Majoite lähiluontomatkailuun – Teltta, bivy vai riippumatto?

Yön yli -reissuja pyöräillen suunnitteilla. Korona-aika on laittanut ajatukset laavumajoituksen suhteen uusiksi. Laavut ovat olleet uutisten mukaan kovasti kansoitettuja. Oma hienoutensa siinäkin, että majoituksen voi asettaa melko vapaasti luonnon parhaille paikoille.

Vaihtoehtoja olisi ainakin kolmenlaisia:

  1. Riippumatto ja tarppi (joka on näemmä ruma anglismi – oikeampi nimitys on louevaate tai erätoveri)
  2. Bivy-pussi (eli bivouac sack) ja louevaate (heti aloin käyttää oikeaoppisia suomalaisia termejä!)
  3. Yhden hengen teltta.

Riippumatto olisi villein ja vapain, retkeilyromanttinen. Se vaatii sopivalla etäisyydellä olevan puuparin kiinnitystä varten.

Bivy selvästi maanläheisin ja aika helpolta vaikuttava ratkaisu. Tosin muurahaisia ja hiiriäkin kylään kutsuva, sanovat.

Teltta. Tarjoaa selkeän suojan tuulelta ja tuiskulta. Yksityisin majoite. Kupoliteltan saa nakattua vaikka kalliolle tai hiekkarannalle. Teltalla mennään.

Hintaa ja ominaisuuksia

Kuukauden tuskailu ominaisuuksien vertailujen kanssa. Niin aina. Kupoli- vai tunneliteltta? Päädyin tunnelimalliin sellaisissa usein olevien absidien (miksi ei voida sanoa telttaeteinen tai muuta suomalaiseen suuhun sopivaa?) vuoksi. Eteiseen saa tavaraa ja siinä voi kokkailla tarpeen vaatiessa.

Käyttö kolmen vai neljän vuodenajan mittaan? Minulle riittävät reissut sektorilla kevät-kesä-syksy. Ehkä talviretkeilykärpänen vielä puraisee jossain kohtaa.

Toiseen päähän asettuvat Hillebergin Enan, noin 700 euroa. Keskitasolla Fjällräven Abisko 1 Lite, viitisensataa euroa. Pitkällisen harkinnan – joka olisi tarvittaessa kestänyt loputtomiin – jälkeen päädyin näitä edullisempaan päähän.

Ajatus: Kokeilen telttailua, maksan pienen oppirahan. Teen huomiot siitä, mikä halpamallissa on mahdollisesti pielessä. Jos homma (toivottavasti ei teltta) ottaa tuulta alleen, hankin jossakin kohtaa kokemuksen syvällä aivokäyrällä pohditun mallin.

Robensin Arrow Head -tunneliteltta maksoi reilun satasen. 3000 mm vesipilari päällä, 6000 mm alla. Painoa noin 1800 grammaa. Rahalla saa parempaa. Esimerkiksi Enanissa pilarit 6000 päällä ja 9000 alla, painoa reilu kilo. Toisaalta 300 – 500 euroon saa Arrow Headin kanssa miltei samanpainoisia heikoimmilla vesipilareilla. Tällainen vertailu on tietysti aivan liian pelkistävää – teltat ovat paljon muutakin kuin grammoja ja vesipilarimillimetrejä.

Viikko Enanissa maksaisi hotellihuoneen verran yöltä (ei sis. aamiaista). Arrow Head 17 €/ yö, en aamiaista odotakaan. Mutta toisaalta, ja taas toisaalta, voi aina miettiä. Katsotaan, millaisen oppimiskokemuksen tulin hankkineeksi.

Päiväpistäytyminen Pikku Rottajärvellä & Jetboil Flashin kenttätesti

Parikymmenen kilometrin päähän Porista Pikku Rottajärvelle. Laavunkin siellä kerrottiin olevan. Reitti kulki samoin kuin reissulla Sisälmystenlahdelle, mutta Rottapäkintieltä koukattiin oikealle. Sää salli, pilvet olivat laskettavissa yhden käden sormilla. Pohjoisesta puhalsi viileä tuuli, mutta metsäteillä siitä ei enää ollut tietoakaan.

