Yyteri Maraton 2022

Vihdoin olin osallistumassa kotimaratonille. Tätä ennen kotia lähimpänä ollut maratonosallistuminen oli Turussa Paavo Nurmi Marathonilla, mutta viime vuosina kohteina ovat olleet Berliini, Lappi ja Tukholma. Jotenkin tyhjä ja vapautunut oli olo, kun ei tarvinnut miettiä lukuisia matkajärjestelyjä. Ajatukset pystyi keskittämään itse juoksuun valmistautumiseen.

Olin lauantaina 21.5. Yyterin leirintäalueella kilpailukeskuksessa kymmenen aikoihin. Lähtö maratonille pamahtaisi klo 11. Paitsi kotia lähinnä oleva maraton, tämä oli myös reilusti pienin maraton, jossa olen ollut. Sillä on etunsa: Juoksunumero oli noudettu kahdessa minuutissa ja viidessä minuutissa olin tarkastanut niin lähtö- kuin maalialueen.

Laitoin numeron 585 paidan rintamukseen Berliinin maratonilta hankkimillani magnettisilla kiinnikkeillä, jotka ovat verrattomasti hakaneulakiinnitystä parempi keksintö. Kofeiinipitoinen geeli vatsaan, vähän juomaa, vessakäynti, päällysvaatteet säilytykseen ja olin valmis lähtöön.

Maratonille osallistujia oli vain kourallinen, arviolta kolmisenkymmentä. Oli joukossa yksi tunnetumpi nimikin, kun Hannu Manninen oli lähtöviivalla. Lämpötila oli kohoamassa kohti pariakymmentä astetta. Puolipilvistä oli luvattu, mutta olen tottunut siihen, että pilvilupaukset maratonpäivänä eivät yleensä pidä paikkaansa. Melko pilvettömän taivaan alla saikin jolkutella. Onneksi reitin puut tarjosivat hyviä varjopaikkoja ja matkalla kävi viilentävä tuulenvire säännöllisesti.

Liikkeelle

Matkaan lähdettin kohti Kaanaan vesitornia. Sen liepeiltä reitti otti suunnan kohti Porin keskustaa. Enäjärven sivuutettuaan reitti suuntasi Metsäkulman kautta Kyläsaaren suuntaan, jossa oli toinen huoltopiste 10 km tienoilla. Huoltopisteet tarjosivat urheilujuomaa, vettä, suolakurkkuja, rusinoita ja banaaneja. Yhdellä pisteellä oli myös sieniä. Vesivadissa olevia pesusieniä, joilla sai jäähdytellä itseään. Verraton keksintö!

Kyläsaaresta reitti kääntyi takaisin Kaanaata kohden. Puolimaratonmitan lähestyessä katsoin, että kahden tunnin alitus olisi mahdollinen vauhtia kiristämättä. Vaikka mieli hieman tekikin varmistaa kahden tunnin alitusta, pidin kuitenkin järkevämpänä keskittyä kokonaisuuteen ja tasaiseen vauhtiin. Maratonillahan tässä oltiin. Kaksi tuntia tuli omasta kellosta katsoessa alitettua, mutta valitettavasti kisan mittausdatassa ei tästä ollut jälkeä (vaikka siinä hujakoilla olikin mittauspiste).

Kuten tyypillistä, ensimmäinen kierros oli melko kevyttä rallattelua. Ainakin suhteellisesti ajateltuna. Kierroksella meitä oli viiden hengen porukka, joka piti 5:30-tahtia melko tasaisesti. Seuraavalla kierroksella sainkin olla lähes yksin, kun porukka hajaantui. Itselläni vauhti alkoi hiipua tasaisesti. Tankkauspisteillä otin veden ja urheilujuoman. Suolaistakin alkoi tehdä mieli, joten nautiskelin muutaman suolakurkun. Se oli siinä mielessä virhe, että seuraavalla juoma-asemalla join neljä mukia vettä. Ja se taas oli siinä mielessä virhe, että neste hölskyi ikävästi pari seuraavaa kilometriä vatsassa.

Haasteita

Jokainen maraton on erilainen ja jokainen tuo jotain uutta. Viimeistään 30 kilometrin merkkipaalun ylitettyäni havaitsin, että selkäni on aivan jumissa. Mistä se voisi johtua? Jossain kohtaa lamppu syttyi, kun päähäni pälkähti, että olin juoksemassa samoilla kengillä kuin millä olin juossut Berliinin maratonin viime syksynä. Siihen päälle olin tallannut kenkiä vielä noin 700 juoksukilometrin verran. Ei ihme, että ensin jalat ja sitten selkä saivat toimia iskunvaimentimina. Tätä kirjoittaessani juoksua seuraavana päivänä huomaan, että iskunvaimentimet eivät ole ihan hetkessä toipuneet ja kehon jumitilat ovat joltain osin erilaisia kuin aikaisempien maratonien jälkeen.

