Yyteri Maraton 2022

Vihdoin olin osallistumassa kotimaratonille. Tätä ennen kotia lähimpänä ollut maratonosallistuminen oli Turussa Paavo Nurmi Marathonilla, mutta viime vuosina kohteina ovat olleet Berliini, Lappi ja Tukholma. Jotenkin tyhjä ja vapautunut oli olo, kun ei tarvinnut miettiä lukuisia matkajärjestelyjä. Ajatukset pystyi keskittämään itse juoksuun valmistautumiseen.

Olin lauantaina 21.5. Yyterin leirintäalueella kilpailukeskuksessa kymmenen aikoihin. Lähtö maratonille pamahtaisi klo 11. Paitsi kotia lähinnä oleva maraton, tämä oli myös reilusti pienin maraton, jossa olen ollut. Sillä on etunsa: Juoksunumero oli noudettu kahdessa minuutissa ja viidessä minuutissa olin tarkastanut niin lähtö- kuin maalialueen.

Laitoin numeron 585 paidan rintamukseen Berliinin maratonilta hankkimillani magnettisilla kiinnikkeillä, jotka ovat verrattomasti hakaneulakiinnitystä parempi keksintö. Kofeiinipitoinen geeli vatsaan, vähän juomaa, vessakäynti, päällysvaatteet säilytykseen ja olin valmis lähtöön.

Maratonille osallistujia oli vain kourallinen, arviolta kolmisenkymmentä. Oli joukossa yksi tunnetumpi nimikin, kun Hannu Manninen oli lähtöviivalla. Lämpötila oli kohoamassa kohti pariakymmentä astetta. Puolipilvistä oli luvattu, mutta olen tottunut siihen, että pilvilupaukset maratonpäivänä eivät yleensä pidä paikkaansa. Melko pilvettömän taivaan alla saikin jolkutella. Onneksi reitin puut tarjosivat hyviä varjopaikkoja ja matkalla kävi viilentävä tuulenvire säännöllisesti.

Liikkeelle

Matkaan lähdettin kohti Kaanaan vesitornia. Sen liepeiltä reitti otti suunnan kohti Porin keskustaa. Enäjärven sivuutettuaan reitti suuntasi Metsäkulman kautta Kyläsaaren suuntaan, jossa oli toinen huoltopiste 10 km tienoilla. Huoltopisteet tarjosivat urheilujuomaa, vettä, suolakurkkuja, rusinoita ja banaaneja. Yhdellä pisteellä oli myös sieniä. Vesivadissa olevia pesusieniä, joilla sai jäähdytellä itseään. Verraton keksintö!

Kyläsaaresta reitti kääntyi takaisin Kaanaata kohden. Puolimaratonmitan lähestyessä katsoin, että kahden tunnin alitus olisi mahdollinen vauhtia kiristämättä. Vaikka mieli hieman tekikin varmistaa kahden tunnin alitusta, pidin kuitenkin järkevämpänä keskittyä kokonaisuuteen ja tasaiseen vauhtiin. Maratonillahan tässä oltiin. Kaksi tuntia tuli omasta kellosta katsoessa alitettua, mutta valitettavasti kisan mittausdatassa ei tästä ollut jälkeä (vaikka siinä hujakoilla olikin mittauspiste).

Kuten tyypillistä, ensimmäinen kierros oli melko kevyttä rallattelua. Ainakin suhteellisesti ajateltuna. Kierroksella meitä oli viiden hengen porukka, joka piti 5:30-tahtia melko tasaisesti. Seuraavalla kierroksella sainkin olla lähes yksin, kun porukka hajaantui. Itselläni vauhti alkoi hiipua tasaisesti. Tankkauspisteillä otin veden ja urheilujuoman. Suolaistakin alkoi tehdä mieli, joten nautiskelin muutaman suolakurkun. Se oli siinä mielessä virhe, että seuraavalla juoma-asemalla join neljä mukia vettä. Ja se taas oli siinä mielessä virhe, että neste hölskyi ikävästi pari seuraavaa kilometriä vatsassa.

Haasteita

Jokainen maraton on erilainen ja jokainen tuo jotain uutta. Viimeistään 30 kilometrin merkkipaalun ylitettyäni havaitsin, että selkäni on aivan jumissa. Mistä se voisi johtua? Jossain kohtaa lamppu syttyi, kun päähäni pälkähti, että olin juoksemassa samoilla kengillä kuin millä olin juossut Berliinin maratonin viime syksynä. Siihen päälle olin tallannut kenkiä vielä noin 700 juoksukilometrin verran. Ei ihme, että ensin jalat ja sitten selkä saivat toimia iskunvaimentimina. Tätä kirjoittaessani juoksua seuraavana päivänä huomaan, että iskunvaimentimet eivät ole ihan hetkessä toipuneet ja kehon jumitilat ovat joltain osin erilaisia kuin aikaisempien maratonien jälkeen.

Kenkähaasteen lisäksi maratonin toisella kierroksella kiusasi se, että kuljin ylhäisessä yksinäisyydessäni. Berliinin tai Tukholman maratonien kaltaisissa massatapahtumissa ei voi tulla sellaista hetkeä etteikö ympärillä olisi muita samassa sopassa taivaltavia. Kannustuspisteet ja rumpuryhmät ovat valloittaneet reitin varret. Nyt juoksin Meri-Porissa lintujen laulaessa. Tienylityspaikoilla seisoneet järjestysmiehet sekä tankkauspisteiden väki kannustivat ja se tuntui yllättävän hyvältä. Yksin juokseminen ja kannustuslaumojen puute söivät kuitenkin henkistä resurssia niin, että se ei ainakaan helpottanut hyvään loppuaikaan pääsemistä. Ja taas toisaalta: Viimeisen 10 kilometrin juokseminen yksinäisyydessä on oma kasvattava koetinkivensä, arvokas kokemus. Lisäksi: Olihan vallan hienoa taivaltaa Suomen suvessa, kasvillisuuden vihertäessä ja lintujen visertäessä.

Maalissa

Maalialueella vastassa oli kannustusjoukoista parhaimpia, ja odotin sitä jo viimeisen neljänneksen aikana. Siellä oli poikani appivanhempieni kanssa. Viimeiset hölkät maaliin ja vihdoin sai päästää irti jatkuvan etenemisen tarpeesta. Menin hakemaan mitalia ja myös poika sai ikioman maratonmitalin (ilmeisesti aikaisempien vuosien malli) järjestäjiltä. Hernekeitto soppatykistä syötäväksi ja oli valmis suuntaamaan kotiin.

Ajaksi kellottui 4:21:55, joka on noin 30 sekunnin päässä ennätyksestäni. Ihan oiva tulos haasteet ja suht maltilliset treenikilometrit huomioon ottaen. Berliinin maratonille, jossa kellotin ennätykseni, treenasin enemmän ja monipuolisemmin.