Ennen Pikku Rottajärveä (soistunut ja pikemmin pieni lampi) vastaan tuli kaksi hieman isompaa (pienen lammen kokoisia nämäkin) vesialuetta. Koetin niitä etsiä kartoista, mutta äkkiseltään näyttää siltä, että ne jäävät minun ja Tomin salaisuudeksi. Vesialueiden keskelle kulki pitkospuita (jutun kansikuvassa). Maisema oli kerrassaan upea. Rauhallinen, ja kuitenkin linnuista eloisa. Tällaisiin haluaa aina pysähtyä.

Tuntemattomaksi jäänyt vesialue ennen Pikku Rottajärveä.

Pikku Rottajärvelle tunkattiin metsäpolkua pitkin. Keskellä soistunutta järveä totesimme, että eteenpäin ei kannata jatkaa ilman kumppareita. Jos sittenkään. Siirryimme takaisin ja löysimme muinaisen rantaviivan tuntumasta nuotiopaikan. Siihen kahvila pystyyn.

Keskellä soistunutta Pikku Rottajärveä. Seis, ja takaisinpäin,

Viime reissulla tuumimme, että seuraavalla kerralla on kaasukeitin mukana. Hankin Jetboil Flashin. Keitintarjontaa on paljon, kaikenlaista ja kaikenhintaista. Flash oli kalliimmasta päästä kaasukeittimiä, mutta vaikutti näppärälle ja nopealle. Nopea se onkin. Puoli litraa vettä kiehahtaa parissa minuutissa.

Menetin kaasukeitinneitsyyteni. Trangialla on tullut pelattua, ja nuotiolla. Ei tällaisella.

Flash on polttimen ja keittoastian yhdistelmä. Astian sisälle pakkaantuvat poltin, kaasupullon tukijalka, pieni kaasupullo (100-grammainen) ja eri paistoastioiden kanssa tarvittava adapterikin (ostettava erikseen).

Toiminta: Astian kansi auki. Poltin esille. Kaasupullosta korkki irti, polttimen ruuvaus pulloon. Astiaan vesi valmiiksi, pohjasta pois suojaava muovikuori. Polttimen hanaa auki, nappia painamalla sytyttimestä kipinää ulos. Astian ruuvaus paikalleen. Kahden minuutin päästä kahvin uutto saattoi alkaa.

Kaasu on jotenkin pelottava juttu. Kuvittelin, että ensikertalainen mämmikoura räjäyttää kätensä irti. Tai ainakin polttaa hehtaarin metsää ja pääsee paikallislehden kansikuvapojaksi. Että jostain liitäntöjen välistä suhahtaa liekkivana ja tuikkaa pertex-hihan tuleen. Toistaiseksi on selvitty.

Kahvin keittelyä, kenttätestissä Jetboil Flash. Pikanttina yksityiskohtana vaaleanpunainen roskapussi.

Kahvien ja Tomin tuottamien maineikkaiden suklaa-maapähkinävoileivonnaisten (with a touch of sea salt) jälkeen suuntasimme takaisin. Komootilla suunniteltu reitti lupasi tulevaksi alpine path -luokiteltua maastoa. Olisiko se lumihuippuja ja alppimaisia jyrkänteitä? Kohtaisimmeko itse lumimiehen?

Tunkkausta metsäpolulla.

Alppipolku oli kalliopolkua hienoissa maisemissa. Maa valkeana jäkälästä, naavapartaisia vanhoja puita.

Tuli bongattua potentiaalisia leiriytymiskohteita. Ehkä jossakin kohtaa hitaampaa patikointia näissä maastoissa. Polkupyörä parkkiin isomman polun päähän ja siitä metsän siimekseen. Kyllä maistuisi.

Porista Sisälmystenlahdelle – Päiväreissu pyörällä

Lauantaiaamuna rullasin Porin keskustan halki Tomin luo kellon näyttäessä kahdeksaa. Liikkumisessa aamulla on jotakin vivahteikasta. Vieläkin aikaisemmin olisi voinut olla matkalla.

Tie vei päiväreissulle Joutsijärven Sisälmystenlahden autiotuvalle. Reilut 30 kilometriä sinne, ja vähän vähemmän eri reittiä pitkin takaisin.

Menomatka kulki etappeja Ruosniemi – Järvikylä – Paluksentie – Harjakangas – Laviantie – Lahnajärventie – Järventaustatie – Kakkurintie. Oli asfalttitietä, mutta myös sitä parasta: kovaksi tamppaantunutta kapeaa hiekkatietä hienojen metsämaisemien ympäröimänä.

