksen kerot. Reitti kulki Taivaskeron ja Pallaksen Pyhäkeron välistä. Takki ei varsinaisesti tuntunut vielä tyhjältä, vaikkakin olin taas juonut nestesäiliöni tyhjäksi.

Kisakello lähestyi 12 tunnin aikaa, kun aloitimme laskeutumisen maaliin. Maalialueen kuulutukset alkoivat kuulua rinteeseen ja kellossa ilmoitettiin olevan aikaa vielä viitisen minuuttia ennen keskiyötä. Maalin ylitin ajassa 11:57:40.

Jälkipohdinnat

Olen tyytyväinen juoksuun kokonaisuutena, ja kokemuksena. Nilkka nyrjähti astetta pahemmin vasta loppulaskussa, kun juoksin isomman kiven päälle. Oli ehkä viisasta säästellä nilkkaa alkumatkasta, vaikka se maksoikin reilusti minuutteja – tai tunteja.

Selkeä virhe oli veden liian vähäinen juominen, joka kostautui hetken aikaa yleisenä velttoutena ja mielen harmautena. Huoltopisteillä olisin voinut juoda enemmän, ja lisäksi mukana olisi ehkä ollut hyvä kantaa vielä yhtä tai kahta ylimääräistä pulloa veden kuljettamiseksi.

Kone itsessään olisi jaksanut luullakseni nopeampaa tahtia, koska maaliin juostessa olo tuntui edelleen varsin energiseltä. Ja koska koko ukko palautui juoksusta nopeammin kuin varmaankaan yhdeltäkään asfalttimaratonilta aikaisemmin.

Ennen juoksua yksi ajatus oli päästä katsomaan hienoja maisemia, mutta mikäli keskittyy täysin juoksuun, ei maisemien takia matkaan kannata lähteä: Harvassa kohtaa niitä ehtii ertyisesti ihailla.

Valoa juoksutunnelin päässä & valmennusoppeja

Vielä ei kannata täysillä innostua, mutta varovaisesti positiivisella ajatuksella voi olla. NUTS Karhunkierros voidaan järjestää, mikä saattaa lupailla hyvää myös NUTS Ylläs-Pallaksen kohdalla. Kaikki tietysti riippuu tilanteen kehityksestä ja alueellisista rajoituksista (Karhunkierros on Rukalla Pohjois-Pohjanmaalla, Ylläs-Pallaksen Hetta-lähtö käsivarren Lapissa).

Berliinin maratonin järjestäjiltä tuli viesti, että he pyrkivät järjestämään tapahtuman ja mahdollistamaan osallistumisen jonkinlaisella todistusmenettelyllä (rokotus, negatiivinen testi). Pidetään peukkuja.

Alkuvuosi on edennyt juoksun osalta hyvin. Mittarissa on tätä kirjoittaessa 855 km. Jos sama tahti jatkuu, edessä lienee henkilökohtainen ennätysvuosi. Joskus harrasteen alkuaikoina taisin tahkota 1600 kilometrin vuoden. Silloin laskenta perustui taulukkoon, johon kirjasin matkat Eniro mapsilla kartoittaen.

Nyt helmikuussa juoksin vain noin puolet alun perin suunnitellusta, kun vasen pohje teki tenän erään pidemmän lenkin aluksi. (Juoksin tietysti pitkän lenkin siitä huolimatta loppuun.)

Lääkärillä tarkastus, ettei kyseessä ollut laskimotukos. Ei ollut, mutta toista viikkoa piti parannella. Etenin varovasti, ettei homma pitkity. Usein innostus uhkaa viedä voiton, juoksu jatkuu liian aikaisin ja vaivan parantelu pitenee. Maltti on näissä valttia, vaikka juoksupolun kutsu kuumottaakin mielessä.

Juoksuvalmennuksen oppeja

Alkuvuodesta totesin, että työnantajan tarjoama liikuntaetu uhkaa hapantua käsiin, kun tapahtumia perutaan. Löysin Jalanjälki-juoksuvalmennuksen, johon liikuntaetumme kävi maksutapana.