Sananen tapahtumajärjestelyistä

Kuten sanottu, pienissä maratontapahtumissa on omat hyvät puolensa. Ja kuten huomattu, vähäinen osallistujajoukko tuo myös tietynlaiset huonot puolensa. Ajanoton suhteen olisi toivonut väliaikoja eri mittauspisteiltä, joita oli reitin varrella ainakin kolme tai neljä. Kisakeskus oli rakennettu siten, että leirintäalueen rakennuksen vierestä sai juoksunumeron, maalialue varustesäilytyksineen ja kuuluttamoineen olivat siitä parinsadan metrin päässä, ja lähtöalue oli siitä noin 300 metrin päässä. Kuulutuslaitteisto oli sen verran heikkotehoinen, että kuulutukset eivät kuuluneet sen paremmin juoksunumerojen noutopisteelle (jossa suuri osa porukasta parveili) kuin lähtöönkään. Tämä ei sinänsä haitannut, kun kriittisin info oli myös paperilla, jonka sai juoksunumeroa noudettaessa.

Tapahtuman vapaaehtoiset olivat ystävällisiä ja tsemppihenkisiä. Niin on juoksutapahtumissa usein, mikä on yksi tällaisten kokoontumisten hienoja puolia. Huoltopisteiden tarjonta oli hyvä ja huoltopisteitä oli riittävästi (noin viiden kilometrin välein). Reittimerkinnät olivat pääosin kohdillaan. Maahan oli piirretty kuljetut kilometrit ja ne löytyivät myös tien varsilta tolpista. Jostain syystä tolpat olivat joitakin satoja metrejä eri kohdilla kuin maahan piirretyt vastaavat numerot. Maahan piirretyt nuolet ja reitin varrella olevat punanuoliset kyltit sekä järjestysmiehet huolehtivat siitä, että risteysalueilla pääsi oikeaan suuntaan. Parissa kohtaa merkintöjä ei kuitenkaan ollut ja säikähdin jo päätyneeni väärälle reitille. Esimerkiksi Kaanaan kaupan vieressä kulkee useita teitä ja siihen olisi kaivannut opastusta. Viimeinen kilometri maaliin oli myös heikosti opastettu ja meinasin kääntyä väärään suuntaan, koska punainen nuoli yllään teksti ”Yyteri maraton” osoitti sinne. Se oli kuitenkin parkkialueen opaskyltti.

Ennakkotiedot ja viestintä voisivat olla myös paremmalla tasolla. Sivustolla ilmoitettiin, että jälki-ilmoittautuminen ei ole mahdollista kun taas toisessa kohdassa mainttiin, että jälki-ilmoittautuminen päättyy tiettyyn aikaan. Ajantasaisella ja aktiivisella viestinnällä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa voisi tapahtumaan saada uutta nostetta. Itse tapahtumajärjestelyt antavat kyllä siihen aihetta, ja syytäkin. Näin hyvän kotiseututapahtuman olemassaolon soisi kaikuvan useammille korville.

Juoksun vuosi 2021!

Tuli juostua elämäni kilometrit ja oltua elämäni juoksukunnossa.

  • 2021 km.
  • Ensimmäinen polku-ultramaratonini, 66 km kerrassaan hienoissa Hetta-Pallas-kansallispuistomaisemissa.
  • Berliinin maraton, puitteiltaan upea, jossa melkoisesta takaiskusta huolimatta tuli jopa parannettua ennätystä.

Treenatessa tuli juostua muutama maratonin mittainen lenkki ja useita puolimaratonin mittaisia. Puolikkaan lenkeillä syntyi epävirallinen ennätys kahdesti peräkkäin, mutta Berliinissä saadun jalkavamman vuoksi en enää loppuvuodesta lähtenyt sitä virallisten mittausten alle tavoittelemaan. Muutenkin katsoin parhaaksi pitää jalan paranemista loppuvuoden kärkitavoitteena, vaikka lappu rinnassa juokseminen houkuttaa ja koukuttaa (lappu rinnassa säännöllisesti juosseet tietävät tämän).

Pandemia mahdollisti juoksuun keskittymisen, kun moni muu asia vuoden varrelta peruuntui. Tammikuusta syyskuulle jatkunut juoksuvalmennus auttoi sekin pitämään katseen tavoitteissa.

Juoksu on hieno ja yllättävän monipuolinen, mutta toisaalta hienolla tavalla yksinkertainen laji: Vaatteet päälle, kengät jalkaan, ulos ovesta, ja tekeminen voi alkaa.

Kokemus nimeltään Berliinin maraton

Maailman kuuden isoimman maratonin (World Marathon Majors) joukkoon kuuluvalle Berliinin maratonille päästään arvalla. Arpaonni suosi minua vuodelle 2020, mutta korona siirsi tapahtuman.

Vuoden 2021 toteutusta syyskuussa sai jännätä vielä kesällä, mutta hiljalleen koronan kurimuksen otteesta päästiin paremmin irti, kun muun muassa rokotuskattavuus parani. Punnitsin silti osallistumista tarkkaan. Päätin lopulta osallistua, koska Berliinissä ja tapahtuman järjestäjillä terveysturvallisuustoimet olivat erinomaisesti kunnossa. Käytännössä koronarokotustodistusta tai negatiivista testitulosta ja maskia kasvoilla vaadittiin useammassa paikassa.

Maratonmessut järjestettiin Templehofin vanhalla lentoasemalla. Massiivinen rakennuskompleksi mahdollisti hyvät turvavälit, vaikka osallistujia juoksuun oli 25 000. Saavuin paikalle suoraan lentoasemalta noin 9:30. Olin varautunut jonottamaan toista tuntia, mutta sisällä Templehofissa olin jo vartin jonottamisen, ja kahden tarkastuspisteen läpikäynnin, jälkeen.

Alueen perukoilta kävin noutamassa juoksunumeroni sekä kenkään kiinnitettävän seurantasirun. Samasta tilasta sain myös erikseen tilaamani finisher-paidan ja magneettiset kisanumerokiinnikkeet (jotka totesin juoksun aikana ja sitä ennen huomattavasti klassisia hakaneuloja paremmiksi).

Ulkona Templehofista olin jo kymmenen aikaan. Taksi majapaikkaan Gendarmenmarkt-aukion suunnalla. Taksikuski totesi lähes kuolemattomasti: You run 42 kk, huh? I’m a tobacco man. I run 500 meters. Then all out.

Huoneeseen päästyäni päätin suunnata kevyelle lenkille. Juoksin Deutscher Dom -kirkon maalla ja erehdyin ihastelemaan kirkkoa. Yht’äkkiä löysin itseni kiviseltä kirkkomaalta nelinkontin. Olin kompastunut johonkin kivetykseen tai vastaavaan. Vasenta nilkkaa jomotti. Könkkäsin takaisin hotellille.

Huoneessa laitoin kompressiosukan jalkaan ja pidin jalkaa koholla. Pyysin aulabaarista jäitä pussiin ja sidoin pussin nilkan ympärille. Nilkka oli reilusti turvonnut ja siihen sattui kävellessä.

Maratonpäivän aamu

Aamu valkeni ja nousin sängystä seisomaan. Vasen jalka ei tuntunut kantavan. Hypin yhdellä jalalla aamutoimille. Nilkka onneksi vetreytyi kävellessä ja sitä varovasti pyöritellessä. Menisin lähtöviivalle ja katsoisin, mitä tapahtuu.