Kymmenisen kilometriä matkaa tehty. Nyt metsätiellä tauon paikka.

Aina lopuksi täytyy tulla haasteita, jotta päämäärää osaa arvostaa. Kakkurintien varrella oli tehty hakkuita ja ehkäpä siksi tielle oli ajettu aikamoista kivenmurikkaa (metsäkoneiden pitoa parantamaan?). Tuskaahan se oli alumiinirunkoisella ja -haarukkaisella pyörällä ajella. Kolme kilometriä tuskaa.

Kakkurintien parkkipaikalta johti vielä puolisen kilometriä metsäpolkua maaliin. Polkupyörä lähti mukaan matkalle, mutta se olisi pitänyt jättää parkkiin: Talutushommiksi meni, eikä mitenkään kevyeksi puhteeksi.

Sisälmystenlahden autiotuvan edustalla nuotiopaikalla oli seurue. Moikkasimme ja siirryimme rannan äärelle. Ensin fiilisteltiin laiturilta näkymää Joutsijärvelle. Täydeltä terältä tarjoiltu aurinko laittoi järven kimmeltämään koko komeudessaan.

Joutsijärven äärellä Sisälmystenlahden autiotuvan rannalla.

Oli lounasaika, joten Tomilta Trangia esiin. Pastaa hänelle, tonnikalaa ja nuudelia minulle. Veden kiehuminen vienossa tuulenvireessä otti aikansa. Pohdimme, että seuraavalla reissulla kokkaillaan sitten kaasukeittimellä.

Lounaan päälle tietysti kahvit. Aeropressiä en ollut käyttänyt hetkeen ja etenkin maastossa tulee lisävivahteita muun muassa kahvin sekaan päätyvien neulasten muodossa. Lopputulos oli kuitenkin kelpo. Ja ainahan kahvi tuntuu luonnon äärellä hyvälle maistuvan.

Kahvien jälkeen oli aika suunnata takaisin. Kurkistin autiotupaan. Makuulaverit, pöytä, tarvikkeita. Ilmassa tuoksui käsidesi, tai vanha viina.

Sitten runtattiin eli tunkattiin pyörien ja pakkausten kera läpi metsäpolun. Kakkurintiellä taas tekohampaita ja ohimopultteja löysyttänyttä tärinää kolme tuhatta metriä, olkaa hyvä (kiitos).

Paluureitti meni Kullaantielle ja Paluksen läpi. Sitten Harjunpääntietä Ruosniemeen. Peltoaukeiden reunustama reitti tarjoili tanakkaa vastatuulta. Etenkin polkupyöräni sivulaukkuviritys tuntuu tarjoavan hyvän tarttumapinnan tuulelle. Kotiin päästyä jalat tärisivät uupumuksesta.

Silti: Olipa taas hyvä reissu!

Kilometrit, jotka olisi pitänyt juosta

Korona nollasi vuoden juoksutavoitteet. Ensin Saksassa tehtiin päätös perua kaikki yli 5000 osallistujan tapahtumat syksyllä. Sen myötä Berliinin maraton peruuntui (tai siirtyy, tarkempaa ohjetta ei ole tullut). Sitten Suomen hallituksen päätöksen perusteella peruuntui (tai siirtyi) heinäkuun NUTS Ylläs-Pallas.

Olo on kaksijakoinen. Toisaalta olen sen sortin tyyppi, että kalenterissa olevat tavoitteet saavat minut juoksemaan. Toisaalta taas kipuilleen polven saa kuntoutettua rauhassa ilman paineita kilometreistä, jotka olisi pitänyt juosta.

Polvi tuntui jo paremmalta. Sitten menin seitsemän kilometrin testilenkille. Ylämäet kävelin varmuudeksi. Varmuus on paras, sanoo Kaptahkin Sinuhe egyptiläisessä. Ei auttanut varmuus: Kuuden ja puolen kilometrin jälkeen kipu tuli takaisin ja yltyi nopeasti etenemisen tahtiin. Laitoin kävelyksi ja päätin levätä ainakin kolme viikkoa.

Kävelyä, pyöräilyä, yhden jalan kyykkyjä, lantionostoja maaten. Siinä reseptiä kuntoutukseen.

