Alkuvuoden juoksukuulumiset: Kirjainspiraatiota, hankivaellusta ja ankkakenkiä

Vuosi on lähtenyt käyntiin juoksusuunnitelman mukaisesti. Viikossa on ollut keskimäärin kolme lenkkiä, pisin tällä hetkellä 20 km. 16-kilsaisia on tullut useampia. Tänäänkin ohjelmassa olisi ollut 16 km, mutta Porin sää on niin mahdoton, että väliin jäi; kävin kävelemässä viitisen kilometriä ja 30-senttisessä sohjossa eteneminen kävi työstä. Pyöräilläkin yritin; onnistuin etenemään 400 metriä alikulkutunnelissa. Harvoin on sää sellainen, että se saa minut jättämään lenkin välistä.

Artikkelin pääkuvassa olen palaamassa 20 km lenkiltä. Tarkoitus oli juosta 10 km vapaata tahtia ja loput 10 km aikaan 55 min. Lunta oli niin perhanasti, että se söi jaloista ponnen. Lopputulos oli 2:06 h, mikä ei sekään pöllömmin, vaikka aikaan sisältyi myös kaksi huoltotaukoa.

Salilla ehdin viime kuussa tehdä juoksua tukevia ja kehoa näyttöpäätetyön staattisuudesta herätteleviä pikku treenejä, mutta nyttemmin esimerkiksi Kesäyön marssiin on mennyt merkittävästi oletettua enemmän aikaa. Innovoin kuitenkin työpäivien väliin vartin salikäynnin. Sali on aivan Motiviren vieressä, joten viidessä minuutissa ehdin levytankosarjaan kiinni. Kymmenessä minuutissa ehdin tekemään kolme sarjaa kahta eri liikettä. Sallalla on puolestaan pyörinyt intensiivinen musikaaliprojektin näytöskausi. Anopista on ollut suuri apu pojan hoitamisessa.

Liityin APK Maratoonereihin ja olen käynyt sillä porukalla torstaisin Karhuhallissa juoksemassa, lähinnä intervalleja. 8 x 1 km tai vastaavia. Ensi viikon lauantaina – 16.2. – Maratoonarit järjestävät hallimaratonin. Osallistun puolikkaalle. Maratonohjelman mukaisesti se on testijuoksu, jossa on tavoitteena aika 1:46. Saas nähdä; hallin monotonisuus ja reilun 50 kierroksen aikana läpi juostavat yli 200 kaarretta eivät varsinaisesti inspiroi.

Inspiraatiota juoksukirjallisuudesta

Kuuntelin Storytelin kautta Karo Hämäläisen kirjan Miksi juoksen. Vertasin sitä mielessäni Haruki Murakamin juoksuklassikkoon Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Inspiroivia teoksia molemmat, suosittelen.

Hämäläisen kirjan jälkeen kuuntelin vielä Tarja Virolaisen kirjan Juoksijan sielu. Inspiroiva sekin, ja kertoo myös jokseenkin karua tarinaa pakkomielteisestä maratonharrasteesta; kisaa edeltävänä iltana otetaan unilääke varmuudeksi, ennen starttia otetaan imodiumia, jotta ei hätä tule lahkeeseen matkalla ja itse juoksu monotellaan kipulääkkeiden puuduttamana. Not my kind of running.

Hyllystämme löytyy jonkinlainen juoksuraamattu, Tim Noakesin Lore of Running. Se on pullollaan kaikenlaista tieteeseen ja ammattilaisten kokemukseen perustuvaa juoksuasiaa. Vinkkejä löytyy niin maratonille harjoittelemiseen kuin itse maratonpäivän onnistuneeseen läpivientiin. Esimerkiksi maratonpäivän aamiaisella kannattaa syödä hiilareita, minkä tiesinkin, mutta sitä en ollut hiffannut, että niiden tulisi olla kuiduttomia.

Miksi? Koska kuitu jää vatsaan ja muodostaa ulostetta. Sitä haluamme välttää juoksun ajan. Maalaisjärjellä ajateltavaa, mutta toisaalta kun on mieltänyt riittävän ravintokuidun saannin tärkeäksi ja etsii leipäkaupasta lähinnä täysjyväleipää, ei mieleen tule, että maratonpäivän aamiaisella kannattaisikin vetää valkoista vehnähöttöä. Myöskään esimerkiksi kuitupitoisia hedelmiä en kannattaisi silloin popsia.

Ankkakengillä eteenpäin

Minulla on leveä päkiä. Suurin osa juoksu- ja muistakin kengistä on varustettu harmillisen kapealla lestillä. Onhan kapea lesti jotenkin dynaaminen, mutta ei se oikein ilostuta, jos päkiän luut ovat kengän sisässä nipussa. Mieluummin eläisin vanhemmiten ilman jalkateräkipuja.