Hotelli oli aikaistanut aamiaistaan maratonin vuoksi tunnilla ja olin syömässä kello 5:30. Vähän muroja, voisarvea, sämpylää: vaaleaa höttöä. Kahvia. Lähtöryhmäni lähtisi liikkeelle vasta 10:30.

Kävelin pari kilometriä lähtöalueen tuntumaan Brandeburgin portin viereen. Hölkkäsin kevyesti Tiergartenin poluilla, Goethen patsaan valvovien silmien alla. Vasen nilkka tuntui hölkätessä kivuliaalta ja erikoiselta.

Yhdeksän aikaan menin portista sisään juoksijoille tarkoitetulle alueelle. Valtiopäivätalon länsipuolella oleva laaja kenttäalue tarjosi väljyyttä huolimatta siitä, että paikalla parveili kymmeniätuhansia juoksijoita. Siirryin hiljalleen lähtöalueelle, johon pystytetystä näytöstä pystyi seuraamaan kärkiryhmän juoksua. Ilman lämpötila oli kohonnut jo lähemmäs 20 asteeseen ja päivän aikana se tulisi ennusteiden mukaan kohoamaan 25:een. Pilviä ei ennuste taivaalle tarjonnut.

Vihdoin juoksemaan

Kahden vuoden odotus oli vihdoin päättynyt, kun lähdimme liikkeelle kohti Voitonpylvästä. Nilkka pysyi mukana, se tuntui koko ajan paremmalta.

Viiden kilometrin juoksun jälkeen kipua ei enää juuri tuntunut. Koko juoksun ajan tapitin kuitenkin maata tiukasti, sillä kompastuminen tai vaikkapa muovimukiin liukastuminen olisi melko varmasti ollut juoksun päättävä kohtalokas tapahtuma.

Tavoitteeni oli ollut juosta alle neljän tunnin. Treenien perusteella hapenottokyky ja lihaskunto olivat tämän vaatimalla tasolla. Nilkkavamma hidasti vauhtia ehkä jonkin verran, mutta suurempi haaste oli edessä.

Olin treenannut 2 – 10 asteen lämpötiloissa. Nyt lämpömittari oli kavunnut kesälukemiin ja saimme nauttia varsin lämpimästä säästä. En tiedä, oliko se vai mikä syypäänä, mutta nesteet ja geelit eivät tuntuneet imeytyvän aluksi normaalisti. Otin myös geeliä ehkä liikaa ja liian nopeasti.

Kun vauhti alkoi selvästi hyytyä 20 ja 30 kilometrin välillä, aloin juoda ja nauttia geeliä hitaammin, rauhassa. Lopulta myös join enemmän kuin mitä olin aluksi suunnitellut, ja viilensin päätä säännöllisesti vesimukillisella.

Matka jatkui berliiniläisten tsempatessa hurjasti katujen varsilla. Jos katsoin sivustaseuraajaa silmiin, sieltä tuli takuulla ”go Jani!”-tsemppaus (juoksijoiden nimet olivat numerolapuissa). Matkalla näkyi myös jos jonkinlaisia kannustuskylttejä. Aika ajoin rumpu- tai puhallinryhmä, tai kitarabändi, tarjosi tahteja juoksuun. Hain varjopaikkoja puiden ja talojen katveesta.

30 kilometrin jälkeen meno muuttui helpommaksi syystä tai toisesta (energian imeytyminen, lämpöön tottuminen, juoksun zen…?). Keskivauhti parani 22 sekuntia kilometriä kohden väillä 30 – 35 km ja siitä vielä 12 sek. / km välillä 35 – 40 km.

Kun Brandenburgin portti ilmestyi näkyviin erään kulman takaa, kaikki tuska katosi. Vaikka jalat etenivätkin tässä kohtaa jo raskaasti, tieto siitä, että pian ylittyisi maaliviiva toi lapsenomaisen riemun liikkeeseen (vaikka tätä eivät loppusuoralta otetut kuvat todistaisikaan).

Maalisuoralla. Taustalla Brandeburgin portti.

Maaliviivan ylitin takaiskuista huolimatta ajassa 4:21:23, mikä paransi viimevuotista ennätystäni 41 sekuntia. On turhaa ajatella, mitä aika olisi ollut, jos en olisi venäyttänyt nilkkaani tai jos lämpötila olisi ollut maltillisempi, mutta ajattelenpa silti. Vessatauko jonotuksineen ensimmäisen kolmanneksen aikana maksoi sekin muutaman minuutin.

Berliinin maratonista tapahtumana

Sitä tulee helposti ajatelleeksi, että 25 000 juoksijan (ja normaaliaikana vieläkin isompaan) juoksutapahtumaan osallistuminen tarkoittaa tuntien jonottelua ja asioiden säätöä. Toisin sai kuitenkin todeta: Järjestelyt sujuivat paremmin kuin useamman 10 – 20 kertaa pienemmän tapahtuman kohdalla.

Asiat oli mietitty loppuun asti, vaikka niin järjestäjien kuin osallistujien lisähuolena oli tällä kertaa myös koronavirus ja sen vaatimat terveysturvallisuustoimet. Tapahtumassa oli vapaaehtoisia sankoin joukoin ja esimerkiksi messuilla juoksunumeroja jaettiin kymmeniltä pisteiltä.

Reitti ympäri Berliiniä oli hieno, nopea ja historiallisten rakennusten reunustama. Parasta kuitenkin olivat berliiniläiset. Vaikka erään Berliinin maratonkonkarin mukaan kannustus ei ollut mitään normaaliin nähden, oli sekin kuitenkin jo isointa ja äänekkäintä, mitä olen nähnyt. Erään kannustajan kyltissä luki we’ve missed you, olemme kaivanneet teitä. Se kyllä kuului ja näkyi.

Hieno kokemus.

NUTS Ylläs-Pallas 66 km ensikertalaisen jaloin

762-metrinen Laukukero dramaattisine varjoineen tarkkaili hiljaa oikealla puolella, kun laskettelimme alas neljän kilometrin mittaista baanaa Pallaksen Pyhäkerolta kohti maalia Pallastunturin hotellialueella.

Sitä ennen polkujuoksukenkien oli taottava 62 kilometriä läpi kerojen ja kurujen.

Lähtö oli Hettasta perjantaina 9.7. kello 12. Sitä edelsi pitkä matka Porista kahdella junalla ja kahdella bussilla lähtöasetelmiin. Lapissa oli ollut hiljattain ennätyshelteitä ja kisaviikon aikana tulikin tuijotettua ennusteita silmä kovana. Ennusteet näyttivät juoksupäivälle 20 asteen lämpötiloja ja pilvistä taivasta. Lähes täydellistä, jos toteutuisi. Lähipäiville oli ennustettu myös ukkosmyrskyä. Kaatosateen läpi ajettiin onneksi jo edellisenä päivänä Äkäslompolon kisakeskukseen saavuttaessa.