Syksylle voi asettaa uusia tavoitteita, mutta niidenkään toteutumisesta ei tiedä. Helsinki City Running Day on siirretty lokakuun alkuun, siinä yksi potentiaalinen. Puolikas tai täysimatka. Lokakuulta löytyisi myös Vaarojen maraton, se on tosin myyty loppuun.

Kolme kovaa yhteen: Perhe, luonto ja liikunta

Polven teilanneen juoksun (ks. edellinen jakso) jälkipyykkiä: Lepäsin muutaman päivän ja kokeilin sitten lyhyitä (kaksi ja viisi kilometriä) juoksuja. Molemmilla kerroilla polvi kipeytyi. Sen jälkeen olen ollut reilun viikon levossa. Otin parin päivän kuurin tulehduskipulääkettä. Ensin ajattelin, että kyseessä on juoksijan polvi. Sitten luin patellajänteestä. Kipu tuntuu jalan ulkosyrjän sijaan polvilumpion alaosassa eli viittaisi ns. hyppääjän polveen. Pidän taukoa vielä ainakin tämän viikon.

Levossa neljän seinän sisällä tulee verkkokauppashoppailleeksi. Tilasin Juoksija-lehden ja siihen kylkeen Polkujuoksijan irtonumeron. Jälkimmäisen lueskelu ei varsinaisesti vähennä poltetta päästä poluille. Shoppailun äärelle vie myös seuraava pohdinta:

Olen miettinyt koko perheen eräilyprojektia. Miten päästä lähemmäs kolmevuotiaan kanssa mukavasti eräilemään. Nyt Suomemme sulkuaikana olemme käyneet lähimetsässä kävelyllä hanakasti. Ja kerran eväsretkellä, siitä poika tykkäsi erityisesti.

Halu on mennä koko perheellä syvemmälle metsän ytimeen, mutta eihän pieni jaksa kävellä. Eivätkä rattaat metsäpoluilla kulje. Siksi suunnitelmissa on ollut kantoreppu. Vaimolle ja itselle pitää hankkia samanlaiset tuulipuvut kunnolliset ulkoiluvaatteet, ainakin housut, Sallalle kengätkin.

Koska minulla lähtee helposti lapasesta, katselin lisäksi eteisellistä telttaa, rektikeitintä, ruokatermoksia, pojalle makuupussia, matkanuotioita ja mitä ikinä verkkokauppias minulle myydä keksiikään. Vaan entäs jos tehtäisiin vaiheittain:

  1. Vähän pidemmät reissut lähimetsään lapsenkantorepulla ja hyvillä varusteilla – vaikka lounastamaan metsän siimekseen.
  2. Vähän pidemmät reissut muihin metsiin.
  3. Telttailuhommien aloitus tutuilla pihoilla (sitten joskus).
  4. Yön yli jossakin mukavassa metsäkohteessa (sitten joskusjoskus).

Selailin inspiraatioksi Retkipaikan artikkeleja ja Luontoon.fi:n tarjontaa.

Tässä olisi kolme kovaa yhdessä: Perhe, luonto ja liikunta.

Kaverin kanssa ne reippaammat reissut. Vasta Pinkjärvi korkattu, joten ohjelmaa riittää silläkin saralla.

PS. Olen tässä julkisesti kateellinen pikkusiskolleni, joka on kalunnut kuusi Suomen kansallispuistoa pidempien reissujen merkeissä.

22 km kevätjuoksu Komootin tarjoilemana

Sunnuntain pitkä lenkki tuli juostua kaverin kanssa varsin yllätyksellistä reittiä. Tomi oli näppäillyt meille 22 kilometrin reitin Komoot-palveluun. Komoot suunnittelee reitin teitä ja polkuja pitkin käyttäjän antamien kohdepisteiden mukaan.

Osa reiteistä oli tuttuja Porin metsän maastoja, mutta Länsi-Porista Susisuolle suuntautuva osuus oli itselleni täysin tuntematonta. Komootin ennakkostatistiikassa reitistä noin kaksi kilometriä olikin luokiteltu kategoriaan unknown.

Tomi lähetti minulle reitin gpx-tiedoston, jonka latasin Suunto 9 -kelloon. Seurasimme etenemistä siitä ja samalla puhelimen Komoot-sovelluksesta. Navigointi onnistui kellolla varsin hyvin, mutta jokusessa tienhaarassa ja tiheämpien polkuverkostojen kohdalla täytyi reittiä tarkastella Komootista.