Olen edennyt herrojen Rautiainen ja Simpanen toimittamin juoksuohjelmin tammikuusta eteenpäin. Ohjelmaa tarkastellaan uudestaan neljän viikon välein (tai esimerkiksi pohjevammoja kohdatessa).

Juoksuohjelman seuraaminen on opettanut minulle ainakin seuraavia asioita.

Hitaasti on vaikeaa, mutta tärkeää juosta

Ohjelmassa on ollut esimerkiksi lenkki alle 125 sykkeellä. Kirjoilutti metsän siimeksessä kovin, kun kevyinkin hölkkä vei sykkeen yli tuon rajan. Kävellen sykkeet tippuivat niin paljon alle, että halusin laittaa taas juoksuksi. Vain huomatakseni, että ollaan jälleen yli. Hitaat peruskuntolenkit (PK1) ovat kuitenkin yksi kokonaisuuden suola. En aikaisemmin uskonut, että hitaasti juoksemalla voi palautua, mutta näin se tuntuu menevän.

Kehonhuolto helpottaa oikeasti tekemistä

Olen tietenkin lukenut kehon huoltamisen tärkeydestä vuosia, ja venytellytkin satunnaisesti, mutta vasta Jalanjälki-ohjeiden ja ohjelman ”pakottavuuden” kautta olen saanut todeta, että kehonhuolto on todella tärkeää. Ei pelkästään juoksun, vaan myös istumatyöni vuoksi.

Vauhtikestävyyden kehittäminen parantaa koko vauhtiskaalan tekemistä

Tästäkin olen tietenkin lukenut vuosikaudet. Sitten olen (tietenkin) laittanut ohjelmaani vauhtikestävyyslenkkejä ja intervallivetoja. Sitten olen VK-päivänä lähtenyt tekemään ja todennut, että tämä tuntuu ikävältä. Sitten olen päätynyt jurnuttamaan sitä täysin samaa tahtia kuin aina ennenkin. Heh. Olen sen luonteinen, että kun juoksuohjelma antaa harjoitteen tehtäväksi, teen sen tarkasti annetuilla ohjeilla. Vauhtikestävyys kerran-pari viikkoon maistuu oikein hyvältä ja on usein viikon treeneistä jopa odotetuin.

Koko vauhtiskaalalla juokseminen vähentää jumeja, lisää motivaatiota ja kehittää

En sano enää kolmannen kerran, että tämäkin on ollut teoriatasolla tuttu juttu. Nyt, kun viikko-ohjelmassa on ollut pitkää hidasta lenkkiä, keskipitkää ja melko nopeaa, nopeahkoja intervalliharjoitteita ja sähäkkiä spurtteja, olen huomannut kehittyväni täysin uudella tavalla. Mausteeksi sopivat myös mäkivoittiset treenit (merkinnän kuvassa juoksemassa kasaan 1000 nousumetriä Kuopiossa Puijolla), eri maastot ja väliin tietty muutkin liikuntaharrasteet. Eri vauhtien käyttäminen tuntuu myös vähentävän yleisjumitusta ja pitävän motivaation yllä aivan uudella tavalla.

10 vuotta käyttämäni Endomondo lopettaa toimintansa & puolimaraton kallo murtuneena

UnderArmour (UA), joka hankki Endomondon taannoin, ilmoitti lopettavansa Endomondon toiminnan tämän vuoden loppuun mennessä.

Esimerkiksi juoksujen seurantaan sopiva sovellus on ollut taantumustilassa jo pitkään. Palvelussa ei ole nähty juuri ominaisuuksien kehittymistä.

Silti harmittaa hieman, sillä olen käyttänyt Endomondoa vuodesta 2010 lähtien ja sinne on tallennettu monta merkityksellistä juoksua. Statistiikan saa ulos esimerkiksi Stravaan ilmeisesti vain juoksu kerrallaan. UA tarjoaa toki treenihistorian saumatonta siirtoa toiseen omaan palveluunsa.