Perjantain sää paljastui ennusteiden mukaiseksi. Neste- ja pieni hiilihydraattitankkaus oli hoidettu ennen kisaa asianmukaisesti. Treeniäkin oli alla vuoden alusta lukien reilut 1200 kilometriä. Porin maastot eivät tosin tarjoile suuremmin mäkiä, joten treenin osuvuus tulevaan reittiprofiiliin oli kysymysmerkki.

Kysymysmerkeistä suurin oli kuitenkin noin kuukausi aikaisemmin venäyttämäni nilkka. Fysioterapeutti oli teipannut nilkkaa kinesioteipillä ja olin testannut teipin toimivuutta jo pari viikkoa aikaisemmin. En ollut kuitenkaan uskaltanut taivaltaa kovin teknisiä polkuja, jotta kisa ei jäisi väliin.

Kolmas kysymysmerkki oli suhteellisen heikosti nukutut yöunet, sillä Suomea paahtanut helleaalto ei varsinaisesti parantanut unen laatua. Heikompia unia kertyi alle viikon ajalta. Yöjuna Tampereelta Rovaniemelle ei sekään tarjoillut missään määrin hyvää unta.

Vihdoin liikkeelle

Mieli oli kaikesta huolimatta korkealla lähdön lähestyessä – Olihan tätä odotettu jo toista vuotta. Tarkoitus oli osallistua karkeloihin kesällä 2020, mutta kuten niin monet muut tapahtumat, myös sen koronapandemia oli pakottanut pois kalenterista. Fiilis oli Hettassa korkealla itse kullakin. Takuulla moni oli odottanut tätä hetkeä.

Liikkeelle lähdettiin autotietä pitkin ja ensimmäiset viisi kilometriä tarjoiltiin asfalttipäälysteisenä. Sitten käännös hiekkaväylälle, joka ylitti pian Ounasjoen. Etenimme helppoa väylää pitkin jo reilun 11 kilometrin päässä sijainneelle Mustavaaran huoltopisteelle.

Täytin siellä etupulloni (2 x 4 dl). Puolentoista litran juomarakko oli täynnä jo lähdössä, ja lataisin sen vasta Ketomellan huollossa. Pääeväänä minulla oli 11 pakettia Noshtin Vauhtikarkkia (energiamarmeladia). (Älä kysy, miksi noin paljon, en tiedä itsekään.) Lisäksi minulla oli neljä Clif Bar -patukkaa ruokaisampiin hetkiin, pari lakupatukkaa sekä suolapähkinöitä (jotka osoittautuivat tarpeettomiksi).

Pian huoltopaikan jälkeen tuli eteen ensimmäinen nousu Ounastunturin Pyhäkerolle. Sieltä laskettelimme alas Sioskuruun. Maasto oli kovin kivistä ja olin päättänyt, että varsinkaan alkumatkan kivikkoisilla osuuksilla en turhaan riskeeraisi nilkkaani.

Reitti jatkui Siosvaaran ohi ja 24 kilometrin kohdalla saavutimme Tappurin autiotuvan. Tappurilta Ketomellan huoltopisteelle reilun 31 kilometrin kohdalla taivalsimme mielestäni reitin ikävimmän osuuden. Se oli kapeaa ja paikoin kovin juurakkoista metsäpolkua. Metsä kuhisi paarmoista ja mäkäräisistä, jotka jostain syystä näyttivät olevan mieltyneet makuuni. Juoksupari Tomiin ne eivät juuri edes koskeneet. Laskin reissun jälkeen jaloistani 111 puremaa.

Letka eteni välillä hölkäten ja vähän väliä laitettiin kävelyksi, joka rikkoi rytmin (ja toi verenhimoiset sittisontiaiset sekä satiaiset kimppuun). Kapea polku ei tarjonnut paljoa ohituspaikkoja.

Nesteytyshaasteita

Vihdoin Ketomellassa!

Olin juonut kaikki kantamani nesteet ja latasin uuden satsin (2,3 litraa). Söin suklaata ja sipsejä. Korjasin juoksurepusta irti lähteneen juomarakon letkun magneettikiinnikkeen. Suunto 9 sekoili viidennen kerran ja koetti kalibroida kompassia lennosta.

Matka jatkui ihan mukavia hiekkapolkuja pitkin kohti Hietajärven uimarantaa. Melkein teki mieli pulahtamassa käydä. Hietajärvi sivuutettin lännestä ja pian nousimme Seipposen selkään. Reitti kääntyi kohti reilun 42 kilometrin kohdalla olevaa Hannukurun tupa-aluetta.

Jossakin Hannukurun jälkeen aloin miettiä, miksi energiat tuntuvat olevan vajaana ja mieli hieman maassa, vaikka olin syönyt jo ylimääräisiä energioita. Tomin kanssa asiasta keskusteltuani tajusin, että en ollut juonut tarpeeksi.

Siispä juoden. Pian olo oli parempi, mutta kävi myös niin, että olin pian juonut kaikkin nesteeni. Ketomellan huolto oli reitin viimeinen. Onneksi tiesin jossain kurussa olevan pari helposti saatavilla olevaa tunturipuroa.

Lumikeron päällä.

Ensin nousimme kuitenkin Ounastunturin korkeimmalle kohdalle Lumikerolle. Sieltä etenimme kivikkojen kautta Montellin majalle, josta edelleen Nammalankurun kautta Jäkäläkeron länsirinteitä pitkin Rihmakurulle. Jossakin kurussa latasin raikasta tunturipuron vettä suuhun, juomapulloihin ja hattuuni.

Kero-kuru-kero-kuru. Menimme ylös-alas-ylös-alas. Paljoa ei reitti tasaista baanaa tarjonnut, tosin ei se ollut oletuskaan. Reitti oli aavistuksen liian kivinen ja tekninen makuuni (ts. harjoitusolosuhteisiini) nähden. Ylämäet kävelimme suosiolla. Nousua kertyikin mittareihin noin 1700 metriä. Laskuosuuksia hölkkäsin, jos kivikko salli.

Kohti maalia

Keroille kavutessa tuli useamman kerran koettua valehuippuilmiö: ”Tuossa se huippu on”, totesimme – vain päästäksemme huomaamaan, että ”huipun” päältä näkyi seuraava huippu. Jonka päällä saattaisi taas todeta, että ei sekään huippu ollut.

Viimeinen huippu tai ei, olimme joka tapauksessa saavuttaneet Pallaksen kerot. Reitti kulki Taivaskeron ja Pallaksen Pyhäkeron välistä. Takki ei varsinaisesti tuntunut vielä tyhjältä, vaikkakin olin taas juonut nestesäiliöni tyhjäksi.

Kisakello lähestyi 12 tunnin aikaa, kun aloitimme laskeutumisen maaliin. Maalialueen kuulutukset alkoivat kuulua rinteeseen ja kellossa ilmoitettiin olevan aikaa vielä viitisen minuuttia ennen keskiyötä. Maalin ylitin ajassa 11:57:40.

Jälkipohdinnat

Olen tyytyväinen juoksuun kokonaisuutena, ja kokemuksena. Nilkka nyrjähti astetta pahemmin vasta loppulaskussa, kun juoksin isomman kiven päälle. Oli ehkä viisasta säästellä nilkkaa alkumatkasta, vaikka se maksoikin reilusti minuutteja – tai tunteja.