Komoot tarjoili Susisuolle mentäessä kerrassaan erinomaisia metsäpolkuja. Kääntöpisteemme oli käytännössä Susisuon majalla. Sieltä suunnattiin kohti Raumantietä, jonka ylitettyämme kuljettiin Porin metsän läpi takaisin lähtöpisteeseen.

Metsäpoluilla.

Pieni ennakkopelko oli, että Komootin suunnittelemalla reitillä on laajoja mutavellipeltoja tai vaikkapa rakennustyömaiden tuottamia esteitä. Yhden metsäpolun varella oli useita kaatuneita puita ja sen suuremmilta esteiltä vältyttiin.

Polvi sanoi en tuu

Noin 15 kilomerin kohdalla vasen polvi alkoi kipuilla. Ei ole aiemmin kipuillut. Virittelin ympärille elastista tukisidettä. Se rajoitti liikkuvuutta, mutta muita vaikutuksia ei juuri ollut.

Elastista tukisidettä virittelemässä keskellä polkujen.

Hidastuvaa juoksutahtia tuli pidettyä yllä vielä neljästä viiteen kilometriä ennen päämäärän saavuttamista, sitten oli pakko kävellä.

Tätä kirjoittaessa kävely tuottaa kipua polven ulkosyrjään. Nukkuminen sujui siten, että aina kääntyessäni heräsin polven jomotukseen.

Polven rasitusvammat ovat itselleni uusi juttu. Täytyy perehtyä tarkemmin, mistä voisi olla kyse.

Päälimmäisenä reissusta jäi kuitenkin erittäin hyvä fiilis. Tekniikka toimi ja uudet reitit – etenkin hienoilla metsäpoluilla – piristävät aina kummasti!

Juoksentelua koronaisessa maailmassamme

Koronavirus, tapaus covid-19, on laittanut maailmaa seis ja sekaisin.

Keväältä siirtyi Raumalta Poriin juostava Karhu-viesti toiseen ajankohtaan. Heinäkuun puolivälissä olevan NUTS Ylläs-Pallaksen kohtalo ratkeaa myöhemmin.

Tämän juoksijan näkökulmasta ei koronavirus ole maailmaa juuri muuten muuttanut. Ellei tauti tule päälle ja ellei kansalliskaarti sulje Porin metsää, kilometrejä karttuu kuten ennenkin. Flunssiin sairastumisen todennäköisyys näin sosiaalisen etäisyydenottamisen aikakaudella on pienempi. Ajat ovat juoksukilometrien nielemiselle jopa normaalia otollisemmat.

Tämän kuukauden tavoite, 120 km, tullee täyteen. Tätä kirjoittaessa mittarissa on 105 km. Katsoin YouTubesta ultrajuoksutapahtuma Western States 100:sta kertovan pätkän. Eräskin kaveri kertoi juoksevansa viikkotasolla parisataa mailia (n. 322 km). Omat kilometrit tuntuvat rinnalla puistokävelyltä. Toki kilometrit tavoitteiden ja elämäntilanteiden mukaan.

Tämän kuukauden yllättävin juoksu oli viime sunnuntaina. Suurimmaksi osaksi kaverin kanssa juostu pitkä lenkki. Minulla tuli mittariin hieman päälle 21 km. Olo oli koko lenkin vallan mainio. Ihan toista kuin taannoin sairastelujakson jälkeen juostun hallipuolikkaan kohdalla.

Tsemppiä kaikille poikkeukselliseen kevääseemme!

Treenaus ultrajuoksuun – Training Essentials for Ultrarunning

Ahmin ultrajuoksuvalmentaja Jason Koopin teoksen Training Essentials for Ultrarunning. Ultralle valmistautuminen ei suinkaan onnistu parhain päin ottamalla maratonohjelmaa ja lisäämällä siihen kilometrejä. Näin siksikin, että ultrat juostaan usein mäkisissä maastoissa ja poluilla.

Kirjassa on paljon mielenkiintoista teknistä selostusta esimerkiksi juoksun fysiologiasta. Tässä tekstissä käsittelen kuitenkin vain yhtä kirjan osa-aluetta. Koop kirjoittaa ultrajuoksuun treenailun yhtenä keskeisenä virheenä sen, että keskitytään liikaa kilometrimääriin, ja liian vähän harjoitusten intensiteettiin. Tämä on minun helmasyntini.