Viimeisen vuoden ajan olen käyttänyt Suunnon omaa palvelua, koska ranteessa on keikkunut Suunto 9 Baro. Suunnon palvelusta lenkit synkronoituvat Stravaan, mutta myös Endomondoon. Siksi Endoon, koska Stravan ilmaisesta versiosta ei tunnu löytyvän näkymää esimerkiksi vuosistatistiikkaan. Endossa statistiikkaa on ollut näppärä seurata. Alla lukemiani vuodesta 2010.

Kuten näkyy, välissä on muutama vuosi, jolloin minua ei kiinnostanut seurata juoksuja mittarilla. Pari vuotta taisi vierähtää juoksun saralla lähinnä ylämäkisprinttejä ja tabata-intervalleja tehdessä. Tässä vielä viime vuosien statistiikka:

Puolimaraton halvausoireissa sairaalan ympäri

Ehkä itselleni merkityksellisin Endomondoon tallentunut juoksu on puolimaraton sairaalan ympäri. Olin murtanut kalloni ja minulla oli vasemmassa jalassa halvausoireita sekä vasemmassa silmässä jotain hermovikaa – näin kaiken kolmena.

Ennen onnettomuutta olin ilmoittautunut puolimaratonille, jonne minua ei ymmärrettävistä syistä päästetty. Kysyin kuitenkin hoitajilta, voisinko juosta puolikkaan sairaalan maisemissa. ”Jos pysyt näkyvissämme koko ajan”, kuului vastaus. Niinpä juoksin (ja kävelin) ihan jokusen kierroksen ympäri sairaalan (vauhti jäi melko hitaaksi):

Kartasta ei oikein ota selvää, kuinka monta kierrosta tuli juostua. Tällaiset muistiinpanot olen juoksuun tehnyt:

  • I was about to attend today to Helsinki City Run half marathon, but couldn’t attend due to skull fracture.
  • Two main things that affect to walking are nervous problems in left leg that cause some sort of paralyzing problems (feels like wooden leg) and nervous problem with right eye.

Sairaalajuoksun lisäksi Endoon on tallentunut niin ensimmäinen puolimaratonini kuin tietysti tärkeää dataa kehittymisestä harrasteen alkuvuosilta. Ehkä vielä jonkinlaisella työllä ne ehtii tuolta pelastamaan.

SAUL SM-maraton (Finlandia Marathon) 2020 – Oma ennätys ja SM-mitali!

Herran vuonna 2020 Jyväskylässä paransin maratonin ennätystäni 28 minuuttia, ja sain osana joukkuetta SAUL:n SM-pronssia!

SAUL SM-maratonin pronssia 2020
SAUL SM-maratonin pronssia 2020.

Tavoitteena oli juosta ensimmäinen maratonin puolikas vauhdilla 6:30 ja toinen 6:10 – loppuajaksi siis 4:27 h. Kävi kuitenkin niin, että ensimmäiset 21 km etenin vauhdin 5:45 molemmin puolin ja jälkimmäisen puolikkaan hiipuen kohti 6:20 – 6:50 kilometrivauhtia. Mutta kas vain: Loppuajaksi 4:22:04!

Juoksulta varustesäilytyksen tiloissa palautuessa kuuluttaja ilmoitti vielä, että kolmihenkinen joukkueemme (merkinnän kuvassa) oli tullut kolmanneksi Suomen Aikuisurheiluliiton (SAUL) SM-maratonin M35-ikäsarjassa. Joten reissusta tuli vielä prossinen SM-mitali kaulaan. Minä oli sarjamme ainoa M35-ikäsarjalainen. Jouni ja Raimo ovat kokeneempaa kaartia, mutta he tuloksemmekin tekivät neljän tunnin pinnassa olevilla ajoillaan.

Jossain 30. kilometrin kohdalla Finlandia Marathonin reittiä. Taustalla Jyväsjärvi. Kuva: Antti Saarimaa.