Altralla on kokonainen mallisto leveälestisiä juoksukenkiä. Lisäksi niissä on niin kutsuttu nolladroppi (0 mm droppi) eli kantaosan ja päkiäosan välillä ei ole korkeuseroa. Normaaleissa juoksukengissä kantaosa on sentin tai reilumminkin korkeammalla kuin päkiäosa. Näin kenkä ikään kuin ohjaa jalan mieluummin kanta edellä maahan, tai ainakin kanta ottaa ensin kiinni. Siitä kengän on tarkoitus kivasti rullata päkiälle.

Hankin Altran Torinit (kuvassa yllä) ja olen pitänyt niistä paljon. Jos siirtyy näihin tai vastaaviin ”tavallisista” juoksukengistä, suositellaan varovaista siirtymistä, ettei tule kipuja. Olen ilmeisesti jo tavallisilla kengillä päkiävoittoinen tallaaja, sillä Altroilla meno tuntui heti alussa normaalilta, eikä edes aavistuksenomaisia kipuja tullut. Seuraava jalkateriä suppuun laittava tekijä ovat tiukat juoksusukat. Hankinkin mielenkiinnosta testiin varvassukkia. Niistä ehkä myöhemmin.

Pirkan Hölkkä 2018 – Maastohaasteita ja mustikkakeittoa

Vuoden juoksusuunnitelmiin tuli näin jälkimmäisellä vuosipuolikkaalla pirteä lisäys, kun sain ystäväni Tomin houkuteltua mukaan Pirkan Hölkkään.

Olen juossut tämän Valkeakoskelta Tampereelle reippailtavan tapahtuman kerran, vuonna 2010. 33 kilometriä taittui silloin ajassa 3:37 h ja tapahtumasta oli mielen sopukoissa paljon hyviä muistoja.

Pääosin metsäteistä ja -poluista koostuva reitti oli sekin oma vetovoimatekijänsä.

Erityistä tavoitetta en enää Hölkälle ottanut – Laitoin suurimmat juoksuharjoitteluhanskat naulaan Paavo Nurmi Marathonin jälkeen. Maratonin ja Pirkan Hölkän välisenä, noin kuukauden ja parin viikon mittaisena, aikajaksona tuli juostua 100 km.

Sunnuntaina 7.10. lähdettiin Porista matkaan klo 6:15. Hölkän aloitusaika oli siirretty kello kymmeneen (aikaisemmin se taisi olla kello seitsemän), joten osallistuminen etäämmältäkin tulevalle oli mahdollista suht inhimillisellä aikataululla.

Tampereella Nirvassa olimme yhdeksän pintaan, ja sieltä suuntasimme bussin kyydissä Valkeakosken tehtaan kentälle lähtömaisemiin. Kentän paviljongissa nautiskelimme vielä pullakahvit ennen starttia.

Kello 10 pamahti starttipistooli

Varsin lukuisa porukka suuntasi matkaan kohti Tamperetta. Heti kättelyssä päästiin ylämäkeen, jossa 2010 sykemittarini oli näyttänyt laskennallista maksimisykettäni vastaavia lukemia. (Tuolloin olin tosin nukkunut vain kolmisen tuntia edeltävänä yönä.)

Ensimmäiset kymmenisen kilometriä menivät todella kevyentuntuisesti noin 5:30 minuutin kilometriajassa. Hölkän reitillä on paljon mäkiä (mitä en ollut muistanut), mutta se vain sopii minulle. Alamäistä en niinkään tykkää, mutta ylämäet ovat suurta herkkua.

Reitti kulki välillä leveämmillä metsäteillä, välillä kapeammilla poluilla. Onneksi sadetta ei ollut viime aikoina piisannut, joten reitti oli varsin kuiva. Muutamia mutaisempia taipaleita hölkkääjät silti kohtasivat.

Puolenvälin esterata

Muistelin edellisen osallistumiseni perusteella, että jossakin kohtaa tulisi eteen teknisempää taivallusta. Noin 18 kilometrin kohdalla tie veikin sinne & tänne kääntyilevälle polulle, joka oli verhottu juurilla ja kivenlohkareilla. Kiroilin metsässä yksikseni. Vauhti hidastui puolitoista minuuttia per kilometri.

En ole treenannut teknisemmissä maastoissa riittävästi, jotta polku olisi ollut edes aavistuksen nautinnon puolella. Tämä osuus olisi vaatinut polkujuoksukengät – toisaalta taas muulla reitillä moiset olisivat tainneet olla lähinnä rasite.

Selvisin esteradasta, mutta se tuhosi iskunvaimentimeni täysin. Ennen maasto-osuutta kimmoisana kulkenut päkiäasellus vaihtui kahdella puupökkelöllä tamppaamiseen.

Tamppaaminen puolestaan lisäsi tuskaa pakaran päärynässä eli piriformis-lihaksessa. Se on vihoitellut näin loppukaudesta. Vihoitteli Paavo Nurmi -juoksussakin, mutta tasaisella maastolla lihaksen tyynnyttelyyn riitti lantion ojennus.