Koop kirjaa esimerkiksi seuraavia periaatteita ultrajuoksuun valmistautumiseen:

  1. Kehitä hapenottokykyä
  2. Kehitä maitohapon sietokykyä
  3. Treenaa vatsaa – Miten, mitä, koska ja kuinka paljon syödä ja juoda juoksun aikana
  4. Lepää – ”Palautuminen on osa harjoittelua”
  5. Valmistaudu kisapäivän eri haasteisiin

Harjoitteluprioriteettien tulisi Koopin mukaan olla järjestyksessään: Hapenottokyky > Nousujen ja laskujen treenaaminen > Syömisen ja juomisen opettelu > Pitkät juoksut ja kisapäivän taktiikka > Muut asiat, kuten korkeuseroihin ja lämpötilaan treenaaminen.

Koop jakaa eri juoksuharjoitteet varsin tutun tyylisesti, rennoimmasta kovimman intensiteetin harjoitukseen:

  • Palauttava juoksu, rento 40 – 50 min.
  • Endurance Run (pitkä peruskuntolenkki), 2 – 6 h keskitason intensiteetillä
  • SteadyStateRun (tasavauhtinen kova?), alle laktaattitason, mutta suht kovaa, 20 – 60 min. intervallit, välissä 5 min. palautus. Kokonaiskesto harjoituksella 30 min. – 2 h.
  • TempoRun (kovat vedot?), hieman alle laktaattitason tai sillä tasolla. 8 – 20 min intervallit, palautus puolet intervallin kestosta. Harjoituksen kokonaiskesto 30 – 60 min.
  • RunningIntervals (intervallit), maitohapon muodostustasolla, 1 – 3 min. Kokonaiskesto 12 – 24 min, palautus intervallien mittaisena. 15 – 20 sekunnissa kiihdytetään täyteen vauhtiin. Lämmittelynä 15 – 30 min. rentoa juoksua tai 6 – 8 20 sekunnin nopeaa juoksupyrähdystä. Intervallit suositellaan tehtävän ylämäkeen.

Koopin jaottelussa hämää hieman se, että kovimmat vedot on nimetty intervalleiksi, vaikka myös TR ja SSR tarkoittavat käytännössä intervalleja.

Ensin intensiteetti, sitten kesto

Tullaan ajatukseen, josta otan harjoittelussa onkeeni.

Koop suosittelee sisällyttämään harjoitusohjelmaan ensin kovimman intensiteetin juoksut, ja vasta myöhemmin vähentämään intensiteettiä sekä lisäämään juoksujen kestoa.

Käytännössä painotuksen tulisi siis olla ensin Koopin harjoituksista intervalleilla, sitten TR / SSR -harjoitteilla, ja lopuksi pitkillä juoksuilla.

Päätin rukata harjoitusohjelmaani siten, että maalis-huhtikuun keskityn koviin ylämäki-intervalleihin, toukokuun pari ensimmäistä viikkoa tasavauhtisiin koviin juoksuihin, ja toukokuun viimeisistä viikoista kesäkuun loppuun pitkiin juoksuihin.

Ruoka- ja juomastrategian testauksen otan kesäkuulle. Nousuja ja laskuja pyrin treenailemaan jatkuvasti kaikissa harjoitteissa.

Palannen jatkossa tarkemmin kirjassa esiteltyihin vinkkeihin ruokien ja juomien suhteen.

Keikkaraportti: VIII APK-hallimaraton 7.3. (puolikkaana)

Maaliskuun alussa juostiin kahdeksas APK-maratoonarien järjestämä hallimaraton Porin Karhuhallissa. Olin ilmoittautunut puolikkaalle matkalle.

Osallistuminen uhkasi jäädä väliin, sillä olin kolmatta viikkoa ennen tapahtumaa kipeänä, eikä tauti meinannut talttua. Treenikilometrejä jäi väliin viitisenkymmentä. Onneksi kokemusta on kertynyt sen verran, että tiesin noiden väliin jääneiden kilometrien vaikutuksen olevan suht mitätön hallimaratonin kohdalla (viimeisillä viikoilla ennen tapahtumaa voi lähinnä pilata suorituksensa).