Finlandia Marathonin reitti kiertää neljästi Jyväsjärven ympäri. Oikein hienoa rantamaisemaa. Jyväskylän keskustaa pääsee ihailemaan monesta kuvakulmasta. Matkalla on muutamia mäkiä, jotka viimeisellä kierroksella laittoivat jo kävelemään.

Sää oli melko tuulinen ja sen tunsi etenkin Lutakonaukiolla olevaa maalia kohti käännyttäessä: Reitti kulki tiukasti rantaa pitkin ja puhuri kävi järveltä. Pari kertaa juoksijat saivat kevyttä sadetta niskaan. Piristi mukavasti.

Kun lähes kaikki asiat sujuvat maratonilla

Ennakkotankkaus ja kilometrien vähentäminen viimeisillä viikoilla toimivat. Toiseksi viimeisellä juoksin noin parikymmentä kilometriä, viimeisellä enää viisi. Maratonviikon join reilummin nestettä ja torstaina tankkasin hiilihydraatteja marjasopan, mehun ja karkkien muodossa. Maratonpäivän aamiaisen suunnittelin tarkasti (ts. sain Juoksija-lehdestä kaavan: mustikkakeittoa, appelsiinimehua, kananmuna, vaaleaa leipää juustolla, riisipuuroa hillolla, banaani, kahvia) . Myös maratonviikko tuli nukuttua hyvin. Jopa itse kisaa edeltänyt yö meni varsin mallikkaasti.

Jalkaan hyvin sisäänajetut kengät. Jalkateriin vaseliinia ja päälle kompressiosukat.

Heti startissa tuli ensimmäinen pieni mutka: Suunto 9, jonka varaan olin laskenut tahdituksen, vaati kompassin kalibrointia. Piti pyöritellä laitetta kahdeksikon muotoisella liikeradalla. Ei oikein onnistunut vauhdissa. Hetken aikaa härveliä veivattuani se suostui aloittamaan mittauksen.

25 kilometriä eteni kevyesti. Kolmenkympin kohdalla tämä vasta alkaa, toistelin itselleni.

Numerolapun hakaneula alkoi jauhaa rintaa kipeästi (ei teippauksia – muistin asian vasta kisaa edeltävänä iltana, eikä meillä ollut laastaria saati muuta teippausmateriaalia). Se oli kuitenkin pientä vasemman hartian säteilevään kipuun verrattuna.

Happi kulki ja jalatkin kestivät suht hyvin, mutta hartiaan painoi. Pyörittelin kättä ja veri kiersi hetken vähän paremmin. Tukholman maratonille valmistautunessani kävin niska-hartiahieronnassa, koska olin todennut tuon alueen menevän ensimmäisenä jumiin pitkässä juoksussa. Syy on varmaankin konttorityössä yhdistettynä ylävartalon treenin puutteeseen. Jatkossa täytyy muistaa hieronta. Ja jatkossa täytyy ottaa jokin kahvakuulahomma tai muu vastaava rutiiniksi – jo näyttöpäätetyönkin vuoksi.

Jossain 32. kilometrin kohdalla se vasta alkoi

Se on erikoista, kun vielä 25. kilometrin kohdalla voi iloisesti rallatella, että nyt tulee ennätys, nyt laitetaan vaan tossua toisen eteen kepeästi. Siitä seitsemän kilometriä eteenpäin ja sitä miettii, että eihän tämä etene yhtään. Jalat tuntuvat vastustavan jokaista askelta vastalausein, jotka ovat askel askeleelta painavampia.

32. kilometrin kohdalla päätin, että raahaudun 35 kilometrin paalulle. Siinä päätin, että 37 km paalu olkoon seuraava etappi. Jossain siellä main taustalta tuli 51. maratoniaan juokseva konkari. Vaihdoimme pari sanaa ja hän ehdotti kävelemään mäen. Konkari totesi, ettei tässä enää alle neljän tunnin pääse. Sanoin ennätykseni olevan 4:50. Siihen konkari totesi heti, että sinähän rikot ennätykseksi kirkkaasti.

