Tuli juostua elämäni kilometrit ja oltua elämäni juoksukunnossa.
- 2021 km.
- Ensimmäinen polku-ultramaratonini, 66 km kerrassaan hienoissa Hetta-Pallas-kansallispuistomaisemissa.
- Berliinin maraton, puitteiltaan upea, jossa melkoisesta takaiskusta huolimatta tuli jopa parannettua ennätystä.
Treenatessa tuli juostua muutama maratonin mittainen lenkki ja useita puolimaratonin mittaisia. Puolikkaan lenkeillä syntyi epävirallinen ennätys kahdesti peräkkäin, mutta Berliinissä saadun jalkavamman vuoksi en enää loppuvuodesta lähtenyt sitä virallisten mittausten alle tavoittelemaan. Muutenkin katsoin parhaaksi pitää jalan paranemista loppuvuoden kärkitavoitteena, vaikka lappu rinnassa juokseminen houkuttaa ja koukuttaa (lappu rinnassa säännöllisesti juosseet tietävät tämän).
Pandemia mahdollisti juoksuun keskittymisen, kun moni muu asia vuoden varrelta peruuntui. Tammikuusta syyskuulle jatkunut juoksuvalmennus auttoi sekin pitämään katseen tavoitteissa.
Juoksu on hieno ja yllättävän monipuolinen, mutta toisaalta hienolla tavalla yksinkertainen laji: Vaatteet päälle, kengät jalkaan, ulos ovesta, ja tekeminen voi alkaa.