Nyt jouduin pysähtelemään muutamia kertoja venyttelläkseni. Venytyksen saattelemana saatoin jatkaa kilometrin ilman pakarassa ja alaselässä säteilevää kipua. Myös ylämäet hankaloituivat, sillä niitä ylös juostaessa pakarat tekivät erityisesti töitä. Oli laitettava kävelyksi vaikka, niin erikoiselta kuin se tuntuukin, kävellen mäkien nouseminen vasta rasittavaa on.

Mustikkasoppaa naamaan ja kohti maalia

Pirkan Hölkän huoltotarjonta on piristävällä tavalla erilaista: Tarjolla on perus urheilujuoman ja veden lisäksi mehua ja marjakeittoa. Lisäksi hölkkääjiä hemmotellaan suolakurkuilla. Kirsikkana huoltokakussa on se, että juomat on lämmitetty säähän sopivaksi. Lämmin mustikkasoppa toimi tankkauseväänä erinomaisesti.

Minulla oli mukana pari geeliä, salmiakkikarkkia ja proteiinipatukka yllättävän nälän varalle. Geeliä meni yksi pussi, salmiakkia kolme kappaletta (en tiedä, mikä päähänpisto tuokin oli) ja proteiinipatukan söin lähinnä turhauduttuani piriformis-kipuun.

Maaliin Tampereen aikuiskoulutuskeskuksen pihassa saavuin ajassa 3:29 h, mikä on erinomainen aika ottaen huomioon sen, että en valmistautunut hölkkään sen kummemmin. Lukema vastaa laskennallisesti maratonaikaa 4:36 h ja kun ottaa huomioon Hölkän ei-niin-tasaisen maaston, olen loppuaikaan erittäin tyytyväinen.

On aika laittaa juoksuvuosi suuremmilta osin pakettiin, ja aloittaa ensi vuoden tavoitteiden suunnittelu.

Kaksi viikkoa puolimaratonille – loppusilaus

Juoksuvuoden puolivälin tavoitteeni Helsinki City Run (ajassa 1:45) juostaan osana Helsinki City Running Day -kokonaisuutta 19.5. eli kahden viikon päästä. Miten on mennyt, ja miten kaksi viimeistä viikkoa juostaan?

Viime kuussa tuli juostua noin 120 kilometriä, sitä edellisessä reilut 100. Tavoitteena onkin ollut nostaa kilometrejä puolimaratonin lähestyessä. Tällä viikolla kilsoja on kasassa jo 50, mutta niistä 25 taitoin polkupyörällä.

Kun tallattavaa tulee enemmän ja polkujen pölyt alkavat maistua puulta, kannattaa ottaa mukaan vaihtelevia lajeja ja erilaisia juoksuvetoja.

Sain myös vihdoin käyttöön juoksurattaat pienen veijarimme kanssa. Rattaiden kanssa lenkit ovat raskaampia, mutta se tuo omanlaistaan vaihtelua jolkotteluun.

Vappulomalla Kuopiossa juoksin reilun kymmenen kilometrin peruslenkin, jonka puolen välin huipentumana tosin oli ylämäkijolkottelu Puijon tornille. Puijon mäki on reilun kilometrin tiukka nousu. Varsin tehokkaasti se hidasti juoksuaskelta.

Vielä ensi viikon juoksen intensiivisesti (tällekin viikonlopulle ohjelmoituna vielä 30 kilometriä). Ensi viikolla suunnitelmissa on noin 60 kilometriä. HCR-viikolla juoksen puolestaan pari rentoa lenkkiä alkuviikosta, ja pari napakampaa lyhyttä tapahtuman lähestyessä.

Sanontahan kuuluu, että viikkoa tai pari ennen kisaa ei voi tehdä juuri mitään kuntonsa parantamiseksi – sen sijaan hallaa suoritukselleen voi tehdä.

En suosittele vähemmän juosseille ehkä tätäkään vertaa kilsoja ennen tiukkaa rypistystä, vaan pikemmin rentoa lenkkeilyä pari – ehkä kolmekin – viikkoa ennen h-hetkeä. On toki henkilökohtaista, millainen rytmitys sopii itse kullekin.

Kisaa edeltävän viikon soisi olevan rennompi. Askel nousee erittäin koreasti, kun on antanut jalkojen lepäillä enemmälti noin viikon ajan.

Siis rentoja lenkkejä ja aurinkoista kevätjuoksumieltä kaikille Helsinki City Running Dayn kilometreille tähtääville, sekä kaikille muille juoksijoille!