Tuosta kohtaamisesta, noista sanoista ja loppujen mäkien kävelystä sai yllättävän paljon uutta virtaa viimeisille kilometreille.

Maalia kohti hitaasti, mutta varmasti. Aika hiipui parilla viimeisellä kilometrillä seitsemään minuuttiin. Vielä muutamat mutkat maalisuoralle ja siellä jonossa maaliin. Käteen runsas eväspussi ja kohti varustesäilytystä. Siellä sain repun kouraani, istuin tuolille ja korkkasin eväspussista palautusjuoman.

APK-maratoonarit SAUL SM-pronssia
APK-maratoonarit saivat SAUL SM-pronssia 2020!

Kohta kuuluteltiin joukkuesarjan sijoituksia. ”M35-sarjan joukkuekisassa kolmanneksi tuli….APK-maratoonarit!” Meidän tiimi! Raimo kipaisi noutamaan mitalit. Minun ja Jounin jaloilla ei liikkeelle kohti palkintopallia kyetty.

Jälkiajatukset

Finlandia Marathon 2020 / SAUL SM-maraton 2020 oli minulle kenties se paras maratonkokemus. Ei vähiten siksi, että sain kelloon ennätysajan ja kaulaan SAUL SM-mitalin. Valmistautuminen sujui hyvin, reitti oli mainio ja sää salli.

Tämä oli myös ensimmäinen maratonini, jossa jalkoihin ei tullut ensimmäistäkään rakkoa tai edes rakon alkua. Yksikään varpaankynsi ei tummunut. Vaikka maanantaina töissä portaiden alaspäin käveleminen oli varsin hidasta, se kuitenkin onnistui. Ja jo keskiviikkona jalat olivat palautuneet kipujen osalta.

Kurkkaa vielä maratonpäivän twiittiketju ”Janin matkassa maratonille”.

Finlandia Marathon muuttui SM-maratoniksi & Tallinna Maraton 2020

Pyysivät mukaan Suomen aikuisurheiluliiton (SAUL) SM-maratonille joukkuekisaan. Se juostaan Finlandia Marathonin reitillä ja puitteissa, joten valinta oli joko tai. SM-maratonille harvemmin tie vie, joten päätin tarttua tilaisuuteen. Finlandialla mitali jaetaan jokaiselle maaliin päässeelle, SM-maratonissa kolmelle parhaalle – mitali siis jää tältä reissulta väliin.

Tallinnan maratonin juoksin kotikonnuilla etäosallistumisena kombomaratonina. Siinä juoksut saa koostaa useammasta vähintään 4,2 km palasta. Juoksin neljällä lenkillä kasaan. Yhteisaika oli aavistuksen päälle neljä tuntia.

Muokkaus 26.9.2020: Tallinnan maratonilta saapui upea mitali ja oivaltavalla tekstillä varustettu paita:

Kaksi viikkoa Finlandia Marathonille

Viisi viikkoa on kulunut siitä, kun päätin osallistua Finlandia Marathonille (19.9.) ja sen myötä laittaa juoksuvaihdetta päälle.

Alkuvuodesta rakentelin pohjia vielä silloin kalenterissa olleita NUTS Ylläs-Pallaksen reilun 60 kilometrin ultramaratonia sekä Berliinin maratonia varten. Kilometrejä tuli kuukausitasolla parhaimmillaan 122. Helmikuussa juoksujen päälle tuli vielä noin 60 kilometrin täyspakkausmarssi pariin vuorokauteen – rakensi uskoakseni peruskuntoa ihan hyvin.

Tavoitteet tippuivat koronan myötä kalenterista, joten kesää kohden juoksut alkoivat hiipua. Kesäkuussa juoksukilometrejä kertyi 61 ja heinäkuussa enää 17. Kesään tosin mahtui useampi aktiivinen pyöräilyviikko, joista parhaimpana tuli rullattua 254 km. Ja se tuli rullattua viikon sijaan kahteen vuorokauteen Lauhanvuori-operaatiossa. Kesä-heinäkuussa pyöräilykilometrejä tuli yli 600. Peruskunto pysyi yllä näiden myötä.