Selkeä virhe oli veden liian vähäinen juominen, joka kostautui hetken aikaa yleisenä velttoutena ja mielen harmautena. Huoltopisteillä olisin voinut juoda enemmän, ja lisäksi mukana olisi ehkä ollut hyvä kantaa vielä yhtä tai kahta ylimääräistä pulloa veden kuljettamiseksi.

Kone itsessään olisi jaksanut luullakseni nopeampaa tahtia, koska maaliin juostessa olo tuntui edelleen varsin energiseltä. Ja koska koko ukko palautui juoksusta nopeammin kuin varmaankaan yhdeltäkään asfalttimaratonilta aikaisemmin.

Ennen juoksua yksi ajatus oli päästä katsomaan hienoja maisemia, mutta mikäli keskittyy täysin juoksuun, ei maisemien takia matkaan kannata lähteä: Harvassa kohtaa niitä ehtii ertyisesti ihailla.

Valoa juoksutunnelin päässä & valmennusoppeja

Vielä ei kannata täysillä innostua, mutta varovaisesti positiivisella ajatuksella voi olla. NUTS Karhunkierros voidaan järjestää, mikä saattaa lupailla hyvää myös NUTS Ylläs-Pallaksen kohdalla. Kaikki tietysti riippuu tilanteen kehityksestä ja alueellisista rajoituksista (Karhunkierros on Rukalla Pohjois-Pohjanmaalla, Ylläs-Pallaksen Hetta-lähtö käsivarren Lapissa).

Berliinin maratonin järjestäjiltä tuli viesti, että he pyrkivät järjestämään tapahtuman ja mahdollistamaan osallistumisen jonkinlaisella todistusmenettelyllä (rokotus, negatiivinen testi). Pidetään peukkuja.

Alkuvuosi on edennyt juoksun osalta hyvin. Mittarissa on tätä kirjoittaessa 855 km. Jos sama tahti jatkuu, edessä lienee henkilökohtainen ennätysvuosi. Joskus harrasteen alkuaikoina taisin tahkota 1600 kilometrin vuoden. Silloin laskenta perustui taulukkoon, johon kirjasin matkat Eniro mapsilla kartoittaen.

Nyt helmikuussa juoksin vain noin puolet alun perin suunnitellusta, kun vasen pohje teki tenän erään pidemmän lenkin aluksi. (Juoksin tietysti pitkän lenkin siitä huolimatta loppuun.)

Lääkärillä tarkastus, ettei kyseessä ollut laskimotukos. Ei ollut, mutta toista viikkoa piti parannella. Etenin varovasti, ettei homma pitkity. Usein innostus uhkaa viedä voiton, juoksu jatkuu liian aikaisin ja vaivan parantelu pitenee. Maltti on näissä valttia, vaikka juoksupolun kutsu kuumottaakin mielessä.

Juoksuvalmennuksen oppeja

Alkuvuodesta totesin, että työnantajan tarjoama liikuntaetu uhkaa hapantua käsiin, kun tapahtumia perutaan. Löysin Jalanjälki-juoksuvalmennuksen, johon liikuntaetumme kävi maksutapana.

Olen edennyt herrojen Rautiainen ja Simpanen toimittamin juoksuohjelmin tammikuusta eteenpäin. Ohjelmaa tarkastellaan uudestaan neljän viikon välein (tai esimerkiksi pohjevammoja kohdatessa).

Juoksuohjelman seuraaminen on opettanut minulle ainakin seuraavia asioita.

Hitaasti on vaikeaa, mutta tärkeää juosta

Ohjelmassa on ollut esimerkiksi lenkki alle 125 sykkeellä. Kiroilutti metsän siimeksessä kovin, kun kevyinkin hölkkä vei sykkeen yli tuon rajan. Kävellen sykkeet tippuivat niin paljon alle, että halusin laittaa taas juoksuksi. Vain huomatakseni, että ollaan jälleen yli. Hitaat peruskuntolenkit (PK1) ovat kuitenkin yksi kokonaisuuden suola. En aikaisemmin uskonut, että hitaasti juoksemalla voi palautua, mutta näin se tuntuu menevän.

Kehonhuolto helpottaa oikeasti tekemistä

Olen tietenkin lukenut kehon huoltamisen tärkeydestä vuosia, ja venytellytkin satunnaisesti, mutta vasta Jalanjälki-ohjeiden ja ohjelman ”pakottavuuden” kautta olen saanut todeta, että kehonhuolto on todella tärkeää. Ei pelkästään juoksun, vaan myös istumatyöni vuoksi.

Vauhtikestävyyden kehittäminen parantaa koko vauhtiskaalan tekemistä

Tästäkin olen tietenkin lukenut vuosikaudet. Sitten olen (tietenkin) laittanut ohjelmaani vauhtikestävyyslenkkejä ja intervallivetoja. Sitten olen VK-päivänä lähtenyt tekemään ja todennut, että tämä tuntuu ikävältä. Sitten olen päätynyt jurnuttamaan sitä täysin samaa tahtia kuin aina ennenkin. Heh. Olen sen luonteinen, että kun juoksuohjelma antaa harjoitteen tehtäväksi, teen sen tarkasti annetuilla ohjeilla. Vauhtikestävyys kerran-pari viikkoon maistuu oikein hyvältä ja on usein viikon treeneistä jopa odotetuin.

Koko vauhtiskaalalla juokseminen vähentää jumeja, lisää motivaatiota ja kehittää

En sano enää kolmannen kerran, että tämäkin on ollut teoriatasolla tuttu juttu. Nyt, kun viikko-ohjelmassa on ollut pitkää hidasta lenkkiä, keskipitkää ja melko nopeaa, nopeahkoja intervalliharjoitteita ja sähäkkiä spurtteja, olen huomannut kehittyväni täysin uudella tavalla. Mausteeksi sopivat myös mäkivoittiset treenit (merkinnän kuvassa juoksemassa kasaan 1000 nousumetriä Kuopiossa Puijolla), eri maastot ja väliin tietty muutkin liikuntaharrasteet. Eri vauhtien käyttäminen tuntuu myös vähentävän yleisjumitusta ja pitävän motivaation yllä aivan uudella tavalla.

Kevytretkeily ja ”big three” eli kantolaite, makuusysteemi & majoite

Olen ostanut ajatuksen kevytretkeilystä: Miksi raahata painavaa tavarakuormaa, kun on mahdollista selviytyä keveämmin? Alla piilee toinen, kiinnostavampi näkökulma: Tulemme itse asiassa varsin vähällä ihan hyvin toimeen. Ajatuksen ostin viimeistään luettuani Ossi Määtän mainion Kevytretkeilijän oppaan.

Retkeilyssä keventäminen kannattaa aloittaa kolmesta suuresta, joita ovat:

  1. Kantolaite
  2. Makuupussi ja -alusta
  3. Majoite

Minulla on pyöräretkeilyä (bikepacking) varten hankittu varustus. Nyt kiinnostuksen kohteena on vaellus kävellen, ja mahdollisesti juosten (fastpacking). Näitä varten tarvitsen repun (juoksuvaellukseen todennäköisesti toisenkin).