Juoksumotivaatio – Miten sitä pidetään yllä? Viisi koottua vinkkiä

Juoksumotivaation ylläpitäminen ei ole itsestäänselvyys. Motivaatiota koetellaan erityisesti talven pimeillä säillä, pakkasten paukkuessa. Ja sitten perään loskakasoilla sekä lonkeron värisellä taivashunnulla. Kapuloita laittavat rattaisiin myös sairastelut, työ- ja perheaikataulut ja yleinen jaksaminen. (Tänään en viitsikään mennä lenkille on aika yleinen hokema päässäni, apukeino siihen alempana.)

Olen onnistunut pitämään juoksumotivaation yllä kymmenisen vuotta, siitä alkaen, kun pikkuvarpaani harrasteelle annoin (ja se vei koko jalan). Välillä tosin vaihdoin kestävyysjuoksusta pääasiassa ylämäki-intervallivetojen hapottavaan harrasteeseen.

Olen mukavuudenhaluinen ihminen. Aika heikko kombo juoksentelun kanssa: Lenkillä pari ensimmäistä kilometriä ovat ihan mukavia. Rennommilla lenkeillä fiilis on ihan kiva. Suurimman osan ajasta ja kilometreistä kuitenkin keuhkot jauhavat ahdistustiloja hipoen, jalkapohjien tuntuma on kuin hiomakoneen nauhalla seistessä, pohkeita polttelee, nilkkaa särkee, hartioissa ei kulje veri, sormia pistelee.

Olepa siinä mukavasti sitten.

Lenkin jälkeen olo on kuitenkin kuin voittajalla. Ja toisekseen: elämä tarvitsee kontrasteja. Kun kilometrejä kertyy suurimpana osana kuukausista sata ja vuodessa tuhat, on ihmeteltävä: Minäkö nämä juoksin?

Eivät kuitenkaan ne kilometrit, vaan mitä ne tekevät: Lanttu leikkaa paremmin, arjessa jaksaa hienommin, kroppa pysyy kunnossa, mielenterveyttäkin happihyppely varmasti edistää, ja ihmissuhteita.

Näistä tulee suurin motivaatio. Ja siitä, miten huomaa kehittyvänsä.

Sitä on myös oppinut, että epämukavaakin ponnistelua isot tavoitteet tarvitsevat. Siinä määrin juokseminen on kuin mielekäs elämä pienoiskoossa ja yksinkertaistettuna.

Yksinkertaisessa lajissa on tosin paljon nyannseja. Oma nyanssinsa on välineurheilun saralla, mutta haluan pitää harrasteen mahdollisimman yksinkertaisena.

Joillekin välineet tuovat motivaation. Minullekin kyllä siltä osin, että toimiva juoksutakki vetää lenkille mieluummin kuin hengittämätön muovisäkki. Tuoreet kengät kutsuvat askeltamaan tehokkaammin kuin vuosia poljetut tossut. Korvissani on kuulokkeet, joiden kautta kuulen kilometriaikani. Olen jossain määrin mittausorientoitunut kaveri, tulokset motivoivat. En silti tarvitse uutta juoksukuontaloa pari kertaa vuodessa – Olen juossut pääasiassa samoilla kamoilla melkein koko harrasteen ajan. Lähinnä hankinnat ovat kohdistuneet kenkiin.

Yksi itseäni suuresti motivoiva tekijä: Hyväntekeväisyys. Laitoin 1.2. pystyyn keräyksen Lastenklinikoiden kummeille ja lupasin juosta kilometrin jokaista lahjoitettua euroa vastaan – Olen juossutkin suurimman osan kilometreistä (ks. bloggauksen alaosa). Lenkille lähtee entistä mieluummin, kun taustalla on hyväntekeväisyysulottuvuus. Lahjoita edellisestä linkistä varoja Kummien hienoon toimintaan – ja minulle kilometrejä juostavaksi. Tai laita pystyyn oma keräys!

Tänään en viitsikään mennä lenkille -syndrooma

Olen sopinut vaimon kanssa, että menen lenkille heti töistä tultuani. Työmatkaa taivaltaessani mielessä kaikuu kaikenlaista: Aika kylmä täällä, ehkä en tänään juoksekaan. Mutta kyllä juoksu lämmittää. Niin, mutta nilkkaankin koskee. No, ei niin pahasti että se juoksua haittaisi. Niin, mutta ehtisi paremmin lukea kirjaa, jos ei menisi lenkille. Ehtii sitä myöhemminkin. Jääkaapissa odottaisi se kakkupala…

Reseptini tähän: Menen kotiin. Vaihdan juoksuvaatteet päälle. Kengät jalkaan. Ulos. Juoksen kilometrin. Sen jälkeen avaan ajatukseni: Nyt saa mieli kertoa vapaasti kaikki vasta-argumenttinsa. Olen niitä kohtaan nyt satamäärin vahvempi, ja lenkki kulkee.