Juoksut Finlandia Marathonia varten

Viime kuussa sain juostua mittariin 154 km. Kolme-neljä 7 – 10 m lenkkiä arkisin ja pitkä lenkki viikonloppuisin (pisin 28 km). Tätä kirjoittaessa tälle viimeiselle täydelle viikolle on kasassa reilut 33 kilometriä ja tänään on tavoitteena juosta vielä 25 kilometrin veto.

Finlandia Marathonia varten juossut kilometrit asettuvat reiluun kahteensataan. Lukemani ovat yleisesti ottaen kovin pieniä, kun vertaa niitä juoksuyhteisöjen keskimääräiseen tekemiseen tai juoksuoppaiden harjoitusohjelmiin. Mielessä hiipii nytkin ajatus riittääkö tämä? Minulle on onneksi vakuuteltu, että kyllä se riittää.

Tavoitteet Finlandia Marathonille

Finlandialla minulla ei ole aikatavoitetta – ei tosin ole ollut aikaisemmillakaan maratoneilla. Juoksen kokemusta. Aikatavoitteen olemattomuudesta huolimatta juoksen myös aina itseäni vastaan. Jomottavan jalan aivoille lähettämän signaalin aivoissa aiheuttamaa lopeta jo! herjaa vastaan.

Sen verran päätin kuitenkin Finlandialla kokeilla, että juoksen ensimmäisen puolikkaan vauhdilla 6:30 min / km ja jälkimmäisellä pyrin saavuttamaan vauhdiksi 6 – 6:10 min / km. Näin puolikkaiden ajoiksi tulisi 2 h 17 min ja 2 h 10 min (6:10 vauhdilla). Kokonaisaika 4 h 27 min olisi roima parannus Tukholman maratonin neljään tuntiin ja viiteenkymmeneen minuuttiin.

Flunssista ja koronakaranteeneista on syksy tehty, joten saa vielä nähdä, sekoittavatko ne tämän sopan. Parasta toivotaan ja sitä kohden edelleen mennään.

Aamulenkeillä kohti maratonia

Korona nollasi vuoden juoksutapahtumat (Berliinin maraton ja NUTS Ylläs-Pallas), joten syksyn tullen oli mietittävä jotain. Elokuun alussa keksin ilmoittautua Finlandia Marathonille, joka juostaan Jyväskylässä 19.9. Ellei korona peru sitäkin.

Varasuunnitelmana Finlandialle juoksen sen peruuntuessa vaikkapa Tallinnan maratonin etäsuorituksena. Osallistumisen voi tehdä syyskuun aikana ja se todennetaan lähettämällä gps-jälkitiedosto järjestäjille.

Mutta ei minun ollut tarkoitus tässä koronoista itkeä, siispä asiaan!

Alkuvuodesta minulla oli vielä päällä nousujohteinen maratontreeni. Maaliskuussa peruutusten selvitessä kilometrit alkoivat hiipua. Myös silloin yllättänyt polvivamma vähensi reippailua. Kun kalenterissa ei ollut juoksutapahtumia, pystyi keskittymään pyöräretkeilyyn – Tätä kirjoittaessa viimeisimpänä matka Porista Lauhanvuoren kansallispuistoon.

Summaten: kesällä juoksukilometrejä oli kertynyt todella vähän. Finlandia Marathonille ilmoittautuessani aikaa oli hieman toista kuukautta. Arkemme oli muotoutunut sellaiseksi, että kilometrit tuli saada kasaan lähinnä aamulenkkeillen.

Aamulenkkeilystä

Kolmesti tai neljästi olen herännyt arkipäivinä puoli kuusi juoksemaan. Aamuun mahtuu korkeintaan noin 10 kilometrin lenkki, johon menee minulla peruskuntovauhdilla aikaa reilusta tunnista vajaaseen tuntiin. Juoksen yleensä pari sellaista ja pari vauhdikkaampaa vetoa viikossa.