Kenkähaasteen lisäksi maratonin toisella kierroksella kiusasi se, että kuljin ylhäisessä yksinäisyydessäni. Berliinin tai Tukholman maratonien kaltaisissa massatapahtumissa ei voi tulla sellaista hetkeä etteikö ympärillä olisi muita samassa sopassa taivaltavia. Kannustuspisteet ja rumpuryhmät ovat valloittaneet reitin varret. Nyt juoksin Meri-Porissa lintujen laulaessa. Tienylityspaikoilla seisoneet järjestysmiehet sekä tankkauspisteiden väki kannustivat ja se tuntui yllättävän hyvältä. Yksin juokseminen ja kannustuslaumojen puute söivät kuitenkin henkistä resurssia niin, että se ei ainakaan helpottanut hyvään loppuaikaan pääsemistä. Ja taas toisaalta: Viimeisen 10 kilometrin juokseminen yksinäisyydessä on oma kasvattava koetinkivensä, arvokas kokemus. Lisäksi: Olihan vallan hienoa taivaltaa Suomen suvessa, kasvillisuuden vihertäessä ja lintujen visertäessä.

Maalissa

Maalialueella vastassa oli kannustusjoukoista parhaimpia, ja odotin sitä jo viimeisen neljänneksen aikana. Siellä oli poikani appivanhempieni kanssa. Viimeiset hölkät maaliin ja vihdoin sai päästää irti jatkuvan etenemisen tarpeesta. Menin hakemaan mitalia ja myös poika sai ikioman maratonmitalin (ilmeisesti aikaisempien vuosien malli) järjestäjiltä. Hernekeitto soppatykistä syötäväksi ja oli valmis suuntaamaan kotiin.

Ajaksi kellottui 4:21:55, joka on noin 30 sekunnin päässä ennätyksestäni. Ihan oiva tulos haasteet ja suht maltilliset treenikilometrit huomioon ottaen. Berliinin maratonille, jossa kellotin ennätykseni, treenasin enemmän ja monipuolisemmin.

Sananen tapahtumajärjestelyistä

Kuten sanottu, pienissä maratontapahtumissa on omat hyvät puolensa. Ja kuten huomattu, vähäinen osallistujajoukko tuo myös tietynlaiset huonot puolensa. Ajanoton suhteen olisi toivonut väliaikoja eri mittauspisteiltä, joita oli reitin varrella ainakin kolme tai neljä. Kisakeskus oli rakennettu siten, että leirintäalueen rakennuksen vierestä sai juoksunumeron, maalialue varustesäilytyksineen ja kuuluttamoineen olivat siitä parinsadan metrin päässä, ja lähtöalue oli siitä noin 300 metrin päässä. Kuulutuslaitteisto oli sen verran heikkotehoinen, että kuulutukset eivät kuuluneet sen paremmin juoksunumerojen noutopisteelle (jossa suuri osa porukasta parveili) kuin lähtöönkään. Tämä ei sinänsä haitannut, kun kriittisin info oli myös paperilla, jonka sai juoksunumeroa noudettaessa.

Tapahtuman vapaaehtoiset olivat ystävällisiä ja tsemppihenkisiä. Niin on juoksutapahtumissa usein, mikä on yksi tällaisten kokoontumisten hienoja puolia. Huoltopisteiden tarjonta oli hyvä ja huoltopisteitä oli riittävästi (noin viiden kilometrin välein). Reittimerkinnät olivat pääosin kohdillaan. Maahan oli piirretty kuljetut kilometrit ja ne löytyivät myös tien varsilta tolpista. Jostain syystä tolpat olivat joitakin satoja metrejä eri kohdilla kuin maahan piirretyt vastaavat numerot. Maahan piirretyt nuolet ja reitin varrella olevat punanuoliset kyltit sekä järjestysmiehet huolehtivat siitä, että risteysalueilla pääsi oikeaan suuntaan. Parissa kohtaa merkintöjä ei kuitenkaan ollut ja säikähdin jo päätyneeni väärälle reitille. Esimerkiksi Kaanaan kaupan vieressä kulkee useita teitä ja siihen olisi kaivannut opastusta. Viimeinen kilometri maaliin oli myös heikosti opastettu ja meinasin kääntyä väärään suuntaan, koska punainen nuoli yllään teksti ”Yyteri maraton” osoitti sinne. Se oli kuitenkin parkkialueen opaskyltti.

Ennakkotiedot ja viestintä voisivat olla myös paremmalla tasolla. Sivustolla ilmoitettiin, että jälki-ilmoittautuminen ei ole mahdollista kun taas toisessa kohdassa mainttiin, että jälki-ilmoittautuminen päättyy tiettyyn aikaan. Ajantasaisella ja aktiivisella viestinnällä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa voisi tapahtumaan saada uutta nostetta. Itse tapahtumajärjestelyt antavat kyllä siihen aihetta, ja syytäkin. Näin hyvän kotiseututapahtuman olemassaolon soisi kaikuvan useammille korville.