Vinkit (juoksu)motivaation pitämiseksi ylhäällä

Edelliset summattuna:

1. Ajattele pitkää tähtäintä, osallistu vuodessa vaikka pariin tapahtumaan ja ota ne välietapeiksi upealla kokonaismatkalla. Älä keskity hetken tuskaan, vaan pitkän ajan tuloksiin kehossa, mielessä (ja vaikka mittareissa, jos ne motivoivat). Pyrin ilmoittautumaan pariin tapahtumaan vuoden varrella mahdollisimman aikaisin, jotta minulla on päämääriä, joita kohti taivaltaa.
2. Hanki hyvät varusteet. Jotkut pystyvät temmeltämään varusteista riippumatta. Jos se ei onnistu, panosta varusteisiin. Jos esimerkiksi tykkäät kuunnella musiikkia juostessa, hanki hyvät musakamat. Panostat samalla motivaatioosi.
3. Mittaa lenkkejä, jos se motivoi. Endomondolla, Sports Trackerilla, kynällä paperille, Excel-taulukkoon; tyyli vapaa. Ajattelin aikoinaan, että mittaaminen on kohdallani turhaa, mutta en voi kieltää, etteivätkö kuukausittaiset kilometrisaldot tai vaikkapa 10 kilometrin ennätysaika motivoisi.
4. Suunnittele, aikatauluta ja sovi lenkit ennakkoon. Tämä on etenkin perheellisten kohdalla tärkeää. Kun minulle tulee juoksutapahtuma kalenteriin, mietin sille tavoitteen ja täytän kalenteria tapahtumasta tähän päivään asti takaperin harjoitteita suunnitellen.
5. Vaienna kitisevä ja mukavuudenhaluinen mieli: Laita ajatukset sulkutilaan ja juoksukamat päälle. Juokse kilometri ja aikaisintaan vasta sitten salli mielellesi kitinän mahdollisuus. Jos se kitisee ja käännyt kohti kotia, salli seuraavalla kerralla mielen pulinat vasta kahden kilometrin päästä.

Ja kas; nämähän sopivat vinkeiksi monenlaisen tekemisen motivaatioon. Pidetään lippu korkealla, juoksussa ja elämän polulla!

Helsinki City Run 2017 – Puolimaratonin iloja!

Kirjailin aiemmin alkuvuoden juoksukuvioista ja tuolloin seuraavana etappina oli HCR-puolimaraton. Nyt sekin on juostu.

Ilmoitin järjestäjälle ajakseni alkuun kaksi tuntia 30 minuuttia, mutta korjasin ennusteen myöhemmin tuntiin ja 50 minuuttiin. Edellä viittaamassani kirjoituksessa totesin tosin, että kahden tunnin alitus ei ole tavoitteena. No, olihan se sittenkin.

Valmistautuminen

Noin kuukausi on tullut treenattua kesän Paavo Nurmi Marathonille, joten sikäli juoksukilometrejä oli tullut kivasti mittariin. Puolimaratonin mittaisia lenkkejä tuli ennen HCR:ää kolme kappaletta – Joskin niiden vauhti oli luokkaa 6:30 – 7:15 min/km, ehkä hitaampaakin.

Kokemusjännitys on omiaan pilaamaan yöneni. Tiedäthän, sellainen kutina, kun seuraavana päivänä tapahtuu jotakin uutta ja jännää ja erilaista.

Perjantaina tein peliliikkeen ja join aamukahvia lukuunottamatta kofeiinitonta kahvia. Luulin tulevani kipeäksi, kun lihaksissa ja ajatuksissa ei ollut niin paljon terää, mutta sitten tajusin sen menevän kofeiinittoman piikkiin. Kun kofeiinia ei virrannut veressä, sain nukuttua perjantain ja lauantain välisen yön mainiosti.

Lauantaiaamuna söin ison puuroannoksen ja pari kananmunaa. Olin buukannut paikan Kankaanpään maratonjuoksijoiden järjestämästä yhteiskuljetuksesta ja matka alkoi yhdeksältä. Yhdentoista kieppeillä pysähdyttiin tauolle ja tankkasin myös siinä yhteydessä ison annoksen puuroa.

Matkaeväinä oli pari banaania, sipsejä ja pähkinöitä. Noin tuntia ennen starttia join vielä kupillisen kahvia ja söin banaanin.

Meillä oli Porin Nuorkauppakamarin muutamia vuosia toiminnassa olleen lenkkiporukan tiimoilta kolme juoksijaa mukana. Lauran ja Antti-Jussin kanssa teimme valmistelut ja kaverit kävivät sitten lähettämässä minut ensimmäisenä meistä matkaan. Kuvassa alla lämmitellään lähtöalueella.

Matkaan!

Tavoiteaikani mukaisesti lähtöryhmäni oli kolmas ja lähtöaika 15:20. Lähtö oli ruuhkainen ja vaikka koetin sijoittaa itseni ryhmän keskivaiheille, oli ensimmäinen kilometri välillä jonottelua ja jarruttelua – Loppuaikaa ajatellen kriittisemmät syyt olivat toki toisaalla.