Herääminen aamulenkille on tuntunut yllättävän vaivattomalle, koska:

  • Menen nukkumaan sen verran aikaisin, että saan nukuttua seitsemästä kahdeksaan tuntia.
  • Säät ovat olleet aamuisin todella hyvät.
  • Aamut eivät ole vielä säkkipimeitä.

Aamua varten oleellista on laittaa juoksuvarusteet valmiiksi. Sängystä ylös, vessa, pari lasillista vettä, vaatteet päälle ja ulos. En syö ennen juoksua mitään.

Aamulenkeissä motivoivat erityisesti aamun rauha, auringonnousun upeaksi värjäämät maisemat (artikkelin kuvassa Kokomäenjoki joskus kuuden aikoihin), loppupäivälle saatava pirteys sekä ajatus siitä, että päivän kilometrit ovat kasassa jo heti aamusta.

Aamulenkeillä viikkokilometrejä kertyy noin 30. Tavoitteena on juosta 40 – 60 km viikossa ja loput kilometrit nautiskelen viikonloppuisin.

Edessä on vielä kolme lievästi nousujohteista viikkoa kohti maratonia ja sen jälkeen huomattavan rauhallinen viikko kohti kohokohtaa Jyväskylässä.

Aamulenkkikuvagalleria

Kilometrit, jotka olisi pitänyt juosta

Korona nollasi vuoden juoksutavoitteet. Ensin Saksassa tehtiin päätös perua kaikki yli 5000 osallistujan tapahtumat syksyllä. Sen myötä Berliinin maraton peruuntui (tai siirtyy, tarkempaa ohjetta ei ole tullut). Sitten Suomen hallituksen päätöksen perusteella peruuntui (tai siirtyi) heinäkuun NUTS Ylläs-Pallas.

Olo on kaksijakoinen. Toisaalta olen sen sortin tyyppi, että kalenterissa olevat tavoitteet saavat minut juoksemaan. Toisaalta taas kipuilleen polven saa kuntoutettua rauhassa ilman paineita kilometreistä, jotka olisi pitänyt juosta.

Polvi tuntui jo paremmalta. Sitten menin seitsemän kilometrin testilenkille. Ylämäet kävelin varmuudeksi. Varmuus on paras, sanoo Kaptahkin Sinuhe egyptiläisessä. Ei auttanut varmuus: Kuuden ja puolen kilometrin jälkeen kipu tuli takaisin ja yltyi nopeasti etenemisen tahtiin. Laitoin kävelyksi ja päätin levätä ainakin kolme viikkoa.

Kävelyä, pyöräilyä, yhden jalan kyykkyjä, lantionostoja maaten. Siinä reseptiä kuntoutukseen.

Syksylle voi asettaa uusia tavoitteita, mutta niidenkään toteutumisesta ei tiedä. Helsinki City Running Day on siirretty lokakuun alkuun, siinä yksi potentiaalinen. Puolikas tai täysimatka. Lokakuulta löytyisi myös Vaarojen maraton, se on tosin myyty loppuun.

22 km kevätjuoksu Komootin tarjoilemana

Sunnuntain pitkä lenkki tuli juostua kaverin kanssa varsin yllätyksellistä reittiä. Tomi oli näppäillyt meille 22 kilometrin reitin Komoot-palveluun. Komoot suunnittelee reitin teitä ja polkuja pitkin käyttäjän antamien kohdepisteiden mukaan.

Osa reiteistä oli tuttuja Porin metsän maastoja, mutta Länsi-Porista Susisuolle suuntautuva osuus oli itselleni täysin tuntematonta. Komootin ennakkostatistiikassa reitistä noin kaksi kilometriä olikin luokiteltu kategoriaan unknown.