Strategiana oli juosta rauhallinen ja tasainen juoksu ilman tulostavoitteita. Katsoin sen järkevimmäksi sairastelun päälle. Päivän kunnostani en tiennyt mitään. Ego tuli tietysti peliin ja tuijottelin ensimmäiset kierrokset tulostaululta sijoitustani, sekä mietin, miten sitä parantaa. Noin kymmenen kilometrin jälkeen ymmärsin onneksi keskittyä tulostaululla korkeintaan siihen, kuinka monta kierrosta oli vielä jäljellä.

Tankkausta ja perhetsemppiä

Tankkaus toimi hyvin. Söin aamulla mysliä kolmisen tuntia ennen starttia. Juoksulle otin mukaan pari geeliä (jotka nautin kilometreillä seitsemän ja 14) ja 400 metrin välein tarjolla olleesta huoltopöydästä join vettä sekä urheilujuomaa. Taktikoin geelien kanssa ensimmäistä kertaa niin, että en kulauttanut geelitötteröä kerralla kituisiin, vaan nautiskelin sellaisen parin kierroksen aikana muutaman vesimukillisen kera. Väänsi vatsassa vähemmän.

Loppupuolella huolestuin siitä, että en tuntunut oikein hikoilevan. Otsassa oli lähinnä kuivia suolakiteitä. Tankkasin vettä ja urheilujuomaa enemmän. Liekö kuitenkin hallin sisäilma ollut ainakin osasyy asiaan.

Arvaatko, millä asialla on juoksussa ehkä kaikkein voimakkain energiaa antava eli ergogeeninen vaikutus? Kofeiini mainitaan tyypillisesti. Kyllä se kuitenkin on oma perhe, joka tulee kannustamaan radan varteen. Kyllä keveni askel, kun poika tuli iloitsemaan paikalle ”tuolta isä tulee”, ja vaimo kannusti!

Loppuajaksi kirjautui 2:01:33, mihin olen aikaisemmin mainitut lähtökohdat sekä varovaisuusperiaatteen huomioiden erittäin tyytyväinen.

Juoksukello ilmoitti palautumisajaksi 111 tuntia ja EPOC-arvoksi (rasituskertymä) 433. En ole EPOCeja seurannut, enkä arvoon perehtynyt, mutta kuulostaa paljolta (erään toisen, 19-kilometrisen juoksun EPOC näytti olevan 121). 99 % juoksusta tuli tehtyä korkeimmalla sykealueella ja keskisyke oli 171 lyöntiä minuutissa – Ehkäpä tuossa näkyy parhaiten kipeänä olo.

50 km juoksua väliin

Poika tuli kipeäksi, äiti tuli kipeäksi, isä tuli kipeäksi. Niin siinä taas kävi. Vuotuinen perinne.

Tätä kirjoittaessa viimeisen lenkin tein kaksi viikkoa sitten. Ei olisi pitänyt. Flunssajaksolla juoksin alkupäässä kahdesti, ja kävin kahdesti hieronnassa. Kuumetta ei ollut ja ”onhan se aina ennenkin pienellä hölkällä parantunut”. Itseäni saan syyttää sairastelun pidentymisestä.

Niin tai näin, noin 50 kilometriä jäi juoksua väliin. Sitä onneksi kompensoi viime kuussa Haminassa taivallettu 65 km kävely noin 20 kg kantamuksen kanssa. Ihan kiva peruskuntotreeni. Hartiat eivät tykänneet, jalat olivat reippailun perästä yllättävän tuoreessa kunnossa.

Tänään 7.3. rosterissa on APK-hallimaraton, johon olen ilmoittautunut juoksemaan puolikkaan. Yskää ei enää ole, ei nuhaa, mutta saas nähdä, miten kulkee. Jos mitenkään.

Tätä seuraava virallinen veto on SAMKin joukkueessa 4.4. juostava Karhu-viesti. Pääsen juoksemaan 9,4 km avausosuuden Raumalta kohti Poria.

Vaihdoin blogin nimen Loikokulmaksi. Oli tarkoitus nukkua aamulla pidempään, mutta kello herätti oletuksena klo 6. Ja siinä vähän loikoillessa tuli nimi-idea. Vaimo ei tykännyt. Heräämisestäni, nimi-ideaa en vielä uskaltanut esitellä.

Create your website at WordPress.com
Aloitus