Reitti kulki Töölön kisahallin maastoilta eduskuntatalolle päin ja kaartui sitten ennen Kamppia Ruoholahden suuntaan. Tämä ensimmäinen kaupunkikolmannes oli reitin antoisin osuus. Tosin ehkä siksi, että ensimmäiset kuusi kilometriä olivat silkkaa herkuttelua vauhtimielessä.

Tavoiteaikani mukaisesti tarkoitus oli taivaltaa kilometri 5:30 minuutin keskivauhtia. Kuuntelin Endomondolla kilometriaikoja. Ensimmäinen kilometri meni Endomondo-mittauksessa kahdeksaan minuuttiin, koska laitoin mittauksen rullaamaan muutama minuutti ennen starttia. Kilometrit kahdesta viiteen menivätkin sitten aika haipakkaa:

• 2. km – 5:05 min / km
• 3. km – 4:57 (!)
• 4. km – 5:07
• 5. km – 5:03

Hip-hap-hop!

Kilometrien 7 – 12 ajan sain pidettyä tahdin keskimäärin 5:30-lukemissa.

Tarkoitukseni oli juosta lyhyellä askeleella ja tiheämmällä rytmillä. Tämä osoittautui yllättävän hankalaksi, kun suurin osa ympärillä juoksevista otti reilusti pidempää askelta hitaammalla rytmillä.

Minun pitikin keskittää katseeni muiden jalkojen sijaan horisonttiin ja toistella kilometri toisensa perään päässä hip-hap-hop, jotta sain askeleeni rytmitettyä kohdilleen.

Reitin varrella oli virallisia kannustuspisteitä sekä myös paljon muita kannustajia.

Erityisesti mieleen jäi mustiin talvitvaatteisiin pukeutunut japanilaisturistien ryhmä, joka tuli reitin jossakin vaiheessa vastaan. He tsemppasivat iloisesti juoksijoita – sekä ottivat toki kuvia, minkä ehtivät.

Hiipuminen

Kolmannentoista kilometrin juoksin aikaan 5:42 ja siitä alkoi vauhdin hiipuminen. Seuraavat kaksi kilometriä kellottuivat aikaan 5:55. Kuudennentoista kilsan ajaksi Endomondo ilmoitti tylysti 6:11 min.

Jalat, lihakset ja keuhkot tuntuivat kestävän, mutta vatsan ja myöhemmin hartioiden puolella oli ongelmia.

En tiedä, johtuiko asia tankkauksesta vai mistä, mutta puolessa matkassa vatsaa alkoi kivistää ja turvottaa. Viimeistään viidennentoista kilometrin kohdalla kädet alkoivat puutua ja hartiat tuntuivat olevan aivan jumissa (vaikka koetin välillä rentouttaa niitä sekä puristella käsiä nyrkkiin).

Loppua kohden totesin, että hitot kivuista, annetaan mennä vaan. Sain kiristettyä kilometriaikoja 10 – 20 sekunnilla. Stadionille saapuessa laitoin urun auki.

Vihdoin maalissa – 1:57:48!

Maalin jälkeen suuntasin huoltoalueelle, jossa käteen lyötiin muun muassa banaania, vettä, palautusjuomaa, alkoholitonta olutta ja jäätelöä. Sitten suuntasin varustealueelle hakemaan romppeeni ja keräilemään itseäni viereiselle tekonurmelle.

Kipaisin suihkussa uimastadionilla ja menin odottelemaan myöhemmin lähteneitä juoksukollegoja maalialueen läheisyyteen. Pian koko jengi oli kasassa ja saimme napattua virallisen mitallikuvan.

Ajaksi kellottui pari minuuttia alle kaksi tuntia. 1:50-tavoite jäi siis kahdeksan minuutin päähän. Oma ennätykseni seitsemän vuoden takaa jäi sekin noin viiden minuutin päähän. Kokonaisuudessaan olen kuitenkin erittäin tyytyväinen suoritukseen sekä hienoon juoksukokemukseen.

Erityisen tyytyväinen olen Lauraan ja Antti-Jussiin, jotka eivät olleet moista matkaa aikaisemmin taivaltaneet.

Vielä virallista statistiikkaa:

Summaus omasta juoksusta

+ Hyvä unitaktiikka ja riittävästi lepoa tapahtumaviikolla (juoksin vain yhden neljän kilsan herättelevän lenkin ja tein muutamia kävelylenkkejä).
+ Suht ok ravintovalmistautuminen – Joku tosin tökki vatsassa, ehkä se oli tuntia ennen lähtöä nautittu banaani. Tämä ei tosin vaivannut kuudella ensimmäisellä kilometrillä vaan vasta ensimmäisen tankkauspisteen jälkeen.
+ Alkumatkasta hyvä tahti ja omassa suunnitelmassa pysyminen.
+ Ohitukset ja kaistanvaihdot onnistuivat herrasmiesmäisesti: Katsoin taakseni ja näytin kädellä vilkkua, kun olin vaihtamassa kaistaa.
+ Alkuvuodesta hankitut Oakleyn urheilulasit toimivat myös kovemmassa ja pidemmässä juoksussa erinomaisesti (juoksun varrella näin parikin kaveria, jotka joutuivat kuljettamaan laseja käsissään, kun ne liukuivat nenältä pois hien virratessa).
– Suunnittelin, etten juo juomapisteillä urheilujuomaa, mutta joinpa sittenkin. Tämä saattoi olla suorituskyvyn kannalta hyvä juttu, mutta olisi pitänyt testata urheilujuoma jo ennakkoon (en käytä urheilujuomia yleisesti ottaen ollenkaan).
– Lähdössä olisi pitänyt ryhmittyä aikaisemmaksi.
– Niska ja hartiat olivat jumissa – Ensi kerralla niska-hartiahieronta ennen pidempää juoksutapahtumaa!
– Lopussa olisi voinut kiristää tahtia enemmänkin – Tässä lähinnä pää laittoi jarrua peliin, vaikka jalat olisivat kestäneet.

Summaus tapahtumasta

+ Erittäin sujuvat järjestelyt: Varusteiden säilytys, arvotavarasäilytys, kilpailukilkkeiden nouto (itse sain ne jo yhteiskuljetuksessa, mutta homma näytti sujuvan kisahallilla hyvin), lähtöryhmitykset, huolto, ajanotto ym.
+ Kokonaisvaltaisen hyvä meininki tapahtumassa & juoksemisen ilo.
+ Reitti oli kiva yhdistelmä kaupunkia, metsää, asfalttia, soratietä sekä mäkiä.
– Isoissa tapahtumissa osallistujille voisi teroittaa juoksuetikettiä: Että ei tulla päälle ohitettaessa; ei spurttailla alamäkeen joukon tukkeeksi, jos ei sitten jakseta juosta tasaisella samaa tahtia jne.
– Pieni kosmeettinen miinus tulee kahdesta juomapisteestä, joiden jälkeen tuli alkamäki: Alamäet olivat täynnä pahvimukiroskaa ja jalkoihin oli katsottava erityisen tarkasti. Ajatus näissä oli ehkä se, että juomapisteiltä pystyttiin tsemppaamaan jaksaa, jaksaa, alamäki tulossa!

Kokonaisuudessaan Helsinki City Run on erittäin hyvin järjestetty hyvän mielen juoksutapahtuma. Jos puolimaratonkokemus kutkuttelee, niin – vaikka kokemusta muista tapahtumista ei olekaan – suosittelen lämpimästi aloittamaan tästä!

Alkuvuoden 2017 juoksukuviot

Toviksi muualle kuin puhtaasti ammatilliseen mieleen, nimittäin lenkkipoluille.

Aloitin viime vuonna muutaman vuoden tauon jälkeen kestävyysjuoksun, kun lupauduin työpaikkajoukkueeseen Raumalta Poriin juostavaan Karhu-viestiin (juoksin 6,3 km osuuden). Viime vuonna tuli juostua lisäksi Porin Kuntoilijoiden Pori-juoksu (n. 10 km), Jazz-hölkkä (7,7 km) ja historian viimeinen Heikin Hölkkä (9,6 km). Juoksentelin muutaman kerran viikossa.

Tänä vuonna olin jälleen mukana Karhu-viestissä, tällä kertaa Porin Nuorkauppakamarin joukkueessa. Meillä oli viisi osallistujaa, joten juoksimme Eurajoelta Poriin. Otin 7,4 km avausosuuden haltuun ajassa 35:30 eli tahti oli omaan historiaani nähden hulppeat 4,51 min / km (12,37 km tunnissa). Kuvassa alla startti ja minä punaisissa Karhu-lenkkareissani. Artikkelikuvassa on viestijoukkueemme maalissa Porin Karhuhallissa.

Seuraava etappi on 13.5. juostava Helsinki City Run -puolimaraton. Juoksin sen seitsemän vuotta sitten (kylläpä aika rientää!) aikaan 01:52:57. Kahden tunnin alitus ei ole tavoitteena tällä kertaa – Juoksen tuon pikemmin kovempana harjoituksena 1.7. koittavalle Paavo Nurmi Marathonille. Maratonillekaan ei ole aikatavoitetta – jos reiluun viiteen tuntiin saan sen läpi, niin olen tyytyväinen. Pisin juoksumatkani toistaiseksi on 33 km pituinen Pirkan Hölkkä niin ikään seitsemän vuotta sitten. Sitä taivalsin hieman yli kolme ja puoli tuntia (tahtia hieman sakotti se, etten ollut juuri nukkunut edellisenä yönä).