Tomi lähetti minulle reitin gpx-tiedoston, jonka latasin Suunto 9 -kelloon. Seurasimme etenemistä siitä ja samalla puhelimen Komoot-sovelluksesta. Navigointi onnistui kellolla varsin hyvin, mutta jokusessa tienhaarassa ja tiheämpien polkuverkostojen kohdalla täytyi reittiä tarkastella Komootista.

Komoot tarjoili Susisuolle mentäessä kerrassaan erinomaisia metsäpolkuja. Kääntöpisteemme oli käytännössä Susisuon majalla. Sieltä suunnattiin kohti Raumantietä, jonka ylitettyämme kuljettiin Porin metsän läpi takaisin lähtöpisteeseen.

Metsäpoluilla.

Pieni ennakkopelko oli, että Komootin suunnittelemalla reitillä on laajoja mutavellipeltoja tai vaikkapa rakennustyömaiden tuottamia esteitä. Yhden metsäpolun varella oli useita kaatuneita puita ja sen suuremmilta esteiltä vältyttiin.

Polvi sanoi en tuu

Noin 15 kilomerin kohdalla vasen polvi alkoi kipuilla. Ei ole aiemmin kipuillut. Virittelin ympärille elastista tukisidettä. Se rajoitti liikkuvuutta, mutta muita vaikutuksia ei juuri ollut.

Hidastuvaa juoksutahtia tuli pidettyä yllä vielä neljästä viiteen kilometriä ennen päämäärän saavuttamista, sitten oli pakko kävellä.

Tätä kirjoittaessa kävely tuottaa kipua polven ulkosyrjään. Nukkuminen sujui siten, että aina kääntyessäni heräsin polven jomotukseen.

Polven rasitusvammat ovat itselleni uusi juttu. Täytyy perehtyä tarkemmin, mistä voisi olla kyse.

Muokkaus 12.6.: Pidin kaksi viikkoa taukoa ja kokeilin juoksua varovasti. Polveen alkoi sattua kuuden kilometrin jälkeen. Pidin taukoa toiset kaksi viikkoa ja vahvistin jalkalihaksia kevyellä treenillä. Kesäkuun alussa kipua ei enää tuntunut ja juoksu on jatkunut.

Päälimmäisenä reissusta jäi kuitenkin erittäin hyvä fiilis. Tekniikka toimi ja uudet reitit – etenkin hienoilla metsäpoluilla – piristävät aina kummasti!

Juoksentelua koronaisessa maailmassamme

Koronavirus, tapaus covid-19, on laittanut maailmaa seis ja sekaisin.

Keväältä siirtyi Raumalta Poriin juostava Karhu-viesti toiseen ajankohtaan. Heinäkuun puolivälissä olevan NUTS Ylläs-Pallaksen kohtalo ratkeaa myöhemmin.

Tämän juoksijan näkökulmasta ei koronavirus ole maailmaa juuri muuten muuttanut. Ellei tauti tule päälle ja ellei kansalliskaarti sulje Porin metsää, kilometrejä karttuu kuten ennenkin. Flunssiin sairastumisen todennäköisyys näin sosiaalisen etäisyydenottamisen aikakaudella on pienempi. Ajat ovat juoksukilometrien nielemiselle jopa normaalia otollisemmat.

Tämän kuukauden tavoite, 120 km, tullee täyteen. Tätä kirjoittaessa mittarissa on 105 km. Katsoin YouTubesta ultrajuoksutapahtuma Western States 100:sta kertovan pätkän. Eräskin kaveri kertoi juoksevansa viikkotasolla parisataa mailia (n. 322 km). Omat kilometrit tuntuvat rinnalla puistokävelyltä. Toki kilometrit tavoitteiden ja elämäntilanteiden mukaan.

Tämän kuukauden yllättävin juoksu oli viime sunnuntaina. Suurimmaksi osaksi kaverin kanssa juostu pitkä lenkki. Minulla tuli mittariin hieman päälle 21 km. Olo oli koko lenkin vallan mainio. Ihan toista kuin taannoin sairastelujakson jälkeen juostun hallipuolikkaan kohdalla.

Tsemppiä kaikille poikkeukselliseen kevääseemme!