Varusteiden keventämisen mahdollisia kustannuksia ovat ainakin käyttömukavuudesta tinkiminen, kulutuskestävyydestä karsiminen (usein, mutta ei aina, kevyempi kangas kestää kulutusta huonommin) sekä kovempi hinta.

Lähtötilanteessa big three:ni painaa:

  1. Kantolaite: Ei ole
  2. Makuupussi ja -alusta: Carinthia Tropen 1100 g + Therm-a-Rest NeoAir Xtherm regular 430 g = 1530 g
  3. Majoite: Robens Arrowhead 1800 g

Pelkän painon vuoksi en ehkä olisi lähtenyt päivittämään, mutta Carinthian Tropen -makuupussi on jättänyt minut kylmäksi Suomen kesäyössä, vaikka ylläni on ollut lisäksi meronivillakerrasto. Arrowhead-teltta on puolestaan melko ahdas minulle, enkä ole saanut tuuletusta oikein kuntoon.

Reppu: Osprey Exos 58

Repuksi valikoitui Ospreyn Exos 58 (1230 g / n. 170 €). Vaatimuksina oli hieman kestävämmillä kankailla varustettu ja kohtalaista tukea tarjoava reppu, johon mahtuu noin 60 litraa ja jolla kantaa tarvittaessa noin 15 kiloa (Exos kantaa 18 kg). Budjetti oli pari sataa ja repun tavoitepaino 1000 – 1200 g.

Vaihtoehtoina pyörittelin myös näitä:

  • Osprey Levity (60 l, 900 g, 200 €, mutta liian vähän tukea(?))
  • Gossamer Gear Mariposa 60 (60 l, 920 g, 300 €; liian kallis eikä tuuletusta selässä)
  • Zpacks Arc Haul Zip (64 l , 780 g, 288 € + alv ja tullimaksu USA:sta = n. 400 €; liian kallis)
  • Granite Gear Blaze 60 (60 l, 1350 g, 320 € + alv ja tullimaksu UK:sta; liian kallis & painava)
  • Atom Packs The Mo 60 l (900 g, n. 316 eur + alv ja tullimaksu UK:sta; liian kallis)

Makuupussi: Kustomoitu Cumulus LiteLine 400

Vaatimukset makuupussille olivat: Comfort-lämpötila nollan tuntumassa, paino 800 – 900 g, kankaat vähän kestävämpää sorttia, kosteuden kestävyyttä ja hinta alle 400 €.

Vertailin esimerkiksi seuraavia:

  • Rab Ascent (comfort 1, paino 1060 g, hinta 240 €)
  • Mammut Nordic Down 3 Season (comfort 0, paino 1000 g, hinta 270 €)
  • Cumulus Panyam 450 (comfort 0, paino 810 g, hinta 275 €)
  • Marmot Phase 20 (comfort -1, paino 660 g, hinta 370 €)

Valinta olisi ollut varmaan Marmotin Phase 20, jos sitä olisi ollut saatavilla jossakin. Toisaalta Marmotin keveys on saatu aikaan esimerkiksi ohuilla kankailla ja halusin panostaa hieman kestävämpään pussiin.

Päädyin tilaamaan Cumulukselta LiteLite 400 -pussin (vakiona comfort 2, paino 705 g ja hinta 249 €) seuraavilla kustomoinneilla:

  • Lisäuntuvaa sen verran, että comfort-arvoksi tuli 0
  • Untuvaksi kosteutta sietävää hydrofobista untuvaa
  • Ulkokankaaksi kosteutta pitävä Pertex Quantum Pro 36 g

Painoa pussille tuli 786 g ja hinnaksi postikuluineen 392 €.

Teltta: 3F UL Gear Lanshan 2 Pro

Teltan vaatimuksia olivat suhteellisen kevyt paino (maks. 1000 g luokkaa), tilavuus, hengittävyys ja ainakin yksi telttaeteinen (absidi). Keinuin kauan kupoliteltan ja sauvojen varaan pysytettävän teltan välillä.

Kupoliteltoista kiinnostavin olisi ollut Nemo Hornet 2P, hinta noin 400 €.

Lähes oikopäätä olisin hankkinut joka paikassa hehkutetun Durstonin X-Mid 2P -teltan, mutta sitä ei ole saatavilla mistään ja tulevat erät myydään loppuun hetkessä.

Zpacksin Duplex olisi myös ollut kiinnostava, mutta sen hankintaa rajoittivat samat asiat kuin Zpacksin repunkin: Tilaus Yhdysvalloista ja sen mukanaan tuomat arvonlisäverot sekä tullimaksut.

Kelailin aikani Redditiä ja katselin YouTube-videoita. Päädyin hankinnassa Kiina-ihmeeseen eli Lanshan 2 Pro -telttaan. Painoa sillä on tarvikkeineen noin 1100 g, hinta noin 170 €. Sisäänkäyntejä ja absideja on kaksi, ja tilaa kuin pienessä palatsissa.

Lanshan pystytetään vaellussauvojen varaan, mutta olin sellaisetkin juuri hankkinut. Teltta ei kuitenkaan taida palvella pyöräilykäytössä, ellen saa sauvoja taiteltua jotenkin näppärästi mukaan. Sauvat painavat noin 200 g kappaleelta, joten niiden kanssa telttavarustuksen yhteispaino nousee 1500 grammaan. Vaeltaessa sauvat ovat toki joka tapauksessa mukana.

Päivitetty big three

  • Kantolaite 1230 g
  • Makuupussi ja -alusta 786 g + 430 g = 1216 g
  • Majoite 1100 g
  • = 3456 g

Teltan ja makuupussin päivittämisen myötä painosäästöä tuli 1014 grammaa. Kolmen suuren yhteispainon referenssinä voi pitää Kevyretkeilijän oppaan mukaan 3 – 4 kilogrammaa, joten sikäli päivitys oli onnistunut.

Painoa saan viilattua vielä ainakin hieman alas poistamalla Exoksesta muutaman ylimääräisen osan ja kenties vaihtamalla teltan vakiotarvikkeita kevyempiin.

Toivon samalla nukkumismukavuuden lisääntyvän roimasti vilunväreheräilyjen poistumisen, majoitustilan lisääntymisen sekä ilmastoinnin parantumisen myötä. Varmaa on, että patikointimukavuus paranee kilon kevenemisen myötä.

Kuva: Sayan Nath / StockSnap

10 vuotta käyttämäni Endomondo lopettaa toimintansa & puolimaraton kallo murtuneena

UnderArmour (UA), joka hankki Endomondon taannoin, ilmoitti lopettavansa Endomondon toiminnan tämän vuoden loppuun mennessä.

Esimerkiksi juoksujen seurantaan sopiva sovellus on ollut taantumustilassa jo pitkään. Palvelussa ei ole nähty juuri ominaisuuksien kehittymistä.