Maratonharjoittelun keskiössä ovat pitkät lenkit, joita pyrkimyksenä olisi juosta joka viikko. Suuntaamme maratonille työkaveri Tomin kanssa ja tuossa vajaa kuukausi sitten jolkuteltiin esimerkiksi tällainen:

Pitkien lenkkien lisäksi tähtään siihen, että viikkokilometrejä tulee reippaasti. Ehkä sitä innostuu jonkinlaisen vauhtikuntojaksonkin taittamaan.

Varustusta

Ostin viime vuonna Karhu-viestin jälkeen juoksukuvassa nähdyt punaiset Karhu-lenkkarit. Niillä on tullut juostua vuosi kaikenlaisessa säässä. Hyvin ovat toimineet, ja toimivat edelleen. Nyt harjoituskilometrien lisääntyessä päätin hankkia toiset tossut, sillä kenkien kierrättäminen ehkäisee osaltaan jalkavammoja ja saavatpa monot hieman taukoakin välillä, kun pareja on kaksi.

Tuoreet kengät ovat Niken Air Zoom Pegasus 33:t, joiden istuvuus on Karhuja napakampi. Ajattelin niiden näin olevan parempi ratkaisu pitkillä lenkeillä, kun jalkaterä alkaa väsyä. Uusimmassa Juoksija-lehdessä oleva suuri kenkätesti ei tosin suosita Pegasuksia niinkään pitkälle lenkille. Lehdessä luonnehditaan, että ”Pegasus on varma valinta kuntoilijan ja kilpaurheilijan jokapäiväiseen harjoitteluun”.

Vielä yhdet kengät voisi käyttöön hankkia, nimittäin em. lehdessä varsin vuolaat arviot saaneet Hoka One One Clifton 3:t. Monot ovat aivan hirvittävän massiiviset, enkä ostaisi niitä ulkonäön perusteella. Lehdessä ne on valittu kuitenkin testin yllättäjäksi ja positiivista popoissa on ”uskomaton vaimennus suhteessa keveyteen, suojaavaisuus”. Katsopa näitä monstereita:

Kuva: Hoka One One

Cliftonit voisivat olla jalkojeni pelastus rankempien viikkokilometrien kohdalla. Jalkateräni kun eivät aina niin tykkää noista pitkistä matkoista.

Lisäksi tarvelistalla on hyvät juoksukuulokkeet – siis sellaiset, jotka pysyvät korvissa kovassakin menossa, ja joista kuulee muutakin kuin vartaloa pitkin välittyvän askelten rahinan. Jos tiedät hyvät, niin sopii suositella.

Kesää kohden tarvitsen myös jonkinlaista mahdollisimman kevyttä aurinkosuojaa niskalle. Jos maratonpäivälle sattuu pätsipaahde, niin siinäpä on viiden tunnin taivaltamisen jälkeen muutoin helotus kohdillaan.

Lisätty 1.5.2017:

Hoka One One Clifton 3 arvio

Hankin Clifton 3:t joitakin viikkoja sitten ja mohlot, näin tuttavien kesken, ovat olleet käytössä nyt muutamilla lenkeillä. Mitään viimeistä totuutta en tämän perusteella voi sanoa.

Ensimmäisenä kengät olivat kokeilussa Porin metsän maastopoluilla – Sinne nämä eivät sovi ollenkaan (kukaan ei tosin niin ole väittänytkään). Korkeampi pohja aiheuttaa sen, että kun jalka tulee kantillaan alas, niin nilkka saa vielä asteen enemmän vääntömomenttia kontolleen. Vaimennusominaisuuksista ei myöskään ole paljon iloa pehmeällä alustalla.

Asfaltilla juokseminen ei ole niin pilvien päällä leijailua, mitä joissakin arvioissa on todettu. Kantaosa on pyöristetty, joten kannan kautta astuessa rullaaminen tapahtuu mukavasti. Juoksen päkiävoittoisesti, joten tuo ominaisuus jää hyödyntämättä. Raa’asti arvioiden pohjan ominaisuuksista jää minulla hyödyntämättä 2/3.

En ole tätä kirjoittaessa juossut pitkää lenkkiä Cliftoneilla, mutta veikkaan, että nämä ovat omiaan sellaisissa 20+ kilometrin vedoissa. Minulla alkaa tekniikka pettää hieman jo siellä 15 kilometrin lukemissa ja askellus siirtyy päkiältä lähemmäs kantaa. Sen seurauksena polvet ja selkä alkavat väsyä. Silloin Cliftonin vaimennuksista alkaa arvatenkin olemaan hyötyä.

Plussat ja miinukset

+ Paksulti vaimennusta, mutta silti todella kevyet.
+ Pitkillä lenkeillä potentiaalisesti polvien ja selän pelastus (tämä siis vielä testaamatta).

− Ei maastoon.
− Päkiävoittoisella juoksutekniikalla alle 15 km lenkeillä suurin osa hyödystä jää käyttämättä.
− Hinta toistaiseksi varsin korkea (edullisin bongaamani hinta 139 €).