Silti harmittaa hieman, sillä olen käyttänyt Endomondoa vuodesta 2010 lähtien ja sinne on tallennettu monta merkityksellistä juoksua. Statistiikan saa ulos esimerkiksi Stravaan ilmeisesti vain juoksu kerrallaan. UA tarjoaa toki treenihistorian saumatonta siirtoa toiseen omaan palveluunsa.

Viimeisen vuoden ajan olen käyttänyt Suunnon omaa palvelua, koska ranteessa on keikkunut Suunto 9 Baro. Suunnon palvelusta lenkit synkronoituvat Stravaan, mutta myös Endomondoon. Siksi Endoon, koska Stravan ilmaisesta versiosta ei tunnu löytyvän näkymää esimerkiksi vuosistatistiikkaan. Endossa statistiikkaa on ollut näppärä seurata. Alla lukemiani vuodesta 2010.

Kuten näkyy, välissä on muutama vuosi, jolloin minua ei kiinnostanut seurata juoksuja mittarilla. Pari vuotta taisi vierähtää juoksun saralla lähinnä ylämäkisprinttejä ja tabata-intervalleja tehdessä. Tässä vielä viime vuosien statistiikka:

Puolimaraton halvausoireissa sairaalan ympäri

Ehkä itselleni merkityksellisin Endomondoon tallentunut juoksu on puolimaraton sairaalan ympäri. Olin murtanut kalloni ja minulla oli vasemmassa jalassa halvausoireita sekä vasemmassa silmässä jotain hermovikaa – näin kaiken kolmena.

Ennen onnettomuutta olin ilmoittautunut puolimaratonille, jonne minua ei ymmärrettävistä syistä päästetty. Kysyin kuitenkin hoitajilta, voisinko juosta puolikkaan sairaalan maisemissa. ”Jos pysyt näkyvissämme koko ajan”, kuului vastaus. Niinpä juoksin (ja kävelin) ihan jokusen kierroksen ympäri sairaalan (vauhti jäi melko hitaaksi):

Kartasta ei oikein ota selvää, kuinka monta kierrosta tuli juostua. Tällaiset muistiinpanot olen juoksuun tehnyt:

  • I was about to attend today to Helsinki City Run half marathon, but couldn’t attend due to skull fracture.
  • Two main things that affect to walking are nervous problems in left leg that cause some sort of paralyzing problems (feels like wooden leg) and nervous problem with right eye.

Sairaalajuoksun lisäksi Endoon on tallentunut niin ensimmäinen puolimaratonini kuin tietysti tärkeää dataa kehittymisestä harrasteen alkuvuosilta. Ehkä vielä jonkinlaisella työllä ne ehtii tuolta pelastamaan.

SAUL SM-maraton (Finlandia Marathon) 2020 – Oma ennätys ja SM-mitali!

Herran vuonna 2020 Jyväskylässä paransin maratonin ennätystäni 28 minuuttia, ja sain osana joukkuetta SAUL:n SM-pronssia!

SAUL SM-maratonin pronssia 2020
SAUL SM-maratonin pronssia 2020.

Tavoitteena oli juosta ensimmäinen maratonin puolikas vauhdilla 6:30 ja toinen 6:10 – loppuajaksi siis 4:27 h. Kävi kuitenkin niin, että ensimmäiset 21 km etenin vauhdin 5:45 molemmin puolin ja jälkimmäisen puolikkaan hiipuen kohti 6:20 – 6:50 kilometrivauhtia. Mutta kas vain: Loppuajaksi 4:22:04!

Juoksulta varustesäilytyksen tiloissa palautuessa kuuluttaja ilmoitti vielä, että kolmihenkinen joukkueemme (merkinnän kuvassa) oli tullut kolmanneksi Suomen Aikuisurheiluliiton (SAUL) SM-maratonin M35-ikäsarjassa. Joten reissusta tuli vielä prossinen SM-mitali kaulaan. Minä oli sarjamme ainoa M35-ikäsarjalainen. Jouni ja Raimo ovat kokeneempaa kaartia, mutta he tuloksemmekin tekivät neljän tunnin pinnassa olevilla ajoillaan.

Jossain 30. kilometrin kohdalla Finlandia Marathonin reittiä. Taustalla Jyväsjärvi. Kuva: Antti Saarimaa.

Finlandia Marathonin reitti kiertää neljästi Jyväsjärven ympäri. Oikein hienoa rantamaisemaa. Jyväskylän keskustaa pääsee ihailemaan monesta kuvakulmasta. Matkalla on muutamia mäkiä, jotka viimeisellä kierroksella laittoivat jo kävelemään.

Sää oli melko tuulinen ja sen tunsi etenkin Lutakonaukiolla olevaa maalia kohti käännyttäessä: Reitti kulki tiukasti rantaa pitkin ja puhuri kävi järveltä. Pari kertaa juoksijat saivat kevyttä sadetta niskaan. Piristi mukavasti.

Kun lähes kaikki asiat sujuvat maratonilla

Ennakkotankkaus ja kilometrien vähentäminen viimeisillä viikoilla toimivat. Toiseksi viimeisellä juoksin noin parikymmentä kilometriä, viimeisellä enää viisi. Maratonviikon join reilummin nestettä ja torstaina tankkasin hiilihydraatteja marjasopan, mehun ja karkkien muodossa. Maratonpäivän aamiaisen suunnittelin tarkasti (ts. sain Juoksija-lehdestä kaavan: mustikkakeittoa, appelsiinimehua, kananmuna, vaaleaa leipää juustolla, riisipuuroa hillolla, banaani, kahvia) . Myös maratonviikko tuli nukuttua hyvin. Jopa itse kisaa edeltänyt yö meni varsin mallikkaasti.

Jalkaan hyvin sisäänajetut kengät. Jalkateriin vaseliinia ja päälle kompressiosukat.

Heti startissa tuli ensimmäinen pieni mutka: Suunto 9, jonka varaan olin laskenut tahdituksen, vaati kompassin kalibrointia. Piti pyöritellä laitetta kahdeksikon muotoisella liikeradalla. Ei oikein onnistunut vauhdissa. Hetken aikaa härveliä veivattuani se suostui aloittamaan mittauksen.

25 kilometriä eteni kevyesti. Kolmenkympin kohdalla tämä vasta alkaa, toistelin itselleni.

Numerolapun hakaneula alkoi jauhaa rintaa kipeästi (ei teippauksia – muistin asian vasta kisaa edeltävänä iltana, eikä meillä ollut laastaria saati muuta teippausmateriaalia). Se oli kuitenkin pientä vasemman hartian säteilevään kipuun verrattuna.

Happi kulki ja jalatkin kestivät suht hyvin, mutta hartiaan painoi. Pyörittelin kättä ja veri kiersi hetken vähän paremmin. Tukholman maratonille valmistautunessani kävin niska-hartiahieronnassa, koska olin todennut tuon alueen menevän ensimmäisenä jumiin pitkässä juoksussa. Syy on varmaankin konttorityössä yhdistettynä ylävartalon treenin puutteeseen. Jatkossa täytyy muistaa hieronta. Ja jatkossa täytyy ottaa jokin kahvakuulahomma tai muu vastaava rutiiniksi – jo näyttöpäätetyönkin vuoksi.

Jossain 32. kilometrin kohdalla se vasta alkoi

Se on erikoista, kun vielä 25. kilometrin kohdalla voi iloisesti rallatella, että nyt tulee ennätys, nyt laitetaan vaan tossua toisen eteen kepeästi. Siitä seitsemän kilometriä eteenpäin ja sitä miettii, että eihän tämä etene yhtään. Jalat tuntuvat vastustavan jokaista askelta vastalausein, jotka ovat askel askeleelta painavampia.

32. kilometrin kohdalla päätin, että raahaudun 35 kilometrin paalulle. Siinä päätin, että 37 km paalu olkoon seuraava etappi. Jossain siellä main taustalta tuli 51. maratoniaan juokseva konkari. Vaihdoimme pari sanaa ja hän ehdotti kävelemään mäen. Konkari totesi, ettei tässä enää alle neljän tunnin pääse. Sanoin ennätykseni olevan 4:50. Siihen konkari totesi heti, että sinähän rikot ennätykseksi kirkkaasti.

Tuosta kohtaamisesta, noista sanoista ja loppujen mäkien kävelystä sai yllättävän paljon uutta virtaa viimeisille kilometreille.

Maalia kohti hitaasti, mutta varmasti. Aika hiipui parilla viimeisellä kilometrillä seitsemään minuuttiin. Vielä muutamat mutkat maalisuoralle ja siellä jonossa maaliin. Käteen runsas eväspussi ja kohti varustesäilytystä. Siellä sain repun kouraani, istuin tuolille ja korkkasin eväspussista palautusjuoman.

APK-maratoonarit SAUL SM-pronssia
APK-maratoonarit saivat SAUL SM-pronssia 2020!

Kohta kuuluteltiin joukkuesarjan sijoituksia. ”M35-sarjan joukkuekisassa kolmanneksi tuli….APK-maratoonarit!” Meidän tiimi! Raimo kipaisi noutamaan mitalit. Minun ja Jounin jaloilla ei liikkeelle kohti palkintopallia kyetty.

Jälkiajatukset

Finlandia Marathon 2020 / SAUL SM-maraton 2020 oli minulle kenties se paras maratonkokemus. Ei vähiten siksi, että sain kelloon ennätysajan ja kaulaan SAUL SM-mitalin. Valmistautuminen sujui hyvin, reitti oli mainio ja sää salli.

Tämä oli myös ensimmäinen maratonini, jossa jalkoihin ei tullut ensimmäistäkään rakkoa tai edes rakon alkua. Yksikään varpaankynsi ei tummunut. Vaikka maanantaina töissä portaiden alaspäin käveleminen oli varsin hidasta, se kuitenkin onnistui. Ja jo keskiviikkona jalat olivat palautuneet kipujen osalta.

Kurkkaa vielä maratonpäivän twiittiketju ”Janin matkassa maratonille”.

Finlandia Marathon muuttui SM-maratoniksi & Tallinna Maraton 2020

Pyysivät mukaan Suomen aikuisurheiluliiton (SAUL) SM-maratonille joukkuekisaan. Se juostaan Finlandia Marathonin reitillä ja puitteissa, joten valinta oli joko tai. SM-maratonille harvemmin tie vie, joten päätin tarttua tilaisuuteen. Finlandialla mitali jaetaan jokaiselle maaliin päässeelle, SM-maratonissa kolmelle parhaalle – mitali siis jää tältä reissulta väliin.

Tallinnan maratonin juoksin kotikonnuilla etäosallistumisena kombomaratonina. Siinä juoksut saa koostaa useammasta vähintään 4,2 km palasta. Juoksin neljällä lenkillä kasaan. Yhteisaika oli aavistuksen päälle neljä tuntia.

Muokkaus 26.9.2020: Tallinnan maratonilta saapui upea mitali ja oivaltavalla tekstillä varustettu paita:

Kaksi viikkoa Finlandia Marathonille

Viisi viikkoa on kulunut siitä, kun päätin osallistua Finlandia Marathonille (19.9.) ja sen myötä laittaa juoksuvaihdetta päälle.

Alkuvuodesta rakentelin pohjia vielä silloin kalenterissa olleita NUTS Ylläs-Pallaksen reilun 60 kilometrin ultramaratonia sekä Berliinin maratonia varten. Kilometrejä tuli kuukausitasolla parhaimmillaan 122. Helmikuussa juoksujen päälle tuli vielä noin 60 kilometrin täyspakkausmarssi pariin vuorokauteen – rakensi uskoakseni peruskuntoa ihan hyvin.

Tavoitteet tippuivat koronan myötä kalenterista, joten kesää kohden juoksut alkoivat hiipua. Kesäkuussa juoksukilometrejä kertyi 61 ja heinäkuussa enää 17. Kesään tosin mahtui useampi aktiivinen pyöräilyviikko, joista parhaimpana tuli rullattua 254 km. Ja se tuli rullattua viikon sijaan kahteen vuorokauteen Lauhanvuori-operaatiossa. Kesä-heinäkuussa pyöräilykilometrejä tuli yli 600. Peruskunto pysyi yllä näiden myötä.

Juoksut Finlandia Marathonia varten

Viime kuussa sain juostua mittariin 154 km. Kolme-neljä 7 – 10 m lenkkiä arkisin ja pitkä lenkki viikonloppuisin (pisin 28 km). Tätä kirjoittaessa tälle viimeiselle täydelle viikolle on kasassa reilut 33 kilometriä ja tänään on tavoitteena juosta vielä 25 kilometrin veto.

Finlandia Marathonia varten juossut kilometrit asettuvat reiluun kahteensataan. Lukemani ovat yleisesti ottaen kovin pieniä, kun vertaa niitä juoksuyhteisöjen keskimääräiseen tekemiseen tai juoksuoppaiden harjoitusohjelmiin. Mielessä hiipii nytkin ajatus riittääkö tämä? Minulle on onneksi vakuuteltu, että kyllä se riittää.

Tavoitteet Finlandia Marathonille

Finlandialla minulla ei ole aikatavoitetta – ei tosin ole ollut aikaisemmillakaan maratoneilla. Juoksen kokemusta. Aikatavoitteen olemattomuudesta huolimatta juoksen myös aina itseäni vastaan. Jomottavan jalan aivoille lähettämän signaalin aivoissa aiheuttamaa lopeta jo! herjaa vastaan.

Sen verran päätin kuitenkin Finlandialla kokeilla, että juoksen ensimmäisen puolikkaan vauhdilla 6:30 min / km ja jälkimmäisellä pyrin saavuttamaan vauhdiksi 6 – 6:10 min / km. Näin puolikkaiden ajoiksi tulisi 2 h 17 min ja 2 h 10 min (6:10 vauhdilla). Kokonaisaika 4 h 27 min olisi roima parannus Tukholman maratonin neljään tuntiin ja viiteenkymmeneen minuuttiin.

Flunssista ja koronakaranteeneista on syksy tehty, joten saa vielä nähdä, sekoittavatko ne tämän sopan. Parasta toivotaan ja sitä kohden edelleen mennään.